Sasu Xinhang Öländer
”Olenko suomalainen?” on niitä kysymyksiä, jotka yhdistävät kaikkia toisen polven maahanmuuttajia. Mutta kaikista kipeimmin se koskettaa värillisiä. Kantasuomalaisten keskuudessa kuuluu välillä lausahdus maassa maan tavalla mutta mitä tämä sanonta oikeasti tarkoittaa.
Abdirahim Husu Hussein sanoi kerran maahanmuuttajien poliittisessa paneelista, että on täysin kyllästynyt tähän sanontaan. Hän asettui sanomaan, että eikö somalit jo eläneet maassa maan tavalla. Tietyssä mielessä Abdirahim asetti kysymyksen. Mikä oikeasti riittää?
Tätä me emme usein kysy. Mutta meidän on silti aloitettava siitä. Jos haluat elää suomessa on sinun sopeuduttava ympäristöön. Kovin pala onkin kielen oppiminen. Suomen kieli on yksi vaikeimmista kielistä. Samalla suomen kielen opetus kouluissa on pirstaleista ja usein ala-arvoista. Vanhemmille maahanmuuttajille kielen oppiminen käyttökelpoiselle tasolle on useimmiten lähes mahdotonta. Lasten kohdalla oppimisen mahdollisuudet ovat useimmiten erittäin hyvä. Tämä johtuu siitä että lapset omaksuvat uusia asioita helpommin ja he useimmiten kasvavat pitkälti kantasuomalaisten keskuudessa. Nyrkki sääntö on, että ensimmäinen sukupolvi harvemmin oppii uuden asuin maan tavoille, mutta toinen polvi oppii.
Sitten tulee kulttuuri kohta. Tässäkin kohdassa ensimmäisellä sukupolvella useimmiten on hankaluuksia myötäillä ympäröivää kulttuuria. Heidän lasten kohdalla tilanne on monimutkaisempi. He oppivat koulun kautta erittäin hyvin mitä on olla Suomalainen ja Eurooppalainen. Ongelmaksi tulee silti, että opetus ei ole monikulttuurista. Suomen koulut valitettavasti ovat pahasti etnosentrisiä. Opetus antaa värillisille lapsille ulkoisuuden tunteen. He eivät kykene löytämään itseänsä koulusta samalla tavalla, kuin valkoiset oppilaat. Tämä voi johtaa kahteen mahdolliseen tilanteeseen.
Ensimmäinen on koulutuksen täydellinen hylkääminen koska kouluilla ei ole mitään tarjottavaa värilliselle lapselle. Tavallaan parempi vaihtoehto on koulutuksen vastaan ottaminen. Tässä vaihtoehdossa on enemmän hyötyä, mutta pahoja sivuoireita. Tärkein oire on omiensa mahdollinen hylkääminen. Tämä johtuu siitä että sinä et enään usko, että veljesi ja siskosi eivät ole enään samalla viivalla. Sinä olet nyt käynyt koulun ja oppinut miten olla suomalainen/Eurooppalainen ja näin ollen olet asteen ylempi. Tämä nähtiin siinä miten Afrikkalaiset ja Aasialaiset jotka ovat käyneet Eurooppalaisen koulutuksen olivat irtaantuneet omien maanmiesten todellisuudesta. Pahin on mahdollisen itseinhon synty. Et usko olevasi yhtä hyvä jollet osoita käytökselläsi, että Eurooppalaisuus ja valkeus on hyvä. On mainittava, että median antamat viestit hyvästä/pahasta ja kauniista/rumasta vahvistaa tätä ajattelu mallia.
Toisaalta Suomalaissuusta opitaan myös ympäristöstä. Ympäristö maahanmuuttajilla on pahasti vaihtelevaa. Osa maahanmuuttajista elävät monikulttuurisesta ympäristössä jossa asuu myös kantasuomalaisia. Ja toisaalta osa elää ympäristössä joka on monikulttuurinen mutta kantasuomalaisia ei näy hirveästi. Sellaisessa ympäristössä on huomattavasti hankalampaa suomalaistua. Voisin sanoa sen olevan lähes mahdotonta. Tässä näkyykin selvästi kantasuomalaisten tekopyhyys. He haluavat maahanmuuttajien suomalaistumista, mutta eivät ole valmiita asumaan heidän kanssa.
Sosiologi Sam Richards totesi, että sehän on ihan hullua olettaa maahanmuuttajien sulautuvan ympäröivään yhteiskuntaan, jos hallitseva ryhmä ei ole valmis asumaan heidän kanssa. Miten sinä voit oppia olemaan suomalainen, jos ympärilläsi on vain ainoastaan maahanmuuttajia. Tämä on maahanmuuttokriitikoiden pahin karikko. Jos Jussi Halla-Aho ei ole valmis asumaan Somalien kanssa, ei hänellä ole mitään moraalista oikeutta sanoa, että heidän pitäisi suomalaistua.
