Sasu Xinhang Öländer
”Olenko suomalainen?” on niitä kysymyksiä, jotka yhdistävät kaikkia toisen polven maahanmuuttajia. Mutta kaikista kipeimmin se koskettaa värillisiä. Kantasuomalaisten keskuudessa kuuluu välillä lausahdus maassa maan tavalla mutta mitä tämä sanonta oikeasti tarkoittaa.
Abdirahim Husu Hussein sanoi kerran maahanmuuttajien poliittisessa paneelista, että on täysin kyllästynyt tähän sanontaan. Hän asettui sanomaan, että eikö somalit jo eläneet maassa maan tavalla. Tietyssä mielessä Abdirahim asetti kysymyksen. Mikä oikeasti riittää?
Tätä me emme usein kysy. Mutta meidän on silti aloitettava siitä. Jos haluat elää suomessa on sinun sopeuduttava ympäristöön. Kovin pala onkin kielen oppiminen. Suomen kieli on yksi vaikeimmista kielistä. Samalla suomen kielen opetus kouluissa on pirstaleista ja usein ala-arvoista. Vanhemmille maahanmuuttajille kielen oppiminen käyttökelpoiselle tasolle on useimmiten lähes mahdotonta. Lasten kohdalla oppimisen mahdollisuudet ovat useimmiten erittäin hyvä. Tämä johtuu siitä että lapset omaksuvat uusia asioita helpommin ja he useimmiten kasvavat pitkälti kantasuomalaisten keskuudessa. Nyrkki sääntö on, että ensimmäinen sukupolvi harvemmin oppii uuden asuin maan tavoille, mutta toinen polvi oppii.
Sitten tulee kulttuuri kohta. Tässäkin kohdassa ensimmäisellä sukupolvella useimmiten on hankaluuksia myötäillä ympäröivää kulttuuria. Heidän lasten kohdalla tilanne on monimutkaisempi. He oppivat koulun kautta erittäin hyvin mitä on olla Suomalainen ja Eurooppalainen. Ongelmaksi tulee silti, että opetus ei ole monikulttuurista. Suomen koulut valitettavasti ovat pahasti etnosentrisiä. Opetus antaa värillisille lapsille ulkoisuuden tunteen. He eivät kykene löytämään itseänsä koulusta samalla tavalla, kuin valkoiset oppilaat. Tämä voi johtaa kahteen mahdolliseen tilanteeseen.
Ensimmäinen on koulutuksen täydellinen hylkääminen koska kouluilla ei ole mitään tarjottavaa värilliselle lapselle. Tavallaan parempi vaihtoehto on koulutuksen vastaan ottaminen. Tässä vaihtoehdossa on enemmän hyötyä, mutta pahoja sivuoireita. Tärkein oire on omiensa mahdollinen hylkääminen. Tämä johtuu siitä että sinä et enään usko, että veljesi ja siskosi eivät ole enään samalla viivalla. Sinä olet nyt käynyt koulun ja oppinut miten olla suomalainen/Eurooppalainen ja näin ollen olet asteen ylempi. Tämä nähtiin siinä miten Afrikkalaiset ja Aasialaiset jotka ovat käyneet Eurooppalaisen koulutuksen olivat irtaantuneet omien maanmiesten todellisuudesta. Pahin on mahdollisen itseinhon synty. Et usko olevasi yhtä hyvä jollet osoita käytökselläsi, että Eurooppalaisuus ja valkeus on hyvä. On mainittava, että median antamat viestit hyvästä/pahasta ja kauniista/rumasta vahvistaa tätä ajattelu mallia.
Toisaalta Suomalaissuusta opitaan myös ympäristöstä. Ympäristö maahanmuuttajilla on pahasti vaihtelevaa. Osa maahanmuuttajista elävät monikulttuurisesta ympäristössä jossa asuu myös kantasuomalaisia. Ja toisaalta osa elää ympäristössä joka on monikulttuurinen mutta kantasuomalaisia ei näy hirveästi. Sellaisessa ympäristössä on huomattavasti hankalampaa suomalaistua. Voisin sanoa sen olevan lähes mahdotonta. Tässä näkyykin selvästi kantasuomalaisten tekopyhyys. He haluavat maahanmuuttajien suomalaistumista, mutta eivät ole valmiita asumaan heidän kanssa.
