Author: Reija Härkönen

Monet vaativat jälleen, että perussuomalaisia ei saisi sanoa rasisteiksi. Nämä sanojat ovat osittain samoja ”tolkun ihmisiä”, jotka ovat viimeiset kymmenen vuotta tolkuttaneet, että perussuomalaistenkin on saatava sanoa sanottavansa. Ovat saaneet. Maahanmuuttajat kärsivät, Suomi on tutkimustenkin mukaan Euroopan Unionin rasistisin maa ja keskusteluilmapiiri jopa eduskunnassa on myrkyttynyt.

On vaikea vastustaa rasismia, jos on kiellettyä kertoa, missä sitä esiintyy. Yleinen keskustelu hyvistä tavoista ja yhtäläisestä ihmisarvosta kuulostaa hyvin nopeasti hymistelyltä, jota kukaan ei jaksa lukea. Pitää olla konkretiaa.

Kauniin, hyvätapaisen keskustelun vaatiminen on sinällään hyvä asia. Nämä kauniisti keskustelevat ja hyvätapaiset ovat vain hyvin harvoin sellaisia, jotka alentuvat mukaan nettikeskusteluun rasistiryhmiin tai mihinkään edes oman kunnan ryhmään, jossa keskustelu äityy – niin kuin nykyään tapahtuu lähes jokaisessa nettikeskustelussa – rasistiseksi ja epämiellyttäväksi. On todella helppo olla moraalisesti tällaisen keskustelun yläpuolella, kirjoitella yleviä oman kuplan kesken Twitterissä ja unohtaa ihmiset, jotka ovat vuosia seisoneet vähemmistöjen rinnalla, puolustamassa heitä kaikissa mahdollisissa tilanteissa ja yrittäneet tuoda esille sitä, millainen rasistinen älämölö Suomessa on käynnissä ja mihin se voi johtaa.

Kaikkein vähimmälle huomiolle jäävät itse uhrit. Rasismin kohteilla ei niinkään ole merkitystä, kunhan me suomalaiset saamme väitellä siitä, mikä on oikea tapa vastustaa rasismia.

Rasismin vastustajilla on ja on ollut myös tiedotustehtävä. On saatava välitettyä kaikille rasististen ja äärioikeistolaisten ehdokkaiden äänestäjille, millä tiellä puolueet ovat ja millaista vahinkoa he maallemme ovat jo nyt aiheuttaneet ja mitkä ovat heidän tavoitteensa. Tavallinen media kaunistelee, hymistelee ja jopa peittelee. On sellaisiakin toimittajia, jotka tahtovat edesauttaa äärioikeiston toimintaa. Twitterin hyvesignaloijat vähättelevät ja osallistuvat siten myös aiheesta kirjoittavien tutkijoiden vähättelyyn.

Poliisin, oikeuslaitoksen, tutkijoiden ja toimittajien maalittaminen, tummaihoisten lasten jatkuva kiusaaminen kouluissa, maahanmuuttajien syrjintä työhönotossa, työpaikoilla, liikennevälineissä – nämä ovat kaikki rasistien ja suurelta osin äärioikeistolaisten aktiivien ja heidän äänestäjiensä aikaansaannoksia. Eivät median nettijulkaisujen kommenttiosioissa ja Facebook ja Twitter-tileillään nimellä tai nimimerkillä järkyttävän rasistisia kommentteja kirjoittavat ihmiset ole tulleet ulkoavaruudesta. Mitä todennäköisimmin iso osa heistä äänestää perussuomalaisia, kokoomusta tai rasistisia pienpuolueita. Heidän joukossaan on paljon sellaisia, jotka eivät ole kuulleetkaan mistään rasismista eivätkä halua ymmärtää, mitä ovat tekemässä.

Tänä päivänä ei ole enää yhtäkään ihmistä, joka asettuu perussuomalaisten ehdokkaaksi tietämättä, että puolueen agendalla kaiken muun ylitse menee maahanmuuton, ja nimenomaan puoluejohdon vastenmielisinä pitämien maahanmuuttajien vastustaminen. Oletko koskaan kuullut yhdenkään perussuomalaisen kansanedustajan tuomitsevan sitä, kun joku toinen puolueen kansanedustaja fanittaa julkisesti kansanryhmää vastaan kiihottamisesta juuri tuomittua henkilöä, halventaa julkisesti poliisia, solvaa ja häiritsee tutkijoita ja toimittajia, kiusaa ja solvaa maahanmuuttajataustaisia henkilöitä? Harvassa ovat puuttumiset, kun taas tällaiset teot ovat jokapäiväisiä.

Miksi poliitikot eivät ole näitä tuominneet? Siksi, että tällaiset teot ovat olennainen osa puolueiden toimintaa ja/tai äänestäjien kalastelua. Ylin johtokaan ei niitä tuomitse, vaan pyrkii näyttämään esimerkkiä, kuinka nämä asiat kerrotaan siten, että vaikutus on yhtä ikävä, mutta syytekynnystä ei ylitetä.

Silakkaliikkeellä on hieno ja ymmärrettävä tarkoitus parantaa keskusteluilmapiiriä, olla leimaamatta ketään ja keskustella kohteliaasti. On kuitenkin suuri vaara, että rasisteja halaamalla tullaankin edistäneeksi rasismin leviämistä. Keskustelu rasisteja tukevien trollien kanssa johtaa nopeasti siihen, että alusta ei ole kaikille keskustelijoille turvallinen.

