Category: All categories

Tunnen ison joukon ihmisiä, jotka täysin pyyteettömästi, omaa vapaa-aikaansa uhraten tekevät töitä paremman Suomen puolesta. Moderoivat FB-ryhmiä, laativat aloitteita ja tiedotteita, kirjoittavat postia kansanedustajille, virastoihin, mediaan. Olen ihaillen seurannut myös sitä, millainen upea organisaatio on syntynyt virallisten toimijoiden rinnalle pitämään huolta turvapaikanhakijoista. Eikä vain kutomaan villasukkia, vaan kotouttamaan, opettamaan kieltä ja tapoja, kuuntelemaan ja seisomaan rinnalla heidän vaikeassa ja ahdistavassa tilanteessaan.

Tämän vuoden alussa luotiin vain muutamien päivien aikana valtava verkosto tukemaan turvapaikanhakijoiden mielenilmausta Helsingissä ja muissa vastaanottokeskuskaupungeissa. Käännökset arabiaksi, darin ja pashtun kielille, englanniksi ja ruotsiksi ja näistä suomeksi syntyivät kuin taiottuina ja samalla tavalla järjestyivät lehdistötiedotteet, poliitikkojen lobbaus, ohjelmalliset tapahtumat, yhteistyö eri tahojen kanssa, terveydenhoito, kokkaus, kerjäys, korjaus, kuljetus ja kalkatus. Ilman rahaa, ilman pomoja, ilman isompia kahnauksia. Aivan hetkessä jo sadat ihmiset olivat työn touhussa – korvauksetta.

Mikä mieletön voima ja into tuollaisissa ihmisissä on, ja mikä hyvyys!

En voi käsittää, miksi valtiovalta Suomessa ei näe näitä ihmisiä voimavarana. Miksi heidän työnsä on muuttunut melkein kuin taisteluksi valtiovaltaa vastaan? Maamme johto voisi käyttää heidän energiaansa yhteiseksi hyödyksi. Heitä pitäisi nostaa esille esimerkkeinä siitä, millaista väkeä tämä synkkä, pohjoinen maa on synnyttänyt ja kertoa kaikesta sitä hyvästä, mitä näiden ihmisten työ tuottaa: rakkautta, välittämistä, itsensä uhraamista toisten eteen. Ja myös tietoa, ymmärrystä, älyä ja tunnetta.

Miksi emme kaikki yhdessä nauti noista positiivisista tunteista ja pyri tekemään Suomen pakolaispolitiikasta sellaista, että se olisi muidenkin kansojen katseen kestävää ja sellaista, josta voisimme olle ylpeitä? Miksi maamme johto on nuivaa ja epäluuloista ja varpaillaan muutaman tuhannen kovasanaisen rasistin vuoksi? Olen varma, että joukossa on kuitenkin enemmistö sellaisia ihmisiä, joille yhtäläisellä ihmisarvolla on merkitystä ja jotka mieluummin näkevät Suomen toivon ja rauhan airueena, kuin äärioikeistolaisuuden ja fasistisen politiikan hyväksyjinä ja esiin marssittajina. Miksi katsomme kaihoten ja ihaillen Kanadaan päin, kun meillä itsellä on pienessä, joustavassa maassa mahdollisuus tehdä kaikki paljon heitäkin paremmin?

Oletteko huomanneet, päättäjät, millaisia rinkejä on syntynyt, kun ihmiset haluavat työllistää edes yhden hyvän tyypin vuorollaan ja järjestää mahdollisimman monelle mahdollisuuden jäädä maahan ja välttää kauhulla odotetun pakkopalautuksen? Oletteko ottaneet oppia siitä, valtiojohto, kuinka vaikeasti työllistyvät työllistetään?

Continue reading “Suomi voisi, jos haluaisi, olla Kanadaa parempi”

Eräs ystäväni toimii vapaaehtoisena turvapaikanhakijoiden avustajana, on monen pakolaisen sijaisäiti, kaveri, opettaja ja ankkuri tässä maassa. Hän seuraa myös tiiviisti pakkopalautettujen kohtaloita ja vaihtaa kännykällä monet hyvät yöt ja huomenet pelokkaiden nuorten kanssa siellä jossakin.

Yksi asia, mikä häntä Suomen maassa tänään pahasti häiritsee, on kielenkäyttö. Perustaisi hän bloginkin, jossa kertoisi tunteistaan, mutta työnantaja suhtautuu nuivasti rasisminvastaiseen toimintaan. Minäpä näytän teille, mitä ystäväni kirjoitti:

”Älä tänne yritä, tötterötukka, me olemme sentään olleet talvisodassa!

