Suomen rasistisella kansalla on suuria vaikeuksia sanojen kanssa. Yle vaihtoi jo kauan sitten termin ”pakolainen” termiin ”siirtolainen”. Tällä pyritään etäännyttämään kansalaisia ihmisten hädästä ja ajattelemaan, niin kuin korkein valtionjohto toivoo: heillä saattaa olla ”pahat mielessä” tai niin kuin tasavallan presidentti puheessaan valtiopäivien avajaisissa ilmaisi:
”Viime vuosina turvallisuusympäristössä on nähty uusia ilmiöitä, jotka antavat aihetta valmiutemme tarkasteluun. Laajamittainen, vihamielisten ulkopuolisten tahojen organisoima maahantulo on tästä yksi esimerkki.”
Olen vuodesta toiseen odottanut, että presidenttimme joskus sanoisi hyvän sanan maassamme turvapaikan saaneille pakolaisille. Sitä ei ole kuulunut. Sen sijaa saamme useaan kertaan vuodessa tuollaisia pieniä heittoja, jotka pahantahtoiset ihmiset tulkitsevat siten, että maassa oleskelevat, valtaväestöstä ulkonäöltään poikkeavat ihmiset ovat vaarallista väkeä.
Tästäkö mahtaa johtua sekin, että kuusi vuotta maassamme eläneet, paperittomiksi ja oikeudettomiksi jääneet ihmiset, jotka eivät uskalla palata entisiin kotimaihinsa, eivät saa mitään ratkaisua tilanteeseensa? Hyvin suuri osa kansasta, ehkä jopa niin suuri, joka on Niinistöä presidentiksi äänestänyt, ei oikein tahdo tuntea myötätuntoa kaiken menettäneitä kanssaihmisiä kohtaan.
Nyt näyttää kuitenkin paremmalta, kun Ukraina on ahdingossa, niin surullista kuin se onkin. Konservatiivipoliitikot Petteri Orpoa myöten pitävät eduskunnassa puheita Ukrainan puolesta, itku kurkussa ja suurta myötätuntoa osoittaen. En ole koskaan kuullut moista intohimoa vaikkapa Irakin tai Syyrian lasten puolesta.
Jussi Halla-aho, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja
Vuonna 2019 ihmeteltiin, miksi perussuomalaiset ovat europarlamentissa liittoutumassa Venäjä-mielisten äärioikeistopuolueiden kanssa. Isänmaallisuus, joka persuilla on arkihokema, on Suomessa tavannut tarkoittaa melko nihkeää suhtautumista itäiseen naapuriin. Jopa perussuomalaisten veljespuolue Ruotsissa, Sverige Demokrater, piti persuvalintoja kummallisina.
Aihetta käsittelevässä artikkelissaan Ilta-Sanomissa 16.5.2019 toimittaja Arja Paananen kuvasi perussuomalaisten ”joustavaa valmiutta hyväksyä Venäjän tapa selittää omaa toimintaansa – olivatpa nämä toimet länsimaisen demokratian tai kansanvälisen yhteisön säätöjen näkökulmasta kuinka ristiriitaisia tai aggressiivisia tahansa”. Tämän kaltainen Venäjän nuoleskelu ja suoranainen ihailu on ollut hyvin näkyvää useissa perussuomalaisissa poliitikoissa ja myös kannattajissa. Hommaforumilla kävi ennen ”jytkyä” selväksi, että Venäjää ihannoidaan etenkin siksi, että siellä on muslimit laitettu kunnolla kyykkyyn eikä turvapaikanhakijoita ”hyysätä”.
Tästä rintamasta hiukan erillään on ollut puolueen entinen puheenjohtaja, jonka salarakas on Ukraina, oma entinen asuin-, työ- ja opiskelumaa, jossa hän on oppinut kielenkin ja kenties saanut janoamaansa tunnustusta ja ihailua.