Suosittelen, että liike keskittyy konkreettiseen hyvän edistämiseen, mutta ei kiellä pahan olemassaoloa eikä jätä käyttämättä tiedotusmahdollisuuttaan. Siksi ehdotan, että hyvän, kohteliaan ja muut keskustelijat huomioivan keskustelun ja ryhmäytymisen ohella aletaan suunnitella ja toteuttaa konkreettisia projekteja, joilla edistetään vähemmistöryhmien tuntemusta ja rauhanomaista rinnakkaineloa. Ne voisivat aivan hyvin olla nettiprojekteja ja tarvittaessa kehittyä kohtaamisiksi myös reaalimaailmassa.

Ehdotuksia:

Rakas maahanmuuttajakaverini – tarinoita voimaannuttavista kohtaamisista uussuomalaisten kanssa.

Työpaikkaprojektit. Mitä jokainen silakka voisi tehdä työpaikallaan, jotta se muuttuisi mukavammaksi paikaksi ja rasismi jäisi pois kahvipöytäkeskusteluista. Tervehtivätkö kaikki siivoojaa ja etenkin somalisiivoojaa?

Suomen- ja ruotsinkielisten yhteiset jutut. Suomalaisten ja somalien yhteiset jutut. Keskustelua siitä, kuinka saatettaisiin koululaisryhmät enemmän puuhaamaan yhdessä.

Ota maahanmuuttaja töihin -kampanja.

Et saa puhua pahaa minun ystävästäni -kampanja.

Hyvänä esimerkkinä aikaisemmasta tällaisesta toiminnasta on nettikampanja, jonka toteutimme v. 2016 ja joka oli osoitus siitä, kuinka tärkeää on, että kovan työn uuteen maahan asettumisessa tehneet ihmiset saavat huomiota ja tunnustusta: https://www.facebook.com/ennenolinpakolainen/.

Missä ovat silakkaliikkeen maahanmuuttajat? Kun seuraavan kerran järjestetään suurtapaaminen, pyydetäänkö myös maahanmuuttajat mukaan?

Toivottavasti Silakoiden keskusteluryhmästä tulee turvallinen paikka nimenomaan maahanmuuttajille keskustella kohtaamastaan rasismista ja siitä, miten sitä saataisiin vähennettyä. Tämä asia on yhteinen ja se on tehtävä yhdessä kaikkien Suomen asukkaiden kanssa.

Nyt kun Silakka-liikkeessä kovasti pohditaan, saako politiikkaa vastustaa siten, että mainitaan, kuka sitä vastustettavaa politiikkaa tekee, jäin jälleen miettimään sitä, kuinka helpolla meillä media ja poliitikkokollegat päästävät rasistiset tyhjänpuhujat. Suomen media puhuu kyllä suorin sanoin ruotsalaispuolueista ja niiden johtajista rasistisina, mutta Jussi Halla-aho saa lähinnä vain kunnioittavia kyselyitä siitä, kuinka sitä maasta heittämistä sitten oikein pitäisi hoitaa.

Toimittaja Kreeta Karvala kehui kerran televisiokeskustelussa, että Jussi Halla-aho on niin valtiomiesmäinen. Valtiomies – mies jonka poliittinen toiminta perustuu vihapuheeseen ja typeriin heittoihin islamista ja muslimeista! Tällaisille toimijoille pitäisi yhteistuumin osoittaa, että heidän käytöstään ei voi hyväksyä ja heidän kanssaan ei tehdä yhteistyötä. Meidän poliitikkomme tuntuvat vain miettivän, kuinka heidän kanssaan voisi tehdä yhteistyötä niin, että paha menisi heidän piikkiinsä, mutta oma puolue porskuttaisi.

Olimme puolisoni kanssa niitä hyvin harvoja tavallisia kansalaisia, jotka varhaisessa vaiheessa, heti vuoden 2011 ikävän vaalituloksen jälkeen, ryhtyivät julkisesti nostamaan esille Halla-ahon puheiden vahingollisuutta. Helsingin Sanomien ja muun median kommenttiosioista poistettiin kommentti heti, jos uskaltautui rasistista politiikkaa kommentoidessa mainitsemaan Halla-ahon tai Soinin nimeltä. Uuden Suomen Puheenvuorossa ilmestymisemme oli järkytys, siellä oltiin totuttu vapaaseen maahanmuuttajavastaiseen agitointiin. Hyvin pian selvisi, että Halla-aholla ei ollut mitään asiallista sanottavaa oman agendansa puolesta.

Tästä esimerkkinä on kommentti, jonka ”Mestari” kohdisti minuun ja puolisooni eräässä Uuden Suomen Puheenvuoron blogin kommenttiosiossa 28.6.2013. Tarkoitus oli keskustella perussuomalaisen viestinnän ongelmallisuudesta:

”Härköset ovat hupaisa pariskunta. Ajattelen joskus hihitellen heidän perhe-elämäänsä, jossa persut näytellevät melko suurta roolia. Härkösten taistelusta persuja vastaan saisi hyvän sarjakuvan johonkin perhelehteen.”

ja vastaukseni siihen:
”Oooo, itse “Mestari” valistaa kasvonsa pienen Härkösen pariskunnan päälle ja lausuu julki tuomionsa. Ei kai tästä nyt vain seuraa, että koko hommelifoorumin pikkuväki alkaa syytää samaa persukakkaa päällemme? Odotettavissa lienee myös, että joukko rohkeita vasalleja ilmestyy nimimerkillä suosittelemaan tätä äärimmäisen älykästä kommenttia.”

Halla-aho varmisti, että jotain seuraamuksia tällaisesta röyhkeydestä tulisi:
”Tämä on jännittävä päivä Härkösen perheen muutenkin jännittävässä elämässä. Itse Halla-aho kommentoi samassa ketjussa. Ehkä hommelifoorumilaiset vielä lähettävät illan kuluessa ihan oikean Vihapostin. Huh.”

Tuliko postia? Totta kai tuli, mutta ei me välitetty niistä.