Tötterötukka. Läpsyttelijä. Juhlapaikanhakija. Discorahan hakija. Älypuhelin. Uudet lenkkarit. Kuka niiden satuja uskoo, paitsi kukkahattuhyysärit.

Ai oikeestiko tuonkin tarinan uskot, kyllähän ne keksii vaikka mitä kidutusta, kristinuskoon kääntymistä, vainoa, homoutta, että saisivat jäädä tänne meidän rahoilla loisimaan.

Ja kyllä virkamiehet siellä virastoissaan osaavat tehdä oikeat päätökset. Jos ihmisen lähipiiri on kotimaassa tapettu ja tappouhkaukset ulottuvat Suomeen asti, niin jos ne siellä virastossa sanovat, että älä suotta pelkää, sinne vaan, niin päätös on oikea. Älkää vinkuko, aikuiset miehet. Koska talvisota, jatkosota ja sotaveteraanit.

Siinä keskustelupalstojen kuravettä turvapaikanhakijoista. Ynseydellä, kuuntelematto-muudella ja halveksunnalla ei näytä olevan rajaa. (Tämä oli sentään laimeaa kuravettä, sakeinta en tohdi siteerata.)

Nyt kirjoitan – tämän yhden kerran – sen, mitä minun tekisi mieleni kirjoittaa jokaisen vihakommentin jatkeeksi.

Sinä läpsyttelijöistä ja tötterötukista puhuja, et ole joutunut kertomaan vieraille ihmisille ahdingostasi kotimaassa. Siksi et voi eläytyä. Kuvitellaan sen sijaan jotain arkisempaa. Menet lääkäriin valittamaan kipua oikeassa nilkassa. Lääkäri katsoo vasenta rannettasi ja lupaa hoitaa sen pikaleikkauksella kuntoon. Sinä yrität änkyttää – huonosti kieltäsi ymmärtävän tulkin välityksellä – että ei vasen eikä ranne vaan oikea ja nilkka. Sinua ei kuunnella, koska tilanne vaatii pikaisia toimia. Teitä raajavammaisia kun on nyt niin paljon. Ranteesi operoidaan kiireellä ja huonosti. Ei valitusoikeutta. Kipeän nilkan lisäksi sinulla on nyt toimimaton ranne, ja lopulta käy niin, että sormet on amputoitava. Ei valitusoikeutta, koska virkamies teki ammattitaidolla ja -ylpeydellä oikean päätöksen. Ja koska kiire. Eikä siellä talvisodan kenttäsairaalassakaan niin tarkkaa ollut.

Ja sitten ne nuoret. Useimmissa suomalaisperheissä nuoria autetaan oman elämän alkuun ja vihreälle oksalle. Pohditaan opiskelupaikan valintaa, kustannetaan kalliita valmennuskursseja, jotta nuori pääsee oikikseen tai lääkikseen. Etsitään opiskelija-asuntoa, kalustetaan kämppää. Nuori on aikuistuttuaankin tervetullut äidin makaroni-laatikolle tai parhaassa tapauksessa paahtopaistille. Jotkut äidit ja isät pörräävät nk. helikopterivanhempina opiskelevan nuoren ympärillä. Kaikki verkostot heitetään veteen, että nuori saisi hyvän kesätyö- tai harjoittelupaikan.

Mutta kun kyseessä on orpo 18-vuotias afgaaninuori, jolla ei ole sukua, lähipiiriä, verkostoa, koulutusta eikä kesätyöpaikkaa, hänet on ihan ok heittää hänelle vieraaseen maahan saatesanoin: olet nuori ja terve mies. Koetat nyt vaan väistellä niitä talebaneja siellä. Yritä pärjätä. Tai ihan sama.

No, lämpimikseni tässä kirjoittelin. Erehdyin ainakin siinä kohtaa, että suomalaislapsista ja -nuorista puhuttaisiin somessa erityisen lempeästi. Ei puhuta. Räkänokkia ja mätäpaiseita ne ovat, kertoo uutinen Ylellä. Olisikohan tässä kielenkäytössä nyt kaiken kaikkiaan korjaamisen paikka?”