Tästä rakkaudesta luultavasti johtui sekin, että Halla-aho riensi kirjoittamaan koko eduskunnan nimissä tweetin Ukrainan suurlähettiläälle, kun ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikko joutui eroamaan ulkopoliittisesti arveluttavan lausuntonsa vuoksi. Hän halusi jonkun merkittävän eurooppalaisen johtajan ilmoittavan Ukrainalle, että maalla ei ole asiaa Natoon. Näin Niikko ilmeisesti ajatteli hyvittelevänsä sotaisan Venäjän ja saattavansa Euroopan jälleen rauhan tilaan. Niinhän se on ennenkin mennyt, pienet maat sulkekoot suunsa ja antakoot suurvalloille sen mikä suurvalloille kuuluu. Niikko, tuon Venäjän ystävä, puhui niin kuin suomettuneessa Suomessa tavattiin puhua.
Se, että Halla-aho, rivikansanedustaja, oitis tweettasi Ukrainalle viestin: ”Eduskunta, mukaan lukien perussuomalaiset, tukee yksiselitteisesti a) Ukrainan alueellista eheyttä ja itsenäisyyttä; b) Ukrainan oikeutta itsepuolustukseen sisäisiä ja ulkoisia hyökkääjiä vastaan; c) sen oikeutta päättää liittyäkö tai olla liittymättä kansainvälisiin järjestöihin” olikin sitten mielenkiintoinen toimi. Näinhän Suomi varmasti ajattelee, mutta ajatelkaapa, jos vaikkapa pääministeri Sanna Marin olisi tällaisen tempun tehnyt! Jopa olisi äläkkä noussut: menee ohittamaan presidentin valtioiden välisessä diplomatiassa! Nyt nousi vain ihaileva huokailu: ”Ooo, Halla-aho kirjoitti ukrainan kielellä, ihmeellinen mies!”
Ymmärräthän, että jos joku käyttää rasismin uhreja puolustaessaan sanoja ja ilmaisuja, joita sinä et ymmärrä tai hyväksy, se ei tarkoita sitä, että sinulla on oikeus vastineeksi käyttää vähemmistöä solvaavia sanoja. Näin tapahtui vastikään Ylellä Marja Sannikan juontamassa viihdeohjelmassa.
Turvallinen tila ei ole paikka avaruudessa. Ilmaisulla tarkoitetaan sitä, että muualta muuttaneilla tai täällä syntyneillä, meitä ohutihoisia vähän tummemmilla ihmisillä täytyy olla sama oikeus kuin kaikilla muillakin saapua mihin hyvänsä paikkaan tai seuraan samoin oletuksin ja yhtä tuntemattomana kadun ihmisenä, kuin kaikki muutkin. Ei täräytetä heti päin naamaa kysymyksiä, joita ei kysytä kaikilta muiltakin: ”Puhutko suomea? Mistä olet kotoisin? Asutaanko kotikylässäsi vielä savimajasssa?”
Vastaukset kaikkiin uteliaisuuttasi kiihottaviin kysymyksiin tulevat kyllä esille ihan samalla tavoin kuin muutenkin ihmisten kanssa keskustellessa. Se, onko saunassa syntynyt, kuuluu keskusteluun vasta siinä vaiheessa, kun ollaan jo tuttuja ja ystäviä.
Kotimaata voi kysyä, jos osallistutaan vaikkapa tilaisuuteen, jossa on tarkoitus tutustua kansainvälisen opiskelijaryhmän jäseniin ja heidän kotimaihinsa. Mutta jos missä hyvänsä tavallisessa tilaisuudessa, missä on sinulle vierasta väkeä, menet kysymään kotimaata joukon tummimmalta, se on ihan sama kuin sanoisit suoraan: ”Sinä et kuulu meihin, olet tullut jostakin”. Ilkeimmillä on mielessä ajatus: ”Sosiaaliturvan takiako tulit”. Ja kuitenkin henkilö voi olla monen sukupolven suomalainen ja vaikka ei olisikaan, hänellä on täällä asuessaan ihan samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muillakin. Myös terveyskeskuksen odotustilassa hän istuu ihan saman nuhan kanssa kuin pärskivä kyselijä ja tallasi matkalla samaan kuralätäkköön, kuin sinäkin.