Eeppiseksi kommentointi meni helmikuussa 2014, kun Halla-aho kävi häiritsemässä Abdirahim Husseinia Facebookissa ja ajatteli olevansa kannattajakuntansa tukemana turvassa. Halla-aho joutui kiipeliin ja ihailijan tarjoama apu: ”Reija Härkönen, kiihotutko kovastikin sanoistasi?” siivitti Jussin näinkin lennokkaaseen kommentointiin: ”Taitaa tulla pyykkipäivä Härkösen perheessä.” Sen, mitä siitä sitten seurasi, voit lukea blogistani täältä: Toimittajat, kuka pelkää Halla-ahoa?

Huhtikuussa 2015 osallistuimme tuolloiseen uutuuteen, vaalitenttiin yksityishenkilön, Facebook-tuttavan, kotona Helsingissä. Helsingin Sanomat teki jutun tilaisuudesta ja kas, Halla-aholla oli jälleen tarvetta osoittaa sormella Härkösiä: ”Jorma Härkösen vetämä vaalipaneeli, johon osallistuvat Ozan Yanar, Husu Hussein ja Veronika Honkasalo? Sehän on ihan eeppistä. Reijakin vilahtaa taustalla.”

Poimin tähän kommentteja, joita Jussi sai kannattajistaan kirvoitettua:

“Miten tommosista “turhakkeista” kuten Härköset tehdään julkkiksia?”

“Härköset tekevät karhunpalveluksen noille ehdokkaille. Ei niitä kukaan enään ota vakavasti jos hengailevat Härkösten kanssa. Jos heitä nyt enään pitkään aikaan kukaan vakavasti on ottanutkaan.”

“Tupailta Härkösillä, Hesarikin paikalla.”

“Koko bändi nimetty yksinkertaisemmin: Yks somali, turkkilainen, pari härköstä ja joku outo nainen jonka ajatusmaailma ei ole tältä planeetalta”

“Siellä on varmasti mukavat rinkirunkaukset ? hienoa että suvakit ovat näin “suvakkeja””

“Minä tässä keväällä hiljensin Reijan Usarissa asiallisella, mutta hapokkaalla asiasisällöllä. Laitoin viestin perään muutaman uutislinkin ja Optulan 501-sivuisen mamututkimuksen sillä seurauksella, että täti ensinnäkin poisti viestini ja parin päivän päästä sain elinikäisen porttikiellon Usariin.

Reija ja Jorma Härkönen ovat pariskunta, joka rajoittelee sananvapautta US-blogeissa, järjestelee bannauksia ja toimivat kuten ainakin kunnon politrukit ennen vanhaan N-liitossa. Haiskahtaa aivan mielipidetukokselta, kun on HS:kin mukana. Jatkakoon vaan kissan silityksiä, jos sillä saadaan Suomen poliittistaloudelliset asiat järjestykseen? – Tuskin.”

Tuleva kansanedustajakin mielistelee mestariaan: Mika Raatikainen: “Hihhii….kiva poppoo. Nerot koolla.”

Eikö olekin valtiomiesmäistä! Kun Halla-aholla on ollut aikaa tähän tyyliin seurata ja yrittää hiljentää vähäpätöisiä, tuntemattomia, poliittista keskustelua käyviä yksityisiä kansalaisia, se osoittaa, että hän joko ei uskaltaudu kunnolliseen debattiin toisten poliitikoiden kanssa tai toiset poliittiset toimijat eivät uskalla tai halua haastaa häntä. Vaalikeskusteluissa tämä tulee esiin siten, että kun Jussi nieleskelee talouskysymykseen vastaukseksi mediassa jonkun usein toistetun väittämän, vaikkapa että meidän on saatava vientiyritykset kilpailukykyisiksi, orpot ja sipilät toistavat vuorollaan: ”Juuri niin kuin Halla-aho sanoi…”

Ei riitä se, että kansalaisliikkeet ja aktiiviset kansalaiset pitävät esillä fasistisen ja rasistisen politiikan ongelmakohtia ja vuosia jatkuneen agitoinnin vaikutusta maahanmuuttajalasten ja heidän perheidensä hyvinvointiin ja mahdollisuuksiin integroitua. Se on myös poliitikkojen tehtävä. Myös Kokoomuksen kannattajien pitäisi ankarasti miettiä, mitä oikein ovat tekemässä, kun sallivat puolueeltaan flirttailun tällaisten toimijoiden kanssa. Halla-ahon salonkikelpoistaminen ja pystyssä piteleminen, kun esitetään oikeita, oikeaan politiikkaan liittyviä kysymyksiä, johtavat vain siihen, että hän saa vuodesta toiseen jatkaa rasistista toimintaa.

Media ei Halla-ahoa haasta, media kaipaa häneltä vain mahdollisimman törkeitä kommentteja, jotta saadaan lehdykälle näkyvyyttä. Ja sitten on se kiltti media, naistenlehdet, jotka ilmeisesti pyynnöstä tekevät parin vuoden välein artikkelin rakkaudesta ja ydinperheestä, jossa Jussi on isä aurinkoinen ja tiskaa. Tehdäänkö muista poliitikoista tällaisia rakkauden vuosipäivityksiä? Miksi ei?

Positiivisen kautta

Yhdessäolon puolesta

Oman kielen puolesta

Oman kulttuurin harjoittamisen puolesta

Ihmisten puolesta

Vähemmistöjen puolesta

Syrjäytettyjen puolesta

Turvallisen lapsuuden puolesta

Puolesta

Älkää kuitenkaan luulko, että se riittää, että ette sano mitään muita puolueita vastaan. Sanotte te kuitenkin, kun on vaalitaistelu päällä ja keskustellaan taloudesta. Jakautuminen on jo tapahtunut. Ei riitä, että ei ole mitään mieltä. On asetuttava ihmisyyden ja ihmisten puolelle ja osoitettava se sanoin ja teoin. Sitoutumattomankin kuuluu sanoa, että ei hyväksy rasistista kielenkäyttöä.