Vieläkö tuon asian saisi korjattua? Miten aikuiset oppisivat puhumaan normaalein termein myös sellaisista asioista, jotka heitä pelottavat, harmittavat tai ärsyttävät? Herkkäuskoiset ja vähän epävarmat ihmiset ovat menneet rasistipoliitikkojen ansaan ja toistelevat suu vaahdossa heidän keksimiään niljasanoja.

Kuinka kukaan vieras voi tänne kotoutua, jos nuorisokin suorastaan kasvatetaan vihaamaan omia ikätovereitaan? Onko myös empatiakyky kokonaan katoamassa?

Pian ei ehkä kukaan enää voi odottaa saavansa apua aidon hädän hetkellä, jos ihmiset eivät osaaosoittaa myötätuntoa kaiken menettänyttä, maailman ääriin pakoon lähtenyttä nuorukaista kohtaan.

Kun ulkomaalaislaki uudistettiin vuonna 2004, alkuun kirjattiin lain tarkoituksesta tähän tapaan:

1 § Lain tarkoitus

Tämän lain tarkoituksena on toteuttaa ja edistää hyvää hallintoa ja oikeusturvaa ulkomaalaisasioissa. Lain tarkoituksena on lisäksi edistää hallittua maahanmuuttoa ja kansainvälisen suojelun antamista ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia kunnioittaen sekä ottaen huomioon Suomea velvoittavat kansainväliset sopimukset.

Tästä voi saada sen käsityksen, että on pyritty siirtymään uuteen aikaan, jossa ”ulkomaalainen” ei enää ole pelottava muukalainen, ”alien” tai rajan tälle puolelle salaa pudotettu desantti.

Luulisi asian olevankin niin, että Suomen kannattaa suhtautua muunmaalaiseen ihmisenä, joka voi, jos sattuu Suomeen tykästymään, jäädä tänne pysyvästi elämään ja rakentamaan yhteiskuntaa. Ja juuri siksi myös Suomeen saapumista pitäisi edistää ja auttaa niin, että kaikki sujuisi mahdollisimman juohevasti ja miellyttävästi. Suomalaisittain.

Lakia ei tarvitse kuitenkaan lukea kuin viidenteen pykälään, kun synkkä totuus selviää: kysymys on muukalaista estävästä ja rankaisevasta laista:

5 § Ulkomaalaisen oikeuksien kunnioittaminen

Lakia sovellettaessa ei ulkomaalaisen oikeuksia saa rajoittaa enempää kuin on välttämätöntä.

Kuudennessa pykälässä sitten aletaankin jo setviä oikeuslääketieteellisiä tutkimuksia iän selvittämiseksi.

Hyvästä alusta huolimatta lain henki on se, että muukalaiset pyrkivät tänne petollisin mielin tai ovat joka tapauksessa haitaksi. Lain tarkoitus on tarkoin määritellä, kuinka heidän saapumistaan vaikeutetaan ja ennen kaikkea se, millä konstein heidät saadaan nopeasti ulos maasta. Enkä nyt puhu ainoastaan pakolaisista, vaan kaikista ihmisistä, jotka yrittävät livahtaa Suomeen. Naimaan, laskemaan lapsiaan, töitä tekemään, opiskelemaan tai lomailemaan.

Johtuuko lain hengestä se, että ulkomaalaispoliisi on rankaiseva, kyttäävä ja pelkäävä instituutio? Usein rynnäkkövarusteissa. Miksi muuten meidän poliisimme kohtelisi pakolaisiakin niin epäkunnioittavasti ja suorastaan raa’asti, kuin tässä Suomen Kuvalehden artikkelissakin kerrotaan? Suu tukkoon tyynyllä ja me toimimme, kuten laki sanoo.

Onko pakolaisnainen eläin, kuin kanarialintu, jonka häkin päälle voidaan heittää huivi, jotta hän vaikenisi?

Missä viipyy lain tarkoituksen mukainen maahanmuuton edistäminen ja kansainvälisen suojelun antaminen ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia kunnioittaen?

Kotimaahansa pakkoavioliittoon pakkopalautettava nainen Metsälän säilössä v. 2017. Kuva: Turun Sanomat

Olisikohan mitenkään mahdollista saada syntymään suomalaisissakin sellainen asennemuutos, että ihminen on ihminen, vaikka voissa paistaisi? Se voi olla hidasta, kun ministereitä ja maan korkeimpaa johtoa myöten meillä on kiihottajia, joille muunmaalainen ei oikein ole samanarvoinen. Mahdotonta se ei ole.