Ne jotka uskovat ”maassa maan tavalla” slouganiin näkevät, että mitään muutosta ei ole tapahtunut. He näkevät kulttuurit staattisina elementteinä, jotka eivät ikinä muutu. On suuri virhe uskoa että kulttuuri olisi staattinen. Kulttuuri on alituisessa muutos tilassa. Sekoittuminen on alituinen ilmiö, jota tapahtuu aina monikulttuurisissa yhteisöissä.
Vaikka suomalaiset eivät siitä ehkä pitäisi niin suomalaisuuteen on liittynyt aina vain uusia elementtejä. 1940-50-luvun sukupolvet eivät nuoruudessa kykenisi ajattelemaan, että he saattaisivat hakea Thaihierontaa, akupunktiota, syödä kebab aterioita, nauttia intialaista tai nepalilaista ruokaa ja tuskinpa he voisivat ajattelevan, että miten monen kirjava Kampin ja Asematunnelin edusta voisi olla. He tutkin kykenisivät uskomaan, että he voisivat aivan itse tehdä kiinalaista ruokaa eksoottisilla aineksilla, jotka sinä voit ostaa Hämeentieltä. Jos haluat nähdä maahanmuuton niin tee panorama asematunnelin historiasta.
Nämä analyyttiset todisteet annettuna on meidän palattava alun kysymykseen, mikä tekee sinusta suomalaisen. Jos suomalaisuus on pelkkää tietoisuutta Suomen historiasta ja kulttuurista niin silloin Abdirahim kommentti on oikeutettu. Maahanmuuttokriitikoiden tarvitsee kävellä vain Suomen kouluihin nähdäkseen sen sukupolven. Sukupolven maahanmuuttajia, jotka ovat omaksuneet Suomen heidän toiseksi identiteetiksi. Mutta he löytävät myös kadotetun sukupolven. He ovat värilliset. Värilliset jotka ovat tehneet kaikkensa, mutta se ei riitä vieläkään. Heille kysymys ”milloin olen suomalainen” vaanii olan takana aina, kun ventovieras kysyy mistä tulet. Aina kun he kohtaavat syrjintää, he muistavat, että vaikka he itse mielessään olisivat suomalaisia niin suurimmalle osalle suomalaisia he ovat yhä maahanmuuttajia ja kuokka vieraita. Heille suomalaisuus muuttuu helposti taakaksi. He joutuvat pohtimaan aina mitä he sanovat, kun kysymys tulee. Mitä kantasuomalaiset haluavat kuulla heiltä ja mitä he uskovat. Samalla he kamppailevat median ja yhteiskunnan heijastamia stereotyyppejä vastaan. Stereotyyppejä jotka ovat negatiivisia ja pahin kaikesta on, että värilliset alkavat uskoa siihen.
Stereotyypit ja Internoidut rasistiset uskomukset tekevät suomalaisuus identiteetistä ongelman. Ensiksi olet epävarma kuka sinä olet ja toiseksi et tiedä mitä uskoa itsestä. Oman arvon tunnistaminen on on ongelmista vaikein. Mistä tiedät kuinka kykenevä olet kun yhteiskunta heijastaa hirveän negatiivisen kuvan sinunlaisista. Yrität olla suomalainen, mutta mikään ei tunnu ikinä riittävän. Kun kuulet Maassa Maan Tavalla on sinun kysyttävä etkö sinä jo elä niin.
Martin Luther King sanoi Where Do We Go From Here Chaos or Community kirjassa, että pahin asia jonka ihminen voi menettää on tietämys omasta arvosta ja omasta kulttuurista. Ei ole olemassa pahinta haavaa kuin sielun haava. Vahvin vastalääke tähän on ylpeys. Ylpeys omaan rotuun, etnisyyteen/kulttuuriin ja uskontoon. Kun sinä olet tietoinen omista juurista ja ylpeä niistä, silloin rasismi ei voi tuhota sinua sisältä päin. Malcolm X, Steven Biko ja Martin Luther King toimikoon profeetoina tällä tiellä.
Hyvä kiirjoitus, Sasu!
Kiitos Sasu. Ulkomaalaisena Suomessa kasvaneena voin sanoa että, samaistuin tähän tekstiin. Tämä kirjoitus osui järkyttävän tarkasti naulankantaan. Suomalaiset eivät oikein ymärrä mitä on olla värillinen Suomessa, se on jatkuvaa kampailua yhteiskunnan kanssa sekä oman indentiteetinsä kanssa. Ikinä ei voi olla osa sitä yhteiskuntaa jos yhteiskunta ei hyväksy.
Olen sama mieltä. Se on hyvä kirjoitus joka osui naulankantaan. Eikö sinulla, D4R, olisi aika kirjoittaa meille?