Ei riitä se, kun pieniä tummaihoisia lapsia raa’asti kiusataan, että sanotte, että meillä on koulutuslupaus ja kiva koulu -projekti. Meidän on opittava vastaamaan juuri silloin, sillä hetkellä, että tämä lapsi on yksi meistä, yksi minun lapsistani enkä salli sitä, että häntä kohdellaan rasistisesti. Meidän on ymmärrettävä se, että meidän pelkomme siitä, että tuhma rasistisetä tulee ja lähettää meille rumia viestejä, on aivan mitätöntä silloin kun toisaalla on kysymys lapsen koko identiteetistä ja pärjäämisestä tässä somassa maassamme.

Valitettavasti ihmisen vieteistä yksi voimakkaimmista, ahneus, on se, joka rasististakin politiikkaa vie eteenpäin. Keskivertomedia sortuu helposti rasistisen tai rasisteja kutkuttelevan artikkelin tai otsikon väsäämiseen. On paljon mediaseksikkäämpää olla vähän pahis, kuin muistutella yhtäläisestä ihmisarvosta. Tolkun setämiehet Twitterissä sohivat mehiläispesään omilla usutuksillaan, yleensä vain saadakseen vähän huomiota. Ahneutta sekin.

Ahneutta sekin on, ahneutta osoittaa omaa hyvyyttä, kun kiltit tädit aina ilmestyvät raaintakin rasismia tuomitsevaan keskusteluun sanomaan: ”Voin kuvitella, mitä kaikkea ikävää tuonkin ihmisen elämässä on ollut ja kuinka paha olo hänellä on”. Kyllä, niinhän se voi olla, mutta paha olo ei tee meistä syyntakeettomia. Sosiaalitoimen avun ohjaaminen syrjäytyville on tärkeää, mutta se pitää nostaa esille erikseen. Ihmisen vihaisuuden ja katkeruuden purkamiselle ei pidä antaa hyväksyttyä reittiä muukalaisten mustamaalaamisessa ja pahoinpitelyssä. Ihmisillä ei luonnostaan ole sellaisia viralta pannun pääministerin mainitsemia ”oikeutettuja pelkoja” jotka oikeuttavat ulkomaalaisten, vaan ei kotimaisten raiskausten sairaalloiseen pelkoon. Rasismin ei saa antaa olla keino hankkia kansansuosiota, ei millään poliittisen hierarkian tasolla.

On tietysti jaloa ajatella, että kun ollaan vaan hyviä toisillemme, niin kaikki on hyvin. Se ei vain toimi silloin, kun on ihmisiä, jotka valitsevat välineekseen pahan ja jotka elävät kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Ahneus voittaa tässäkin kohtaa. Ja toisaalta hyvin voivan enemmistön välinpitämättömyys.

Rasismin vastustaminen on positiivista. Meidän pitää osata sanoa omille poliitikoillemme, että emme halua toisten ihmisten vastustamista, vaan sellaista politiikkaa, joka tuo kaikille ihmisryhmille hyvää.

Nyt kun joukkovoimaa on kertymässä rasismia ja fasismia vastaan, olisi hyvä, että joukot astuisivat esiin mukaan ottavan, ihmistä kunnioittavan politiikan puolesta. Uusi hallitus on jo osin sillä tiellä – annetaan sellaisille pyrkimyksille tukea ja voimaa! Suomen pitää olla turvapaikka meille kaikille.

Olen usein miettinyt, mikä siinä Abdirahim Husseinissa oikein on niin ärsyttävää, että Jussi Halla-aho on herkiämättä hänen kimpussaan. Tuskin luuska rakkaudesta tässäkään tapauksessa potkii, mutta mistä syystä?

Jussi on noussut nopeasti politiikan huipulle. Kyseenalaisin keinoin, mutta kuitenkin. Miksi hänelle on niin kammottava ajatus, että myös Abdirahim nousisi?

Abdirahim on tullut Suomeen yksin 15-vuotiaana pakolaisena ja rakastavien ihmisten tukemana pikku hiljaa rakentanut täällä itselleen uuden elämän. Siitä ei Jussin luulisi olevan kateellinen. Timo Soini tosin kertoi kirjassaan, että Jussilla on ollut onneton nuoruus ja siksi hänet oli syytä lähettää Brysseliin kasvamaan. Jussi ei tainnut juuri kasvaa, mutta puolue kasvoi, joten siinäkään ei pitäisi olla Jussilla märehdittävää.

Abdirahimilla on neljä lasta. Vastoin perussuomalaisten väitteitä somaleista hän ei ole moniavioinen eikä ole jättänyt peräänsä ja valtion elätettäviksi joukkoa yksinhuoltajaäitejä, vaan on pysynyt uskollisena kauniille, rakastavalle vaimolleen. Jussilla on viisi lasta, joten tässäkään hänellä ei ole kateuden syytä. Jussi on hankkinut lapsensa kahdessa samanaikaisessa suhteessa, mutta hänen varsinainen vaimonsa ei kuitenkaan ole lopettanut antamasta naistenlehdille lausuntoja siitä, kuinka hyvä ja huolehtiva isä hän on.

Abdirahim voitti Suomen Penin sananvapauspalkinnon. Jussi ei olisi sitä voinut voittaa, sillä hän ei osaa käyttää sananvapauttaan oikein. Hän on jopa tehnyt siinä niin raskauttavia virheitä, että on saanut tuomion hyvin ikävästä rikoksesta, kiihottamisesta kansanryhmää vastaa. Mutta tästäkään ei Jussi liene pahoillaan, sillä hänen toimintansa on ollut suunniteltua.