Sosiologi Sam Richards totesi, että sehän on ihan hullua olettaa maahanmuuttajien sulautuvan ympäröivään yhteiskuntaan, jos hallitseva ryhmä ei ole valmis asumaan heidän kanssa. Miten sinä voit oppia olemaan suomalainen, jos ympärilläsi on vain ainoastaan maahanmuuttajia. Tämä on maahanmuuttokriitikoiden pahin karikko. Jos Jussi Halla-Aho ei ole valmis asumaan Somalien kanssa, ei hänellä ole mitään moraalista oikeutta sanoa, että heidän pitäisi suomalaistua.
Ne jotka uskovat ”maassa maan tavalla” slouganiin näkevät, että mitään muutosta ei ole tapahtunut. He näkevät kulttuurit staattisina elementteinä, jotka eivät ikinä muutu. On suuri virhe uskoa että kulttuuri olisi staattinen. Kulttuuri on alituisessa muutos tilassa. Sekoittuminen on alituinen ilmiö, jota tapahtuu aina monikulttuurisissa yhteisöissä.
Vaikka suomalaiset eivät siitä ehkä pitäisi niin suomalaisuuteen on liittynyt aina vain uusia elementtejä. 1940-50-luvun sukupolvet eivät nuoruudessa kykenisi ajattelemaan, että he saattaisivat hakea Thaihierontaa, akupunktiota, syödä kebab aterioita, nauttia intialaista tai nepalilaista ruokaa ja tuskinpa he voisivat ajattelevan, että miten monen kirjava Kampin ja Asematunnelin edusta voisi olla. He tutkin kykenisivät uskomaan, että he voisivat aivan itse tehdä kiinalaista ruokaa eksoottisilla aineksilla, jotka sinä voit ostaa Hämeentieltä. Jos haluat nähdä maahanmuuton niin tee panorama asematunnelin historiasta.
Nämä analyyttiset todisteet annettuna on meidän palattava alun kysymykseen, mikä tekee sinusta suomalaisen. Jos suomalaisuus on pelkkää tietoisuutta Suomen historiasta ja kulttuurista niin silloin Abdirahim kommentti on oikeutettu. Maahanmuuttokriitikoiden tarvitsee kävellä vain Suomen kouluihin nähdäkseen sen sukupolven. Sukupolven maahanmuuttajia, jotka ovat omaksuneet Suomen heidän toiseksi identiteetiksi. Mutta he löytävät myös kadotetun sukupolven. He ovat värilliset. Värilliset jotka ovat tehneet kaikkensa, mutta se ei riitä vieläkään. Heille kysymys ”milloin olen suomalainen” vaanii olan takana aina, kun ventovieras kysyy mistä tulet. Aina kun he kohtaavat syrjintää, he muistavat, että vaikka he itse mielessään olisivat suomalaisia niin suurimmalle osalle suomalaisia he ovat yhä maahanmuuttajia ja kuokka vieraita. Heille suomalaisuus muuttuu helposti taakaksi. He joutuvat pohtimaan aina mitä he sanovat, kun kysymys tulee. Mitä kantasuomalaiset haluavat kuulla heiltä ja mitä he uskovat. Samalla he kamppailevat median ja yhteiskunnan heijastamia stereotyyppejä vastaan. Stereotyyppejä jotka ovat negatiivisia ja pahin kaikesta on, että värilliset alkavat uskoa siihen.
Stereotyypit ja Internoidut rasistiset uskomukset tekevät suomalaisuus identiteetistä ongelman. Ensiksi olet epävarma kuka sinä olet ja toiseksi et tiedä mitä uskoa itsestä. Oman arvon tunnistaminen on on ongelmista vaikein. Mistä tiedät kuinka kykenevä olet kun yhteiskunta heijastaa hirveän negatiivisen kuvan sinunlaisista. Yrität olla suomalainen, mutta mikään ei tunnu ikinä riittävän. Kun kuulet Maassa Maan Tavalla on sinun kysyttävä etkö sinä jo elä niin.
Martin Luther King sanoi Where Do We Go From Here Chaos or Community kirjassa, että pahin asia jonka ihminen voi menettää on tietämys omasta arvosta ja omasta kulttuurista. Ei ole olemassa pahinta haavaa kuin sielun haava. Vahvin vastalääke tähän on ylpeys. Ylpeys omaan rotuun, etnisyyteen/kulttuuriin ja uskontoon. Kun sinä olet tietoinen omista juurista ja ylpeä niistä, silloin rasismi ei voi tuhota sinua sisältä päin. Malcolm X, Steven Biko ja Martin Luther King toimikoon profeetoina tällä tiellä.