Ajattele, kuinka monta kertaa päivässä, viikossa, kuukaudessa ja vuodessa kaikki he saavat tuon kysymyksen kuulla? Se ei sinusta ehkä ole tuntunut syrjivältä, mutta jos vähän mietit asiaa, opit kyllä olemaan liittymättä kotipaikkatiedustelijoiden laumaan.
Kun sitten television viihdeohjelmassa rasisteja tukeva juontaja johdattelee ja eläkeläistutkija kertoo henkilölle, joka on kutsuttu edustamaan ns. vastapuolta, että kun kerran n…itä on niin heitä pitää saaman n…iksi kutsuman, niin ollaan jo ihan silkan rasismin puolella. Ei kukaan, dementoituneita vanhuksia lukuunottamatta, enää tässä maassa ole epätietoinen siitä, että n-sana on loukkaava ja solvaava ja ihmisten erottelu ja solvaaminen ihonvärin tai syntyperän perusteella on rasistista.
Eikä asia muuksi muutu, vaikka se sana kuinka mukavalta omassa suussa maistuisi ja vaikka sitä on oma mummo käyttänyt, kun sinun synnytystäsi pimeässä saunassa avusti.
Jokainen julkinen huomionosoitus lisää rasistipuolueen edustajan uskottavuutta, normalisoi rasistista politiikkaa ja nostaa rasistit muka kunniallisiksi toimijoiksi muiden rinnalle.
Siksi muiden eduskuntapuolueiden puheenjohtajien ja yhteiskunnallisten vaikuttajien julkiset, lämpimät Twitter-onnittelut Riikka Purran tultua valituksi rasistipuolueen puheenjohtajaksi ihmetyttävät suuresti.
Halla-aho, tuo kaukaa viisas ja kaikkivoipa jättää puheenjohtajuuden. Näinä vaikeina aikoina Jussi on Ylen mukaan valottanut tulevaisuuttaan sanomalla, että hän jatkaa kansanedustajana ja Helsingin kaupunginvaltuutettuna. Tämä on huojentava tieto. Onhan Halla-aho jo nyt, kymmenen vuotta pyyteettömästi Helsingin valtuustossa istuttuaan, omia aloitteita tekemättä ja toisten hyviä aloitteita turhan voimakkaasti estelemättä jättänyt ison jäljen Helsingin upeaan monikulttuuriseen kehitykseen ja kaupungissa asuvien pakolaisten hyvinvointiin.
Tänä aikana Helsingin kaupunginvaltuusto on mm. hyväksynyt paperittomien henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluiden laajentamisen. Paperittomilla henkilöillä on nyt Helsingissä kiireellisten terveyspalveluiden ja raskaana olevien naisten ja lasten terveyspalveluiden lisäksi oikeus muun muassa kroonisten sairauksien hoitoon ja rokotuksiin.
Helsingissä on myös Halla-ahon ollessa Helsingin valtuutettuna tehty päätös olla vuokraamatta kaupungin tiloja rasistisille ja väkivaltaa tuottaville toimijoille. Tämä on merkityksellistä, kun Halla-aho kuitenkin itse on johtanut rasistista ja väkivaltaa tuottavaa organisaatiota.
Helsingin väestönkasvu ja työikäisten määrän kasvu ovat vahvasti perustuneet maahanmuuttoon. Vuonna 2018 jo yli 15 % helsinkiläisistä oli vieraskielisiä. Määrän ennustetaan kasvavan 26 %:iin väestöstä vuoteen 2035 mennessä. Kun samaan aikaan syntyperäisten suomalaisten työikäisten määrä vähenee, on hienoa, että Halla-ahon seuraavallakin valtuustokaudella maahanmuuton arvioidaan kasvavan siten, että kokonaisuutena Helsingin työikäisten määrä kasvaa. Vuonna 2030 useamman kuin joka neljännen työikäisen helsinkiläisen ennustetaan olevan vieraskielinen (hel.fi). Maahanmuuttajat rakentavat Helsinkiä ja tekevät helsinkiläistä kulttuuria.