Taannoin Husu valehteli Twitterissä, että heitti rasistin ulos taksistaan, vaikka ei ollutkaan heittänyt. Halla-ahon ja koko puolueen toiminta perustuu jatkuvaan valehteluun ja liioitteluun. Ei Jussi voinut oikeasti olla sydämistynyt Husun tarinan loppukäänteestä. Tälläkin kertaa hänen kuitenkin oli käytettävä kaikki keinot, jotta sai kiihotettua tarpeeksi väkeä Abdirahimin kimppuun.

• 

• 

• 

Mikä sitä Jussia sitten oikeasti korventaa? Ihonväri, luonnollisesti, sillä Jussihan on vihapuhuja, joka on jatkuvasti pyrkinyt luomaan ns. kolmansista maista tulevista ihmisistä kuvaa sosiaaliturvalla loisivina laiskimuksina. Mutta Abdirahimiin hänellä on selkeästi aivan erityinen, henkilökohtainen vihasuhde, joka pulpahtaa pinnalle milloin omituisina toteemi-lausuntoina, milloin säälittävänä yrityksenä kyykyttää Abdirahimia hänen FB-seinällään.

Kyllä minä luulen, että kysymys on sittenkin rakkaudesta. Ei siitä, että Jussi olisi rakastunut, vaan siitä, että Abdirahimia, muualta tullutta muukalaista, rakastavat vilpittömästi tuhannet suomalaiset. Hänen aitouttaan, ahkeruuttaan, yrittämishaluaan, hyväntuulisuuttaan ja sanavalmiuttaan. Jopa hänen erehtyväisyyttään.

Jussi tietää, että se ihailu, mitä hän äänestäjiltään saa, ei ole oikeaa rakkautta. Kiihottamalla ihmisiä vihaan ja katkeruuteen vähemmistöjä vastaan hän on nostanut heissä esiin ihmisten alhaisimpia tunteita. He ovat äänestäneet häntä edustajaksi, joka osaa ihanasti juoruta ja levittää valheellista, vihjailevaa ja vääristelevää tietoa ja limaisia vitsejä. Sellainen johtajuus on katkeavaista, kuin vinkuheinän heilunta tuulessa. Jonain päivänä Jussi tekee raskaan virheen tai tulee joku karismaattisempi vihaaja, jonka nähdessään vasallit siirtyvät hetkessä uuteen leiriin. Vihajoukkion keskuudessa kytee jatkuva sota ja kapinahenki. Pelokas ja vihainen äänestäjä äänestää aina parasta vihaajaa ja pelottelijaa.

Donald Tusk, joka valittiin Euroopan suurimman puolueen, keskusta-oikeistolaisen EEP:n puheenjohtajaksi, piti toivoa herättävän avauspuheenvuoron taistelusta äärioikeistolaisia voimia vastaan: ”Me emme uhraa arvojamme, ihmisoikeuksia, oikeusvaltioperiaatteita emmekä sivistystä vastalahjaksi turvallisuudesta ja järjestyksestä. Siihen ei ole tarvetta, koska ne eivät sulje toisiaan pois. Se, joka ei voi tätä hyväksyä, ei voi myöskään kuulua tähän perheeseen.”

Toivottavasti EEP löytää keinot tuohon taisteluun. Suomesta on yhdeksi varapuheenjohtajista ehdolla Petteri Orpo. Kokoomuksella ei ole tähän mennessä ollut minkäänlaista näkyvää halua taistella äärioikeistoa vastaan, vaan pikemminkin kohdella hellästi äärioikeistolaista, rasistista osaa puolueesta ja antaa nuorisojärjestön rauhassa kouliutua sellaiseksi, kunhan pitävät puheet sopivasti lain rajoissa. Mutta ehkäpä eurooppalainen isoveli antaa eväitä paluulle kansanvaltaa ja yhtäläistä ihmisarvoa kunnioittavaan politiikkaan.

Taistelu jotain vastaan on aina vaikeaa. Toisen maailmansodan aikaisessa Saksassa sosialidemokraatit yrittivät käydä epätoivoista taistelua natsismia vastaan. Kun katsotte ajan vaalijulisteita, huomaatte, että Hitlerin propaganda osuu ytimeen: kärsivän tai huolissaan olevan kansanosan tunteisiin. Vastapuoli yrittää herättää väkeä huomaamaan, kuinka karmivat ajatukset ja politiikka ovat tuon propagandan taustalla ja mihin ihmisvihaa julistava ja vähemmistöjä halveksiva politiikka tulee johtamaan. Turhaan.

• 

• 

• 

• 

Olkoon siis meilläkin nyt johtoaatteena se, että politiikka tarkoittaa yhteisten asioiden hoitamista. Myös vaaleissa ja vaalien välissä puolueiden tulee tehdä omaa politiikkaansa eikä keskittyä taistelemaan äärioikeistoa ja rasismia vastaan. Rasistien kannatus taittuu helpoimmin siten, että eriarvoisuus vähenee, kateus laimenee ja turvallisuuden tunne lisääntyy. Helpommin sanottu kuin tehty? Kun kaikki keskittävät voimavaransa ongelmien ratkaisuun, jotain saadaan myös aikaan. Nykyään tuntuu vähän siltä, että meillä on koko ajan vaalikampanja meneillään ja pitää olla varpaillaan ja loukkaamatta edes rasisteja ja kansallissosialisteja.