Voisimme aloittaa siitä, että edes yhteiset palvelijamme, viranomaiset, toimivat ulkomaalaislain mukaan. Se tarkoittaa siis tässä tapauksessa, että he noudattavat lakia myös hyvissä asioissa ihan kirjaimellisesti, jos ei rohkeus ja sivistys vielä riitä lain 1. pykälän määrittämään lain henkeen.

Toisin sanoen: ulkomaalaisen kohtelussa ei ulkomaalaisen oikeuksia saa rajoittaa enempää kuin on välttämätöntä. Pitäköön siis sisäministeriö näin alkuun huolta siitä, että

? ulkomaalainen saa soittaa läheisilleen tai avustajilleen

? ulkomaalaista ei kohdella väkivaltaisesti tai halventavasti

? pakolaisena maahan saapunutta ei kohdella rikollisena, ei edes maasta
poistettaessa

? ihmistä ei lähtökohtaisesti pidetä epäilyttävänä tai vaarallisena. Ei, vaikka hän olisi ulkomaalainen, eikä poliisinkaan taholta.

Seuraava harjoittelun vaihe voisi sitten olla se, että lopetetaan tahdonvastaiset palautukset epäinhimillisiin oloihin. Sekin asia on perustuslaissamme säädetty.

Iltasanomat 29.11.2015

Ote eduskuntapuoluiden johtajien poikkeuksellisesta vetoomuksesta 29.11.2015

Kaikkien pitää noudattaa Suomen lainsäädäntöä. Laki on ­sama kaikille. Suomessa järjestyksenpito ja rikosten selvittäminen kuuluu poliisille. Oikeuslaitoksen tehtävä on tuomita ­rikoksiin syyllistyneet.

Joidenkin kantaväestöön kuuluvien vastaanottokeskuksiin kohdistamat väkivaltaiset iskut ovat vakavia rikoksia. Myös joidenkin turvapaikanhakijoiden epäillään syyllistyneen erittäin vakaviin rikoksiin.

Rikokset ovat yhtä lailla tuomittavia, ovat ne sitten kanta­väestön tai turvapaikanhakijoiden tekemiä. Rikokset tutkitaan ja syylliset saatetaan oikeuden eteen tuomittaviksi riippumatta taustasta.

On tärkeää, ettei kokonaisia ihmisryhmiä leimata tai syyllistetä siitä, että vakavia, vastenmielisiä ja täysin tuomittavia ­rikoksia ovat tehneet jotkut yksilöt. Vastakkainasettelua väestöryhmien välillä ei pidä lietsoa. Myös sosiaalisessa mediassa käytävässä keskustelussa on pyrittävä ihmisiä ja oikeaa tietoa kunnioittavaan keskusteluun.

Me suomalaiset olemme maltin ja tolkun kansaa. Me olemme aina muistaneet kunnioittaa lakia ja oikeutta, yhdenvertaisena kaikille. Muistetaan se nytkin.

Juha Sipilä, puheenjohtaja (kesk)

Timo Soini, puheenjohtaja (ps)

Alexander Stubb, puheenjohtaja (kok)

Antti Rinne, puheenjohtaja (sd)

Ville Niinistö, puheenjohtaja (vihr)

Paavo Arhinmäki, puheenjohtaja (vas)

Carl Haglund, puheenjohtaja (r)

Sari Essayah, puheenjohtaja (kd

Uusi Suomi 6.9.2017

Eduskuntapuolueiden poikkeuksellinen vetoomus kokonaisuudessaan 6.9.2017

Olemme käyneet rakentavan keskustelun ja päivittäneet tilannekuvan sisäisestä turvallisuudesta ja kansalaisten huolista.

Esitämme vetoomuksen rauhallisen, tosiasioihin perustuvan ja kunnioittavan keskustelun puolesta. Syyttömiä ei saa syyllistää.

Luotamme suomalaisen oikeusvaltion toimivuuteen ja viranomaisten toimintaan. Olemme sitoutuneet sen jatkuvaan parantamiseen.

Tuomitsemme jyrkästi terrorismin kaikissa muodoissaan sekä kaikenlaisen väkivallan ja vihapuheen.

Sitoudumme omien puolueiden edustajina huolehtimaan Suomen turvallisuuden ja yhtenäisyyden rakentamisesta ja keskustelemaan siitä säännöllisesti yhdessä.