Jussi Halla-ahon valtuustokausien aikana Helsingistä on kehittynyt monikulttuurinen, kansainvälinen kaupunki, jossa värillä ei ole väliä, ihmisillä on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, uimahalleissa naisille voidaan sallia omat uimavuorot ja Helsingin koulujen ruokalistoilta saattaa poimia vaikkapa tällaisia aterioita: Bataatti-kookoskermacurrya, quorn-currykastiketta, maustettua vehnää, timjamilla maustettuja punajuuria, soijabolognese-pastavuoka.
Voidaankin kysyä, onko perussuomalaisten Suomi takaisin -huuto ollutkin juuri tätä. On haikailtu takaisin vanhan Viipurin monikulttuurista, iloista henkeä, josta Jussi on itsekin todistettavasti nautiskellut:
Tanssia sai siellä aina
Arkena ja sunnuntaina
Kieli vieras taikka tuttu
Laulu oli helppo juttu
Jos vain joku kielsi ‘ei ei ei’
Toinen sanoi heti ‘hem till mej’
Koronapandemian hellittäessä iloinen, moniarvoinen ja värikäs Helsinki tulee jälleen näkyviin. Perussuomalaiset ovat äänestäneet Suomen takaisin. Onnittelut saavutuksestanne, Jussi Halla-aho ja perussuomalaiset!
Äärioikeistolaiset ja Suomea ”valkoisena” säilyttelevät poliitikot puhuvat usein työperäisestä maahanmuutosta silloin kun haluavat peittää rasisminsa. He ajattelevat, että he ovat hyviä ihmisiä, kun he muistavat mainita, että he hyväksyvät kyllä sellaiset ihmiset, jotka tulevat tänne töitä hakemaan. Tosin tämäkään ei kaikille riitä. Moni ajattelee, että tänne saa tulla vain, jos työpaikka on jo sovittu ja työsopimus allekirjoitettu. Eikä liene suurikaan paljastus se, että suuri osa heistä ajattelee, että tähän pystyy vain valkoisen eurooppalaisen tai amerikkalaisen näköinen ihminen tai että yritysjohto osaa hoitaa asian siihen malliin.
”Työperäisyyden” vaatimisella he siis ajattelevat, että näin estetään etnisistä suomalaisista liikaa poikkeavien maahanpääsy. Ihonväri heitä ei tietysti sinänsä haittaa, hehän ovat lukeneet Wikipediasta, että rasismi on syrjintää rodun tai etnisyyden perusteella ja ihonväriin viittaaminen saattaisi siksi todistetusti olla rasismia. Niinpä he ovat päätelleet, että pitääkin puhua tietyistä kulttuureista tai maista tulevista ihmisistä. Kun siis maahan ei päästetä tietyistä maista tai kulttuureista tulevia ihmisiä, jotka nyt vaan eivät ole työperäisiä, voidaan säilyttää Suomi valkoisena.
On todella hoopo ajatus, että Suomi saisi työteliäitä ja onnellisia uusia kansalaisia vain sillä keinoin, että joku työperäinen nero jossain maassa sattuisi kiinnostumaan tunnetusta suomalaisesta yrityksestä ja hakisi sieltä töitä. Heitä on aika harvassa ja heillä saattaa olla vaimoja ja lapsia, jotka eivät ole alkuunkaan työperäisiä ja saattavat olla vielä väärän värisiäkin ja puhua väärää kieltä. Taas kohdattaisiin rasismia, rasistien koulimat lapset hylkisivät heitä koulun pihalla ja suureksi vartuttuaan he joutuisivat hakeutumaan työperäisiksi muihin maihin, koska väärällä sukunimellä on vaikea saada Suomessa töitä, jos ei asu muualla, ole vaalea nero ja saa työsopimusta ennen maahanmuuttoa.