Tämä ei tarkoita sitä, että rasismia pitäisi piilotella tai rasisteja hyvitellä. Rasistiset valheet on aina tyrmättävä ja äärioikeiston kieroilu nostettava esiin. Toinen suuri virhe, joka natsi-Saksassa tehtiin, oli se, että vanha ja väsynyt presidentti Hindenburg nimitti, vastoin aiempia lupauksiaan, Hitlerin valtakunnankansleriksi. Hän uskoi, että siten Hitler olisi parhaiten kontrolloitavissa. Se puolue, jonka päästätte tuolla periaatteella hallitusvastuuseen, ei ole teidän kontrollissanne, vaan te olette yhdessä puolueen kanssa toteuttamassa juuri sen puolueen politiikkaa. Tästä jäi kouriintuntuva esimerkki edelliseltä hallituskaudelta: turvapaikanhakijoiden epäinhimilliset pakkopalautukset ja jo yksi maamme mainetta lokaava tuomio Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta.

Taistelkaa, mutta taistelkaa oman politiikkanne keinoin, tekemällä hyvää ja eettisesti kestävää politiikkaa yhteisten asioiden hoitamiseksi!

Kunnioitetut somekeskustelijat, poliitikot ja tavallinen kansa, totuuden ystävät.

Jos vaikkapa joku nyt oikeutta käyvistä toimittajista olisi kertonut samanlaisen valkoisen valheen, kuin tuttu taksikuski, ja jäänyt kiinni, olisitteko käyneet samalla tavalla hänen kimppuunsa?

Ette ehkä olisi.

Olisitte ajatelleet, että tuo toimittaja on hyvän asian puolella ja joutunut jo tähän mennessä kestämään valtavasti häirintää. Suvaitsevainen, hyvä ihminen, joka on aina uutterasti tehnyt hyvää työtä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden eteen. Se hyökkäys, mikä häneen somessa kohdistuu, on hirvittävä ja kenelle tahansa täysin kestämätön.

Taksikuskista ette ajattele samoin. Hän on teille vain mamu, joka nyt on pettänyt teistä jokaisen henkilökohtaisesti, kun ei ole pysynyt lestissään teidän mallimamunanne ja toiminut niin, kuin te itse aina toimitte: rehellisesti, ilman minkäänlaista tarinoiden värittelyä. Perheenne, sukunne, ystävienne, koulutovereidenne, työnantajienne ja äänestäjienne tukemana. Taksikuski on teidän lisäksenne pettänyt puolueensa, äänestäjänsä, muut taksikuskit ja kaikki maahanmuuttajat.

Toimittajan kohdalla te olisitte ymmärtäneet, millainen hullunmylly siitä seuraisi ja kuinka paljon apua tämä oman somepiirinne ihminen nyt tarvitsee. Ura, työpaikka, perheen elanto, jopa mielenterveys olisivat voineet olla vaakalaudalla. Olisitte ehkä ymmärtäneet senkin, että hän valtavan paineen alla olisi yrittänyt puolustautua ja pysyä tarinassaan. Olisitte tukeneet häntä kaikkialla, missä häntä solvataan ja lähetelleet tuen ilmauksia ympäriinsä.

Abdirahimin jätitte korppien nokittavaksi. Te kirjoititte vain Facebookiin ja Twitteriin: ”Sehän valehteli, ja rasismista kerrottaessa ei saa valehdella.”

Fiktiivistä tämä mietintä tietysti on, eiväthän nuo tuntemanne ihmiset olisi missään tilanteessa liioitelleet tarinaansa tai käyttäneet valkoistakaan valhetta. Suomalainen ei valehtele.

Matkustimme 2000-luvun alkupuolella Espoon rannoilta bussilla Helsingin keskustaan. Oli kesä, ilta vielä nuori ja bussi puolillaan noin 14 – 15-vuotiaita ”hyvien perheiden tyttäriä”, jotka joivat näyttävästi keskiolutta ja pitivät ilmatilaa hallussa. Muutama matkustaja yritti heitä toppuutella, mutta sai vain röyhkeää sadattelua vastaukseksi. Matkan lopuksi menin kysymään kuljettajalta, miksi hän ei puuttunut tilanteeseen ja poistanut tyttöjä bussista. Maahanmuuttajakuski kertoi, ettei se ollut mahdollista, sillä jos hän tekisi jotain sellaista, vanhemmat nostaisivat metelin, soittaisivat joukolla bussifirmaan ja haukkuisivat kuljettajan, ja hänelle tulisi vaikeuksia.

Tilanne ei näköjään ole tuosta muuttunut. Nyt kuljettajien rasistinen kohtelu nousi esille Abdirahim Husu Husseinin julkaistua somessa kertomuksen kohtaamastaan rasismista taksikuskin työssä. Husu teki virheen ja kehuskeli poistaneensa rasistisen solvaajan kyydistä, vaikka olikin sitten heltynyt tai nöyrtynyt ja vienyt rasistin pyydettyyn osoitteeseen. Huomionarvoista oli kuitenkin, että hän uskaltautui kertomaan asiasta, harvoin näistä kukaan uskaltaa julkisesti kertoa. Tällä kertaa Husu oli niin ärtynyt ja väsynyt, että lähti taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. Eipä siitä hänellekään mitään hyvää seurannut.

Olisi voinut luulla, että Husun kertomus olisi johdatellut yleisön keskustelemaan siitä, kuinka kuljettajille turvattaisiin mahdollisuus työskennellä ilman rasistista häirintää. Sen sijaan persukerho johdatteli aihetta siihen suuntaan, että Husulla olisi jotain tekemistä raiskaajataksin kanssa. Toisaalla alettiin tehdä salapoliisityötä ja etsiä aukkoa Husun hiukan epäloogisessa tarinassa. TaksiHelsinki läksi mukaan ja alkoi keskustella taksinkuljettajan työsuorituksista suuren yleisön ja skandaalimedian kanssa. Lopuksi myös maamme tunnetuin juorulehti, Helsingin Sanomat, liittyi rasistikuoroon ja vahvisti näyttävästi Husun valehtelijaksi.