Juha Sipilä, pääministeri, Keskustan puheenjohtaja

Petteri Orpo, Kokoomuksen puheenjohtaja

Sampo Terho, Sininen Tulevaisuus yhdistyksen -puheenjohtaja

Antti Rinne, SDP:n puheenjohtaja

Laura Huhtasaari, Perussuomalaisten varapuheenjohtaja

Touko Aalto, Vihreiden puheenjohtaja

Li Andersson, Vasemmistoliiton puheenjohtaja

Anna-Maja Henriksson, RKP:n puheenjohtaja

Sari Essayah, Kristillisdemokraattien puheenjohtaja

Kansalaisen näkökulma: Heikommaksi vain menee, kun vetoomuskaan ei enää vetoa. Huomaatte varmaankin, että mediakaan ei keksi tästä mitään uutta.

Samaan aikaan hallitus lähettää ulkomaalaisen näköisiä pikkulapsia sotatantereille Irakiin ja Afganistaniin ja oppositio kehottaa synnyttämään lisää valkoisia lapsia.

Tahdomme takaisin oikeusvaltion ilman rasismia. Se vaatii tekoja, ei julkilausumia.

Suomi itsenäisyyden juhlavuonna 2017. Sen piti olla upea, yhteinen vuosi. Jotkut ovat kuitenkin sitä mieltä, että juhlat eivät parane, ellei väki vähene.

Continue reading “Oi nouse, Suomi, näytit maailmalle”

Vielä tänään minulla on oikeus:

olla kaveri sen kanssa, kenen kanssa haluan olla

olla ystävällinen myös tuntemattomalle ihmiselle

kutsua ihminen kotiin, syöttää ja juottaa ja vaikka antaa jäädä yöksi, nukkua puhtailla lakanoilla, minkä värisillä hyvänsä

olla ilmoittamatta poliisille, jos joku syö, juo, laulaa tai nukkuu luonani
ottaa luokseni ihminen yöpymään esimerkiksi internetin Flee b&b -järjestelmän kautta

päästää lapseni kaveri yökylään. Jopa, jos kaveri sattuisi olemaan kiharatukkainen

puuttua vääryyteen ja epäoikeudenmukaisuuteen

puolustaa ystävääni hädässä niillä keinoin, jotka ovat lain rajoissa eivätkä vahingoita muita ihmisiä.

Nämä oikeuteni kieltävä laki on suunnitteilla, mutta ajattelen, että nyt vielä on mahdollisuus estää tuonkaltaiset toimet.

Rasistisen politiikan vastaisessa työssä on nyt se vika, että sitä tehdään aivan kuin rasisminvastaisuus olisi eri poliittisten tahojen vastakkainen agenda, ei länsimaisen demokratian yhteinen arvo ja perusta.

Tämä johtuu osin siitäkin, että oikeistopuolueet eivät kaikki vilpittömästi jaa tuota arvoa eivätkä tunnusta yhtäläistä ihmisarvoa ja halua antaa kaikille samoja ihmisoikeuksia.

Toisaalta vasemmistopuolueet eivät ole kovin kiinnostuneita siitä, että saataisiin oikeistopuolueet kunnolla mukaan rasisminvastaiseen työhön. Heille sopii mainiosti se, että oikeistopuolueet öykkäröityvät ja kovenevat. He tulevat jopa mustasukkaisiksi siitä, jos oikeistopuolueet yhteisöinä tai jotkut oikeistolaiset poliitikot ottavat puheissaan esille humaanit arvot ja ja vastustavat syrjintää ja ihmisoikeuksien polkemista.

On siksi hyvä, että sitoutumattomat tahot, kuten Punainen Risti, tekevät rasisminvastaista työtä. Se on toki työtä ns. kadun rasistin tasolla, mutta se juuri on ääritärkeää. Punainen Risti tekee omalle kohderyhmälleen selväksi myös sen, kuinka rasismi piilee rakenteissa ja kuinka kadunmiehen rasismi johtaa juuri siihen, että politiikkaan päätyneet, rasismin elämänvoimakseen omaksuneet ihmiset ovat vaaraksi demokratialle ja kaikkien hyvinvoinnille. Siksikin rasismiin tulee puuttua jo siellä, missä se syntyy.

Mutta pitää siihen puuttua politiikassakin, myös politiikan ulkopuolelta. Se on meidän kansalaisten tehtävä. Kuuluisi se mediallekin, mutta mediaa se kiinnostaa vain silloin, kun suhdanteet ovat sopivat. Perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen ne vähän olivat ja Soinin paijaus vaihtui vähäksi aikaa Halla-ahon kymmenen vuotta sitten kirjoitettujen tekstien paljasteluun.

