Olen katsellut vähän kummissani oppositiopuolueiden reaktioita yksinkertaiseen kysymykseen: ”Oletteko valmiita yhteistyöhön perussuomalaisten kanssa.”

Ei ole perussuomalaisten demonisointia, jos sanotaan, että puolueen ohjelma sekä esiintyminen eduskunnassa ja mediassa ovat olleet selkeän rasistisia, muukalaispelkoisia, syrjiviä ja kansanryhmää vastaan kiihottavia. On osattava sanoa selvästi, haluaako vai eikö oma puolue tehdä yhteistyötä tällaisen puolueen kanssa.

On myös uskallettava sanoa se tosiasia, että Jussi Halla-aho ei edelleenkään, toimittuaan yli seitsemän vuotta kansanedustajana, euroedustajana ja nyt viimeiset kuukaudet puoluejohtajana, ole tuonut politiikkaan juuri muuta kuin omien äänestäjiensä kiihottamista kansanryhmää vastaan ja pelonsekaisia puheita raiskausrikoksia hyväksi käyttäen. Lisäksi hän on toiminut hyödyllisenä idioottina Soinille, Kokoomuksen kiihkokansallismieliselle ja rasistiselle sektiolle ja Keskustan junttirasisteille.

Muistutan vielä, kuinka Jussi Halla-aho hillitsi kiihkeimpiä saunan taakse viejiä aloittaessaan kansanedustajana v. 2011:

”Kansalaisvaikuttamisessa, kuten verkkokirjoittelussa, vallitsevat omat, usein hieman karnevalistiset lainalaisuutensa. Siinä pyritään ”viihdyttämään” yleisöä ja herättämään huomiota. Poliittisessa päätöksenteossa, etenkin korkeimmalla tasolla eli hallituksessa ja eduskunnassa, tämä ei välttämättä ole tehokkain tapa. Vaikuttaminen edellyttää suhteiden ylläpitoa etenkin virkakuntaan ja muihin poliitikkoihin, ja päätöksenteko tapahtuu suurelta osin kulisseissa, kahvipöydissä ja kuluaareissa. Poliittinen päätöksenteko ei ole viihteellistä eikä läpinäkyvää, ja tässä suhteessa lusikka on otettava kauniiseen käteen. Politiikassa asioita edistetään hivuttamalla, ei räjäyttämällä.”

Tämähän on onnistunut mainiosti. Halla-aho on syrjäyttänyt samanmielisen, homojen suhteen reippaasti, mutta mustien suhteen liian hillitysti esiintyneen puoluejohtajan ja puolueen perustajan, luonut hyvät suhteet Kokoomuksen ja Keskustan johtoon ja jatkaa hivuttamista.

Vaalien taas lähestyessä oppositiopuolueiden edustajatkin näyttävät jälleen lähtevän piirileikkiin. Ymmärrän, että politiikka vaatii malttia ja yhteistyökykyä. Kiehnääminen rasismin kanssa ei kuitenkaan ole sitä. Puoluejohtajat, kansanedustajat ja muut poliittiset toimijat, jotka eivät yksiselitteisesti osaa sanoa, että eivät halua tehdä yhteistyötä rasistisen, natsismin kanssa flirttailevan puolueen kanssa, jatkavat Soinin aloittamaa rasismin saattelua suomalaiseen hallintoon ja pitävät yllä Suomen asemaa EU:n rasistisimpana maana.

Äänten nälkä on kova. Meille on jo ehtinyt syntyä tapa hyväksyä hiljaa vaalikampanjoinnin aikainen kaksilla rattailla ratsastaminen. Jokaiseen puolueeseen ilmestyy perussuomalaisten äänestäjien kalastaja. Ja heitäkö ei enää ole mahdollista muuten houkutella ja viihdyttää, kuin rasistisilla puheilla? Pelkästään tämän pitäisi olla selvä hälytysmerkki jokaiselle kunnialliselle, yhtäläistä ihmisarvoa kunnioittavalle puolueelle ja poliitikolle.

Meidän äänestäjien tehtävä on, hivuttamalla tai räjäyttämällä, aloittaa Suomen maineen palautus äänestämällä eduskuntaan taitavia ja rehtejä kansalaisia.