Aiemmin mainitut asiat eivät ole kovin yllättäviä, media lähtee helposti rasistikelkkaan ja Helsingin Sanomillakin näyttäisi olevan erityisiä toimittajia tämän kaltaisten hykerryttävien tapausten varalle. Hyvin erikoinen oli kuitenkin älämölö, joka nousi Twitterissä poliitikkojen ja puolueaktiivien ja tavallisten kommentoijien taholta. Hyvin monella oli tarve tehdä päivitys, jossa tuomittiin jyrkästi Husun valehtelu ja katsottiin hänen vaikeuttaneen rasisminvastaista työtä ja pilanneen somaliyhteisön maineen. Ja nyt eivät olleet liikkeellä pelkästään rasistit, vaan vasemmistoliittolaiset, vihreät ja tunnetut rasismin vastustajat. Brigita Krasniqi oli yksi harvoista, joka toi selkeästi esille, mistä oli kysymys:

Kun vähemmistön edustaja on pahassa pinteessä, luulisi, että hän saisi edes hiukan tukea. Yllättävän monilla oli tarve edistää omaa poliittista uraansa tuomalla julki paheksuntansa ja ikään kuin poliittista tasapuolisuuttaan: nyt pitää joukolla tuomita, kun kerran valehteli, vaikka on mamu. Harva otti huomioon törkeän rasismin kohteeksi joutuneen piinaavaa tilannetta ja jatkuvaa varpaillaan oloa. Harva käy tuollaisella henkilökohtaisella tavalla Halla-ahon tai kenenkään rasistin kimppuun, vaikka heidän poliittinen nousunsa perustuu lähes pelkästään valehteluun ja rasistiseen kansanryhmää vastaan kiihottamiseen. Vähemmistön edustajaan on helppo iskeä, hänen on nöyrryttävä ja tunnustettava alamaisuutensa. Pieni liioittelu tarinassa ja heti olet petturi ja valehtelija. Valtuustoryhmä kokoontuu ja langettaa tuomionsa luopiolle.

Vieläkään kukaan näistä puhtoisista, valheettomista poliitikoista ei ole nostanut keskustelua jostakin näistä seikoista:

Kuinka saadaan maahanmuuttajakuskien työoloja parannettua? Kenenkään ei pidä noin raskaassa työssä sietää epäasiallista kohtelua.

Miten kuskin kuuluu toimia, jos joutuu rasistisen hyökkäyksen kohteeksi?

Onko asiallista, että työnantajan edustaja levittelee kuskin ajotietoja rasistimedialle?

Tekeekö liioittelu omasta käyttäytymisestä tukalassa tilanteessa ihmisestä huijarin, kun kertomus rasistisesta hyökkäyksestä on muilta osin totta?

Jos suomalainen poliitikko lisää pienen valheen narratiiviinsa, oletko yhtä lailla hänen niskassaan?

Millaiset ovat maahanmuuttajakuskin mahdollisuudet puolustautua, jos koko nettiyhteisö käy joukolla kimppuun?

Olisiko ollut mitenkään mahdollista, että valtuustotoverit olisivat keskustelleet aiheesta Husun kanssa ennen julkista sometuomioistuinkäsittelyä? Olisiko jopa tuomion voinut kertoa hänelle itselleen, eikä julistaa sitä somessa?

Onko SDP:llä mitään intressiä pitää huolta oman puolueen rasismin uhreista?

Viime aikoina on paljon keskusteltu niin sanotuista mikroaggressioista. Ne ovat vähemmistöryhmien edustajiin kohdistuvia, joskus tahattomia, usein opittuja loukkaavia kommentteja tai tekoja, joista paistavat stereotypiat ja ennakkoluulot. Monella ne ovat aivan tavallinen tapa puhua esimerkiksi muualta muuttaneista ihmisistä.

Suomessa tällaiset tyhmät tai tuhmat tavat ovat varsin yleisiä, eikä pelkästään mikroaggressioiden tasolla. Suomi nousi viime vuoden tilastoissa Euroopan unionin rasistisimmaksi maaksi. Tummaihoisten tölviminen on yleistä ja vihapuhe jyllää sosiaalisessa mediassa. Suomen poliittisella johdolla on kuitenkin tapana mennä puheenparressaan vähän mikroaggressioita ja kadun rasismia pitemmälle. Usein luikautetaan ihan normaalinkin puheen keskelle piilorasistisia lauseita, jotka johdattavat kansalaisia uskomaan, että uhka piilee ulkomaalaisessa.

Myös toimissa on eroja riippuen siitä, puututaanko suomalaisen vai muunmaalaisen tekemisiin. Kun Turussa tapahtui tuhoisa puukkoisku, kaksi ihmistä kuoli ja kahdeksan haavoittui, ja murhaaja oli vierasmaalainen, presidentti matkusti heti Turkuun laskemaan kukkia tapahtumapaikalle ja lausui julkisuuteen mm. näin:

”Samalla meidän on nyt kansakuntana mietittävä, miten käsittelemme tämän julman teon. Keskustelumme maahanmuutosta on ollut vaikeaa, melkeinpä mahdotonta jo ennen tätä. Maahanmuutto herättää vahvoja tunteita – puolesta ja vastaan. Asiallista keskustelua on vaikea käydä tunteisiin menevästä aiheesta, mutta meidän on kansana siihen kyettävä.”

