Ministereiden määritelmän mukaan taidan kuulua ääripäähän. Kuulun siis siihen ääripäähän, joka suhtautuu maahanmuuttoon neutraalisti: toivoo, että rajavalvonta on kunnossa, tänne töihin ja asumaan tulevat ihmiset eivät kohtaa liian suurta byrokratiaa vaan pääsevät jouhevasti kiinni työhön ja elämiseen uudessa kotimaassa. Toivon myös, että maahamme saapuvat pakolaiset ja turvapaikanhakijat saavat ystävällisen, kunnioittavan kohtelun, heidän asiansa käsitellään mahdollisimman nopeasti ja heidät autetaan uuden elämän alkuun.
Rasismia en siedä, politiikassa ja kaikissa yhteiskunnan julkisissa toiminnoissa on oltava rasismia kohtaan nollatoleranssi. Sellainen ääriaktivisti minä olen.
Nyt, kun me ääripään ihmiset olemme innokkaasti tukeneet entisten pakolaisten vilkasta, hyväntuulista Facebook-kampanjaa, #ennenolinpakolainen, jossa he julkaisevat kuvansa ja kertovat lyhyesti tarinansa, olemme olleet todella iloisia. Tuntuu hyvältä nähdä, kuinka monilla entisillä pakolaisilla on hyvää kerrottavaa omasta sopeutumisestaan, edistymisestään opinnoissa, työuralla tai elämässä yleensä. Vieraaseen maahan muuttaminen on aina koko perheelle raskas prosessi. Pakolaisena, ilman mitään omaisuutta, joskus ilman perhettä tulleelle se on aina selviytymistarina.