Suomi saa työteliäitä ja onnellisia kansalaisia ainoastaan sillä keinolla, että Suomi kehittyy avoimeksi ja vastaanottavaksi maaksi, jossa täällä asuvat ja tänne tulevat pystyvät elämään ja tekemään töitä ilman syrjintää ja kiusaamista. Tänne pitää voida tulla katselemaan, harjoittelemaan ja opiskelemaan. Täällä jo olevien on saatava tehdä samoin – ilman tönimistä ja työperättömäksi haukkumista. Pitää saada ihastua ja rakastua maahan tai ihmisiin, löytää kumppani, perustaa perhe. Myös ihan tavallisen, tavallisesti koulutetun ihmisen ilman IT-alan erityistä osaamista. On ihan turha luulla, että ketään työperäistä missään maassa imartelee sellainen, että meillä kytätään kaula kenossa matemaattisia neroja, joille voisimme antaa hyvät pisteet ja jotka tulisivat juuri tähän kylmään maahan tekemään meidät onnellisiksi. Luovuttaisivat lahjakkuutensa meidän hyväksemme, pelastaisivat teollisuutemme ja väestöpyramidimme ja antaisivat meidän keskittyä saunomiseen ja grillaamiseen mökkilaiturilla ja rasvoittuneen, työperäisen takapuolen muotoiluun kuntosalilla.
Ihminen ei kulje pelkästään työn perässä, tänne lähes orjatöihin kuskatuilla köyhien maiden marjanpoimijoillakin on haaveita paremmasta elämästä. Työperäisiä ovat sairaudet. Ihmiset hakevat elämää ja sen osana perhettä, harrastuksia, elämyksiä. Työ on yksi osa elämää, joillekin ehkä se kaikkein tärkein, mutta hyvin suurelle osalle tärkeä siksi, että kaikki muu tulisi mahdolliseksi.
Äärioikeistolla on siis puolueperäinen sairaus: harhaluulo siitä, että maailma olisi mallillaan, jos Suomi saisi jotenkin haalittua meille töihin työperäiset, meitä viisaammat ihmiset, jotka eivät aiheuta kuluja, eivät jää työttömiksi, eivät täytä kauppakeskusten käytäviä, eivät oleskele rautatieasemalla, eivät mongerra vieraita kieliä, eivät mumise väärien uskontojen loitsuja, eivät pidä meteliä itsestään, harrastavat omaa kulttuuriaan vain omassa asunnossaan, eivätkä ole ruskeita. Tuo se on sairaus jos joku. Ja sitä paitsi – kokoomus ja perussuomalaiset, te jalompi väki – miksi ette itse pelasta Suomen teollisuutta?
Muukalaispelkoa ja siitä kehkeytynyttä vihaa lienee aina ollut ja tulee aina olemaan. Mutta milloin siitä tuli hyväksytty tapa tehdä politiikkaa? Milloin pakolaisesta tuli paholainen?
1990-luvulla vaihtaessani työpaikkaa esimieheni sihteeri kertoi, että uusilta työntekijöiltä kysytään heti, mitä mieltä he ovat pakolaisista. Arvaatte varmastikin, mitä mieltä olisi pitänyt olla. Minulle tuota kysymystä ei ollut esitetty ja olin tuon kuullessani niin ällikällä lyöty, että en edes osannut kunnolla reagoida asiaan. Vuoden 2011 vaalien jälkeen ahdistus oli suuri, kun huomasimme, kuinka suureksi viha oli noussut.
Meillä on jo kauan elänyt joukkio, jonka pelkoja ja ennakkoluuloja on onnistuttu kiihottamaan ja jotka ovat valmiit äänestämään ketä tahansa, joka lupaa pitää Suomen valkoisena. Siis rasistinen äänestäjäkunta äänestämässä rasistisia poliitikkoja.