Osuvaa pohdintaa. Toivottavasti emme joudu nyt kuulemaan valitusta siitä, kuinka “valkoista heteromiestä syyllistetään”. Maailma muuttuu nopeasti, ihmiset hitaammin. Pikkuhiljaa suomalainen voi olla väriltään millainen tahansa, eikä yksiväriseen Suomeen tottunut maalta muuttanut kauhistu Kampin monietnisyyttä.
Hei Tanja ja tervetulos Migrant Talesin. Olen sama mieltä kanssasi, mutta eikö suomalainen on jo väriltään millainen tahansa? 🙂
Migrant tales: : Olen sama mieltä. Se on hyvä kirjoitus joka osui naulankantaan. Eikö sinulla, D4R, olisi aika kirjoittaa meille?
On ollut tosi kiirettä, yritän mahdollisimman pian laittaa tulemaan, kunhan saan asioita järjestettyä.
D4R Kiitti kommentista. Olisi kiva tietää sinun mielipeteesi tästä asiasta, koska tämä on kirjoitettu pitkälti omien kokemuksien ja ajattelu työn tuloksena. Aasialaisen silmin mutta meidän on saatava sama asia Afrikkalaisten, Arabien, Keski-Aasialaisten ja Intialaisten silmin. Itse olen etnisesti katsoen Itä-Aasialainen vaikka kulttuurillisesti enemmän suomalainen.
Bravo! Mahtava teksti!
Halla-aho puhui tuosta jo 2006, http://www.halla-aho.com/scripta/vaarissa_paikoissa_asuvista_ihmisista.html
“kun ventovieras kysyy mistä tulet.”
Tähän haluaisin puuttua, minä aivan varmasti suomalaisena ja paperilla todistettavasti ainakin vuodesta 1630 suku on ollut tällä paikkakunnalla saan kuulla tuon saman kysymyksen.
Kotipuolessa harvemmin mutta muualla missä ihmiset eivät osaa murretta paikallistaa useammin. Vähintään pari kertaa kuukaudessa tuli kysymys “mistä olet”.
Kotipuolessa se muuttuu kysymykseksi “kenen poikia olet/mitä sukua olet”.
Ihmiset ovat uteliaita ja tahtovat tietää sinusta, jos sen ottaa loukkauksena niin loukkaantuneena saa olla loppuelämänsä. Tämä kyselytapa ei tule poistumaan.
Alla pitkä lainaus minkä suosittelen lukemaan,
Varsinkin kohta “The peasant asks where you come from the moment he sees you are a stranger, and the better-class folk soon turn the traveller in their midst inside out with questions. They ask not only “Where do you come from ?” but, ” Where are you going ? ” What is your business? “ ”
But lets get back to Mrs. Tweedie and Finland. She is in a sense a very modern Lady, as it seems its been over 112 years since she was here and foreigners still observe similar things. So I guess its really not worth whining over some things as its been a hundred years and nothings changed. Of course – some things have changed immensely, but some things just do not change.
Like the fact we’re at the arse-end of Europe and nobodys heard of us.
No one ever dreamed of going to Finland apparently. Nevertheless, Finland is not the home of barbarians, as some folk imagine, neither do Polar bears walk continually about the streets, nor reindeer pull sledges in summer
Like we’re a bit silent and obtuse.
Nothing excites a Finn. Although he is very patriotic he cannot lightly rise to laughter or descend to tears ; his unruffled temperament is, perhaps, one of the chief characteristics of his strange nature. ……
They are a grave, serious people, who understand a joke even less than the Scotch, while such a thing as chaff is absolutely unintelligible to them. Life to the Finns seems a very serious matter which can be only undertaken after grave thought and much deliberation. They lose much pleasure by their seriousness. They sing continually, but all their music is sad; they dance sometimes, but the native dances are seldom boisterous as in other lands. They read much and think deeply, for both rich and poor are wonderfully well educated ; but they smile seldom, and look upon jokes and fun as contemptible.
And yeah, FINNS STARE!
But the stolidity of a Finn is always remarkable, and the appearance of strange English- women in somewhat unusual attire appeared really to fascinate the gentleman, who neither moved nor spoke, only simply stared.
Not to mention they ask WHERE ARE YOU FROM?
The peasant asks where you come from the moment he sees you are a stranger, and the better-class folk soon turn the traveller in their midst inside out with questions. They ask not only “Where do you come from ?” but, ” Where are you going ? ” What is your business? “
And the language has always been easy.
The language is intensely difficult to learn, for it has sixteen cases, a fact sufficient to appal the stoutest heart.
And the students wear those funny white caps.
All the students of both sexes wear the most charming cap. In shape it closely resembles a yachting cap ; the top
is made of white velvet, the snout of black leather, and the black velvet band that encircles the head is ornamented in front
by a small gold badge emblematic of the University. No one dare don this cap, or at least not the badge, until he has passed his matriculation examination.
