Heräsimme taas kauheaan uutiseen Berliinin joulumarkkinoilla tapahtuneesta hirmuteosta. 12 ihmistä kuoli ja 48 loukkaantui. Saksan poliisi antaa muutaman tunnin kuluttua lisää tietoa.

Olisi teko terroristin tai terroristien tekemä tai ei, ei sitä pysty mitenkään hyväksymään tai siitä ei mielestäni pitäisi tehdä pilaa tai yrittää kerätä irtopisteitä tulevia vaaleja varten Valitettavasti näin on kuitenkin tehnyt perussuomalainen meppi Jussi Halla-aho.
Kenen etua tragedian alla Jussi Halla-aho ajaa päivityksellä? –Yksi mahdollinen vastaus on, että ääri-islamistien. He toivovat nimenomaan lännen vihaa ja kaunaa kohdistuvan myös muslimeihin, joilla ei ole tekemistä terroristien kanssa.
Itse olen sanaton, mutta en yllättynyt Halla-ahon päivityksestä. Facebookin päivitys toistaa vanhan kaavan mukaan teorioita uppoavasta lännestä ja islamin invaasiosta. Halla-aho on tullut tunnettu noista samoista puheista. Halla-ahon vaalityö alkoi ja noilla mielipiteillä julkisuus on taattu!
Halla-aho toimii hyvän tavan vastaisesti kun kesken järkytyksen lietsoo ihmisiä.
Entäs kunnioitus uskonrauhaa kohtaan? Eikö sillä ole Suomessa enää väliä?