Siinä joukossa ja sen liepeillä on väkeä, joka ei oikein malttaisi odottaa, että kiihottaminen pakolaisia vastaan johtaisi yksinkertaiseen enemmistöön eduskunnassa ja päästäisiin tositoimiin. Jo kymmenen vuotta sitten löydettiin äärioikeiston keräämä lista kansanpettureista, joihin toimenpiteet kohdennettaisiin. Me nettikeskusteluun ahkerasti osallistuvat lienemme kaikki saaneet myös suoraan meille osoitettuja viestejä: ”Sinä tulet olemaan ensimmäisten joukossa”.
Eilen kuulimme, että poliisilla on jälleen tutkinnassa törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu. ”Ajatusrikoksia”, huutavat palstoilla äärioikeiston tukijat. Monet ”tolkun ihmisetkin” ovat sitä mieltä, että tyhjästä nostetaan meteli, eiväthän ne toteuttamaan pysty. Jos olisi ollut kysymys muusta kuin oikeiston suunnitelmista, poliisia jo kiiteltäisiin terroristisen teon ehkäisystä.
Perussuomalaisia kansanedustajia
Kun puolueen tai siksi pyrkivien agenda on niin heikko, että sen tukemiseksi tarvitaan tuollaista kielenkäyttöä ja edes ajatuksia siitä, että muita pitäisi vähän murhata, että päästäisiin elämään herroiksi, on yhteiskunnan syytä reagoida. Olisi tullut tehdä jotain kauan sitten. Rasistien nostaminen tasavertaisiksi kumppaneiksi poliittiseen keskusteluun oli suuri virhe. Eduskunnan häpäisy jatkuvilla rasistisilla puheilla samoin. Suomen kansa ansaitsee demokratiansa. Sen horjuttajia ei pidä kunnioittaa.
Rasismin vastustaminen ja maahanmuuttajavähemmistöjen puolustaminen tuntuu käytännön tasolla jäävän kansalaisten ja järjestöjen tehtäväksi.
Perussuomalaisten noustua suurella rasistijoukkiolla eduskuntaan vuonna 2011 kansalaisyhteiskunta heräsi. Lukemattomat netti- ja reaalimaailman yhteisöt nostavat esiin yhteiskuntamme ikävää lieveilmiötä ja yrittävät keksiä, kuinka rasismia vähennetään ja kuinka saadaan ihmiset luopumaan syrjivistä asenteistaan.
On vaikea sanoa, olemmeko loppujen lopuksi saaneet paljonkaan aikaisiksi, mutta ainakin olemme voimaannuttaneet toisiamme. Yhä useampi kansalainen uskaltaa nousta vastustamaan rasismia ja sanoa sanottavansa nettikeskusteluissa – ehkäpä naamatustenkin. Se on kuitenkin vain alku.
Rasismi ei vähene, jos sen lisäämistä johdetaan Suomen eduskunnasta. Eivät kansanedustajat ja kunnanvaltuutetutkaan taida arjessa juuri puuttua poliitikkotovereiden rasismiin. Tai eduskunnan puhemiehet – pysäyttävätkö he riittävän napakasti rasistisen puheen eduskunnan istunnoissa?
Jos puuttumattomuus johtuu pelosta, tilanne alkaa olla jo vaarallinen demokratian kannalta ja asiaan olisi tartuttava nopeasti. Jos taas on kysymys siitä, että halutaan pikkuisen sallia kansanryhmää vastaan kiihottamista, olisi demokratian säilymistä kannattavan osan kansanedustajista noustava esiin ja painokkaasti tuotava esille se seikka, että rasismia ei Suomen eduskunnassa harjoiteta. Mutta turha taitaa tällainen toive olla, valitsevathan puolueet yhteistuumin, lähes ilman soraääniä, jokaisen uuden vaalikauden aluksi ainakin yhden julkirasistisen puhemiehen.