Kun Kuopiossa vastikään tapahtui suomalaisen nuoren miehen tekemä raaka miekkamurha ja yhdeksän muun henkilön haavoittaminen – enimmäkseen naisten, kuten Turussakin – presidenttiä ei paikalla näkynyt ja hän tyytyi vain esittämään osanottonsa uhrien omaisille. Maamme ei nyt ollut uhattuna, maahanmuutto ei ollut hirmutekoihin syyllinen eikä keskustelun paikkaa ollut. Suomalaisen murhaajan mietteistä emme vielä tarkkaan tiedä, mutta Turun osalta tavan tallaajasta näytti siltä, että tolaltaan mennyt, syrjäytynyt, surkea taparikollinen eteni murhaajaksi, eikä lähellä olevien ihmisten useista huoli-ilmoituksista ollut mitään seurauksia. Presidentti sanoi iskun kohdistuneen hyvyyttä ja inhimillisyyttä vastaan – suomalaisen iskulla ei kai sitten ollut tällaisia tarkoitusperiä.

Jo vuoden 2015 syksyllä, kun Suomeen tuli paljon pakolaisia ja vähän maailmaa nähneillä, nurkkakuntaisilla ja moukkamaisilla suomalaisilla oli pelkojensa kanssa tekemistä, Niinistö meni suurlähettiläiskokouksessa mainitsemaan, että ”Eurooppaan tulijoiden joukossa on valitettavasti joitain niitäkin, joilla on pahat mielessä.” Eipä ollut se kovin rakentava ja kansakuntaa kokoava lausahdus hetkellä, jolloin maan isän olisi pitänyt kehottaa ihmisiä pitämään hyvää huolta maahan saapuneista, kaiken, paitsi elämänsä menettäneistä pakolaisista.

Samaan aikaan, kun presidentti ja ministerit taivastelevat ulukomaalaisten kammottavuutta, suomalaiset miehet hakkaavat surutta vaimojaan ja Suomi pysyy kenenkään asiaan puuttumatta yhtenä eukontapon kärkimaista maailmassa.

Vuoden 2015 lopulla taparikollisten ja väkivaltaisten rasistien muodostamat ”partiot” alkoivat naisten suojelun nimissä kierrellä Suomen kaupunkien kaduilla. Poliittiselta johdolta ei saatu yhdenmukaista, rasistista joukkotoimintaa tuomitsevaa kannanottoa. Oikeusministeri Lindström tokaisi, että ”jokaisella on ihan vapaa oikeus liikkua tuolla ulkona, eihän siinä ole mitään” ja pääministeri Sipilä: ”Kyllähän jokainen arjessa ymmärtää sen, että jos lapsia kuljetetaan harrastuksiin tai kouluun tai niin edespäin”. Molemmat antoivat hiljaisesti ymmärtää, että suomalaisten pelot ovat oikeutettuja ja katupartiointi ulkomaalaisia vastaan luonnollista. Vaikka Sipilä myöhemmin korjaili sanojaan, vahinko oli jo tapahtunut.

Yksi laajempi asia, joka Suomessa luo epäluuloja ja vihaa ulkomaalaisia kohtaan, on ulkomaalaispoliisin toiminta. Onko pakolaisten palautuksissa kotimaihinsa koskaan kokeiltu, toimisiko asia esim. lapsiperheiden kohdalla niin, että kerrotaan palautuspäivä ja määrätään perhe saapumaan paikalle lentokenttäkyyditystä varten tai sovitaan, milloin taksi noutaa? Onko poliisin aivan pakko mennä noutamaan lapsia vanhempineen gestapo-tyyliin yöllä, kommandovarusteissa ja susikoirien kanssa? Onko ulkomaalaispoliisiin juurtunut pelko ulkomaalaisia kohtaan? Joka tapauksessa tällaisilla manöövereillä luodaan kansalaisten keskuuteen sellainen käsitys, että pakolaisina maahan saapuneet perheet ovat terroristeja.

Yleensäkin poliisin toiminta näyttää usein siltä, että marsilaisia vaanitaan. Jos olet muualta tullut, olet epäilyttävä. Aivan äskettäin tuttava kertoi ystävälleen tapahtuneesta: moottoripyöräpoliisi pysäytti miehen tylysti jalkakäytävällä, vaati papereita nähtäväksi ja KAHLITSI miehen moottoripyöräänsä mennessään paikalle hälytettyyn poliisiautoon selvittämään henkilöllisyyttä. Päästivät kuitenkin mustan miehen menemään, kun ihonvärin lisäksi mitään epäilyttävää ei ollut. Arvatkaapa vain, vahvistuivatko jälleen silminnäkijöiden ennakkoluulot.

Eräs silmiinpistävä piirre suomalaisissa on omien vähemmistöjen syrjintä, josta jälleen selkeä esimerkki oli viime viikolla esiin noussut romanien erittely henkirikostilastoissa. Viisisataa vuotta maassa ei riitä tekemään ihmisestä suomalaista, vaan pelottava ulkomaalaisuus on otsaan tatuoitu.

Jos yritetään aina olla kaikkien kavereita ja sen varjolla käytetään ilmaisuja, jotka eivät rasistejakaan loukkaisi, tullaan hyväksyneeksi rasistinen toiminta ja edistäneeksi syrjivää ilmaisutapaa. Jos tunnettu henkilö puhuu maahanmuutosta rasitteena, se on sitten rasite, vaikka ihmisten saapumisen kylmään, umpimieliseen maahamme voisi vallan hyvin nähdä olevan myös virkiste, voimavara ja iloinen yllätys.

Yhdysvalloissa presidentti Trump puhui siirtolaisten torjuntaan tarvittavan vallihautoja, jotka kuhisevat käärmeitä ja alligaattoreita. Voi olla, että monien mielessä Suomea sellaiset jo ympäröivät. Houkuttele siinä sitten lisää kipeästi kaivattuja maahanmuuttajia.