Tämän kesän hallitusmyllerryksessä hämmästytti kovasti se, kuinka Kokoomuksesta kajahtaa nyt niin paljon lauseita, joissa mainitaan länsimaiset arvot, ihmisarvo ja ihmisoikeudet. Se kuulosti hyvältä, mutta mietityttää, miksi ne sanat on pidetty pussin pohjalla niin pitkään – ja mihin ne taas katosivat.

Ihmisarvo ei ole sellainen arvo, jolla politikoidaan. Eikä sellainen kortti, joka heitetään peliin, kun sopiva käänne tapahtuu. Sen pitää olla sellainen arvo, joka meillä kaikilla, ja etenkin poliitikoilla, on aina kaiken tekemisen ja puhumisen pohjana. Silloin, kun asiat ovat oikealla tolalla, sitä ei edes tarvitse erikseen mainita ja korostaa, pitää vain toimia niin, että sitä ei rikota. Kun näin toimii, tulee samalla väistämättä noudattaneeksi myös perustuslakiamme, joka on laadittu sillä tarkoituksella, että kaikenlaiset talouskähmijät, rasistit, fasistit ja natsit eivät pääse kajoamaan ihmisten perusoikeuksiin.

On ihan ymmärrettävää, että jokainen uusi sukupolvi kysyy aikanaan, mistä lapset tulevat. Ei ole ymmärrettävää se, että he sukupolvesta toiseen sopivin välein kysyvät, onko tuo toisen värinen vaarallinen. Nyt tällaista kysymystä pidetään ymmärrettävänä jopa julkista poliittista työtä tekevillä aikuisilla ihmisillä ja myös toiminnassaan rasismittomien puolueiden ihmiset hokevat hokemista päästyään: niitä pitää ymmärtää, niillä on se huoli. Ei pidä, yli kymmenen vuotta on jo ymmärretty soinilaisten rasistista huolta, vaikka viimeistään toisen maailmansodan jälkeen tolloimmankin eurooppalaisen maan kasvatin olisi jo pitänyt sisäistää se yksinkertainen asia, että rasistinen, syrjivä politiikka on väärin. Oikeus olla omaa mieltä ei tarkoita oikeutta syrjiä ja solvata vähemmistöryhmiä.

Joskus näyttää siltä, että poliitikoilla ei ole mitään tarvetta näkyvästi vastustaa rasismia, koska rasistisia äänestäjiä riittää. Virkamiesten rasismiin ja ihmisoikeuksien vastaisiin virheisiinkään ei puututa riittävän napakasti,  koska heidän työskentelyllään on paljon äänekkäitä puolustajia lähes kaikissa puolueissa. Siksi on tärkeää, että he, jotka ymmärtävät asian tärkeyden, pitävät puoluekannasta riippumatta ääntä rasismia vastaan ja muistuttavat jatkuvasti ihmisiä siitä, että se on äärimmäisen huonoa käytöstä, moraalitonta ja epäeettistä ja syrjintä ja solvaaminen on lainvastaista.

Muukalaisvihamieliset taka-ajatukset eivät saa määrittää myöskään siitä, kenellä on oikeus elää maassamme. Turvapaikkapäätökset eivät siksi saa olla osa päivänpoliittista pallottelua ja tasapainoilua sillä, kuinka perussuomalaiset asian sulattavat. Meillä on kansainväliset sopimukset ja omat lait, joita on noudatettava siten, että pyritään turvaamaan meiltä suojaa hakeneiden  ihmisten elämä.

Kun poliittinen eliitti presidenttiä myöten puhuu rasismin vastustajista ääripäänä, ollaan vähän epätoivoisessa tilanteessa. Henkisesti vähän laiskat, heikon itsetunnon omaavat, pelokkaat tai välinpitämättömät ihmiset luokittelevat mielellään jonkin asian eteen aktiivisesti työskentelevät ihmiset ääripääksi, anarkisteiksi tai höyrypäiksi. Kun kysymys ei ole kannabiksen viljelystä tai koirankakoista, vaan ihmisyydestä ja ihmisarvosta ja ihan konkreettisesti jopa elämästä, ei kenelläkään ole lupaa määritellä itseänsä tolkun ihmiseksi, tuomita ihmisoikeuksien puolustajia kommunisteiksi ja sen nojalla vaieta ja antaa rasistien levittää verkostoaan.

Rasismin poliittiseksi aseekseen ottaneita on syytä halveksia, ei ymmärtää.