Eduskunnan puhemiehistö v. 2015. Sisäministeri Risikon peukutus äärioikeistolaiselle mielenosoitukselle Helsingissä 2017. Puhemies Maria Lohelan ennustus perussuomalaisen puolueen ratsastamisesta raiskausten turvin vaalimenestykseen vaaleissa 2019.
Usein tuottavat antirasisteiksikin ilmoittautuneet poliitikot pettymyksen kannattajilleen. Vain aniharva on uskaltanut (tai halunnut) asettua julkisesti tukemaan maahan saapuneita pakolaisia. Suuri joukko poliitikkojakin louskutti hätäänsä ja raivoansa Oulun raiskausten takia – ihan vain siksi, että tekijät eivät olleet supisuomalaisia.
At no time before have voters faced a clearer choice between two parties, two visions, two philosophies, or two agendas. This election will decide if we save the American dream or whether we allow a socialist agenda to demolish our cherished destiny. It will decide whether we rapidly create millions of high-paying jobs or whether we crush our industries and send millions of these jobs overseas, as has been foolishly done for many decades. Your vote will decide whether we protect law-abiding Americans or whether we give free rein to violent anarchists, and agitators, and criminals who threaten our citizens.
And this election will decide whether we will defend the American way of life or whether we will allow a radical movement to completely dismantle and destroy it. That won’t happen.
Jussi Halla-ahon vaalipuheesta 2011:
Yksissäkään aiemmissa vaaleissa ei äänestäjällä ole ollut samanlaista mahdollisuutta ottaa kantaa, kuin nyt. Vuosia kestänyt maahanmuuttokriittinen projekti kulminoituu näihin vaaleihin ja se kulminoituu perussuomalaisten maahanmuuttokriittisiin ehdokkaisiin.
Tämä on tosiasia, jonka kaikki sisimmässään tietävät. Koko media ja kaikki muut puolueet ovat yksimielisenä laumana perussuomalaisten kimpussa siitä yksinkertaisesta syystä, että muutos maahanmuuttopolitiikassa voittaa tai häviää meidän mukanamme. Meidän vaalimenestyksemme on se, mitä seurataan. Meidän vaalivoittomme on se, mitä pelätään.
Jos me voitamme nämä vaalit, muutosta ei voi pysäyttää. Jos me häviämme nämä vaalit, maahanmuuttokriittisyys katsotaan torjutuksi ja monikulttuurinen höyryjyrä jatkaa kulkuaan.
Mitä eroa näillä kahdella todistajalla on?
Toinen on tullut valituksi supervallan presidentiksi, toinen pikkuvaltion äärioikeistopuolueen puheenjohtajaksi.
Mitäpä heillä on yhteistä? Höynäytettävät äänestäjät ja äärioikeistomyönteiset taustajoukot ja media.
Perussuomalaiset ja kokoomuksen laitaväki ovat nyt yhdeksän vuotta käytännössä esteittä edistäneet muukalaisvihaa, koulukiusaamista ja ulkomaisten työntekijöiden riistoa. Kun suosio välillä hiipuu, paukut kovenevat ja lähes jokainen persu-ulostulo on ilkeän vihamielinen, fasistinen tai natsistinen. Olisiko aika tehdä jotain?
Ei riitä se, että paljastetaan ja tyrmistellään persujen kamalia puheita. Niillä on oltava käytännön merkitys siihen, kuinka heihin suhtaudutaan eduskunnassa, kansanedustajien ja äänestäjien keskuudessa ja mediassa.
Jokaisen poliittisessa keskustelussa mukana olevan olisi aina nähtävä se vaiva, että tuo selkeästi, julkisesti ja päin naamaa esille vihapolitiikan synkeyden ja vahingollisuuden. Jokaiselle sellaisen politiikan harjoittajalle on osoitettava, että hänen toimintansa on häpeällistä. Jokainen lainvastainen puhe on tuomittava oikeudessa ja eettisesti ja moraalisesti kelvoton toimija on saatettava häpeään. Liiallisesta kohteliaisuudesta on luovuttava. Pelko pois! Rasisti saadaan kyllä oikeusvaltiossa tuomiolle hänen ihmisoikeuksiaan kunnioittaen, hänen halveksittavien tekojensa uhri harvoin saa oikeutta.