And Finns are ugly, fat and drink a lot.
The Finns, though intellectually most interesting, are not as a rule attractive in person. Generally small of stature, thickset, with high cheek-bones, and eyes inherited from their Tartar-Mongolian ancestors, they cannot be considered good-looking; while the peculiar manner in which the blonde male peasants cut their hair is not becoming to their sunburnt skins, which are generally a brilliant red, especially about the neck where it appears below the light, fluffy, downy locks. Fat men are not uncommon ; and their fatness is too frequently of a kind to make one shudder, for it resembles dropsy, and is, as a rule, the outcome of liqueur drinking, a very pernicious habit, in which many Finlanders indulge to excess. There are men in Suomi—dozens of them—so fat that no healthy Englishman could ever attain to such dimensions ; one of them will completely occupy the seat of an Isvoschtschic, while the amount of adipose tissue round his wrists and cheeks seems absolutely incredible when seen for the first time, and one wonders how any chair or carriage can ever bear such a weight. Inordinately fat men are certainly one of the least pleasing of Finland’s peculiarities.
Not forgetting that Finns apparently never have had any fashion sense.
Top hats seemed specially favoured by Finnish gentlemen. Flannel shirts and top hats are, to an English mind, incongruities; but in Suomi fashion smiles approvingly on such an extraordinary combination. At the various towns, therefore, mashers strolled about attired in very bright-coloured flannel shirts, turned down flannel collars, trimmed with little bows of silken cord with tassels to fasten them at the neck, and orthodox tall hats.
And theres no decent cuppa.
The old market folk all drink coffee, or let us be frank at once and say chicory, for a really good cup of coffee is almost unknown in Finland, whereas chicory is grownlargely and drunk everywhere, the Finlander believing that the peculiar bitter taste they know and love so well is coffee. Pure coffee, brewed from the berry, is a luxury yet to be discovered by the Finlander.
Finns are racists of course.
But it has its advantages, as the passport rigorously keeps anarchists, socialists, Jews, and beggars out of Suomi.
And the TAX RECORDS ARE PUBLIC – which comes as a surprise… to whom?
Very few persons are rich in Finland according to English lights, but many are very comfortably off. It would be almost impossible there to live beyond one’s income, or to pretend to have more than is really the case, for when the returns are sent in for the income tax, the income of each individual is published. In January every year, in the Helsingfors newspapers, rows and rows of names appear, and opposite them the exact income of the owner.
Oh yes and that telephone thing:
Helsingfors is very advanced in its ideas; has electric light everywhere, telephones in each house, etc. Telephones are very cheap, costing about a couple of pounds a year, and they are universal. Perhaps they rather disturb the peace of a household, being in such constant use for every conceivable and inconceivable thing…”
Nothing has changed apparently.
Apart from cultural and ethnographic observations, Mrs. Tweedie goes on to a thorough analysis of the economic and political situation of the Grand Duchy towards the end of the book. She is amazed of the equality of women, the fact that women are studying in the university and riding bicycles, she writes pages on the Finnish education system – sound familiar, that?
There is no sex in Finland, men and women are practically equals, and on that basis society is formed. Sex equality has always been a characteristic of the race, as we find from the ancient Kalevala poem.
I warmly recommend the book as a read, it also has descriptions of a past world that is no more. And some things still are – someone travelling here should not be “shocked” of these “Finnish things” – mind you if she observed something 112 years ago – it is not exactly any news over here.
Hauska me – ne tyylisesti kirjoitettu pätkä. Tällaiset tuppaa syventämään juuri niitä ennakkoluuloja joita tämäkin foorumi yrittää poistaa…
En ala väitellä erimiellisten ihmisten kanssa.
Sensijaan asetan kysymyksen kaikille liberaaleille valkoisille. Tämä koskee myös tämän sivun ylläpitäjään myös.
Onko Hetero paras henkilö kertomaan mikä on olla seksualivähemmistöä.
Onko Mies oikea kertomaan mikä on olla nainen.
onko enemmistö oikea kertomaan mikä on olla vähemmistö.
Onko etuoikeutettu oikea kertamaan mikä on olla vähäosainen.
Jos olet tähän asti viellä mukana, siirrymme kiistanalaisempaan.
Onko valkoinen mie oikea kertomaan mikä on olla värillinen ja onko rasismia, jo sinä valkoinen olet lähes sokea asialle ja viellä hyödyt rasismista. Onko valkoisen miehen paikka kritisoida, miten värilliset aikovat reagoida rasismiin.
http://www.ankhesen-mie.net/2010/09/for-poc-with-tim-wise-issues.html
Sasu, olet täysin oikeassa siksi jotkut ehdotukset kuulostavat niin hassulta.