Ana María Gutiérrez Sorainen*
Julkisessa keskustelussa moni sanoo, että lääke Suomen maahanmuuttopolitiikan ”parantamiselle” löytyy Atlantin takaa, Kanadasta. Harva on kuitenkin se, joka selittää, mitä se Kanadan maahanmuuttomalli sisältää. Se on ymmärrettävää, koska Kanadan maahanmuuttomalli tai systeemi on monitahoinen ja monimutkainen.
Kanadassa on kolme maahanmuuttoperustetta: perheen yhdistäminen, taloudellinen maahanmuutto ja pakolaisten suojelu. Kanadalla on siis myös humanitaarinen maahanmuutto-ohjelmansa, joka kulkee koko ajan rintarinnoin työperäisen maahanmuuton kanssa.
Kanadalaisten taloudellisen maahanmuuttomallin pääpointti on siinä, että sisään päästetään erityisesti hyvin koulutettuja ihmisiä pisteytyksen mukaisesti. Toisin kuin Suomi, Kanada houkuttelee aktiivisesti koulutettua työvoimaa muuttamaan maahan.
Esimerkiksi ensi vuoden (2015) alussa Kanadassa otetaan käyttöön (olemassa olevien ohjelmien lisäksi) myös niin kutsuttu “express maahantulo”. Ohjelma tulee tarjoamaan pysyviä oleskelulupia koulutetuille työnhakijoille. Kanada investoi 18.7 miljoonia dollaria tähän ohjelmaan seuraaviin kolmeen vuoteen. Samalla on jo julkaistu listan 50 ammateista, joissa Kanadassa on työvoimapulaa ja joihin tarvitaan koulutettua työvoimaa. (Linkki on valitettavasti espanjaksi).Lyhyesti sanoisin, että taloustieteilijöille, finanssialan asiantuntijoille, insinööreille, lääkäreille ja sairaanhoitajille on Kanadassa kysyntä.
Kanadan taloudellinen maahanmuuttomallia on kritisoitu muun muassa siksi, että se kerää eri maista rusinat pullasta. Varsinkin kehitysmaille, koulutetun työvoiman siirto muihin maihin merkitsee taloudellisia ja yhteiskunnallisia menetyksiä. Toisaalta jo monille kehitysmaalle ulkomailla asuvien rahalähetykset muodostavat tärkeän taloudellisen elpymismekanismin.
Kanadan malli keskittyy aktiiviseen työperäiseen maahanmuuttoon ja ihmisten integraatioon yhteiskuntaan “yhtenä meistä”. Kanadassa on myös perheenyhdistäminen suuressa arvossa. Koska Kanadaan muuttanut työntekijä ei voi itse vaikuttaa siihen, millaisista vanhemmista hän on tullut, niin Kanadaan pääsee myös kouluttamattomia tai heikosti koulutettuja ihmisiä. Myös omaa puolisoa ja omia lapsia ei pisteytetä. Toki terveys ja puhdas rikosrekisteri ovat tärkeitä seikkoja. Heikosti koulutetutkin maahanmuuttajat ovat löytäneet paikkansa kanadalaisessa yhteiskunnassa. Osalla on mennyt tosi hyvin ja toisilla ei.
Kanadan maahanmuuttomalli taitaa olla vähän kaukana suomalaisten “maahanmuuttokriitikoiden” toiveista. Pisteytys ei ole siis mikään rautamuuri ”epämiellyttävälle maahanmuutolle”. Pisteytys on vain yksi osa Kanadan maahanmuutosta.
Kanadan malli ei merkitse luopumista humanitaarisesta maahanmuutosta. Kanadan valtio laittaa maahanmuuttoon ja varsinkin työperäiseen maahanmuuttoon paljon rahaa. Suomessa taas aina välillä kuulee vaatimuksia, että maahanmuuttorahoista kuin myös kehitysyhteistyörahoista pitää luopua!
Kanada ja Suomi maahanmuuttomaina ovat kuin aurinko ja yö niin asennoitumisessa vastaanottoon kuin myös vastaanotettujen ihmisten määrässä. Kanadassa on pitkät maahanmuuttoperinteet, toisin kuin Suomella.
Maahanmuuton onnistuminen ja epäonnistuminen ei ole kiinni ainoastaan tulijoiden koulutuksesta vaan myös vastaanottavan maan kyvystä antaa jokaiselle tulijalle onnistumismahdollisuuksia opiskelussa ja työelämässä, myös omalla koulutus ja/tai asiantuntemusalalla.
Kanadassa asuu noin 6 miljoonaa maahan muuttanutta kansalaista. Joka vuosi maahan saapuu keskimäärin 240 tuhatta uutta ihmistä pisteytyssysteemin kautta. Kanadaan muutetaan eniten Yhdistyneestä Kuningaskunnasta, Kiinasta, Intiasta, Filipiinista, Italiasta ja Yhdysvalloista.
Kanadan väestö: 35 158 300 (Kanadan tilastokeskus 2013)
*Kansalaisaktivisti, entinen kunnanvaltuutettu, espanjan kielen opettaja, kääntäjä ja tulkki, blogisti, neljän lapsen äiti, Suomen kansalainen.