Kun puoluejohtaja julkeasti toistaa ministereiden törkeän nimittelyn, hänen pitäisi joutua vastuuseen.
Tolkun ihmisen velvollisuus on olla äänestämättä rasistipuolueita, rasistisia ehdokkaita tai poliitikkoja, jotka ovat ilmaisseet halunsa toimia yhteistyössä rasistisen puolueen kanssa, jos sillä keinoin päästään hallitukseen.
Kaikki nämä yhdeksän vuotta, jotka olen ollut mukana kommentoimassa poliittista siirtymää äärioikealle, olen saanut kuulla kymmeniä kertoja asian vähättelyä ja väitteitä, että ei ole mitään syytä verrata tätä aikaa natsi-Saksaan. Ja kuitenkin polku poliittisen elämän kovenemiseen, vihaan ja siitä johtuvaan pahoinvointiin ja lopulta jopa kansanmurhiin on aina sama: aletaan rummuttaa ylenkatsontaa ja vihaa yhtä kansanryhmää kohtaan ja tehdä julkeata propagandaa heitä ja heidän puolustajiaan vastaan.
Toistolla on voimaa. Kun ollaan tarpeeksi pitkälle edetty, ei ole enää kysymys siitä, että rasistien äänestäjien joukossa oltaisiin huolissaan omasta tai läheisten pärjäämisestä ja kateellisia siitä, että sotaa ja vainoa paennut saa asunnon ja avustuksia. Valta kiihottaa, politiikassa edenneistä sukulaisista tai tuttavista ollaan ylpeitä ja silmät ja korvat suljetaan kauheuksilta, joita he tekevät. Viha myös kiihottaa ja yhdistää, on voimaannuttavaa vihata porukalla sota-alueelta perheensä kanssa paennutta tummempi-ihoista lasta.
Propagandan ei edes tarvitse johtaa fyysiseen väkivaltaan ollakseen vahingollista. On riittävän pahaa se, että maahan muuttaneiden elämää kenties useassa sukupolvessa vaikeutetaan, heitä ja heidän lapsiaan pidetään kakkosluokan kansalaisina, kiusataan, orjuutetaan ja nöyryytetään. Maassa, joka pitää itseään sivistysmaana ja esimerkkinä muille.
Politiikan pitäisi luoda yhteistä hyvää ja yhdistää ihmisiä, ei jakaa heitä vihattaviin ja hyväksyttäviin. Kenenkään ei tule hyväksyä politiikkaa tai poliitikkoa, joka tähtää yhtäläisen, luovuttamattoman ihmisarvon riistoon ja omaan poliittiseen nousuun vihaa nostattamalla.
Keskustelu, vitsailu ja herjaaminen tunnustavan rasistin somesivulla johtaa vain naakkaparven kerääntymiseen ja sulkien lisääntymiseen moukan hatussa. Media, huomion toivossa tai omaa agendaa edistäen, asettuu yllättävän usein äärioikeiston puolelle tai ainakin kylmästi, joskus ehkä tiedostamattaan, välittää kansalle heidän sanomansa.
Ajatus, että jokaisessa on jotain hyvää ja kaikkien pitää saada sanoa sanottavansa ei toimi silloin, kun aikuinen, täysvaltainen ihminen valitaan kansanedustajaksi edistämään ihmisvastaista politiikkaa, rajojen sulkemista väärän värisiltä ja maassa olevien vierasmaalaisten elämän tekemistä mahdollisimman ikäväksi.
Kun häntä on tulessa, rasistit väittävät taas olevansa kansan tunteiden tulkkeja. Tämä on valhe, ei Suomen kansa ole rasistikansa.
