Author: Adam Al-Sawad

Adam Al-Sawad: Missä menee sivistysvaltion raja?

Posted on by Adam Al-Sawad
SAVON SANOMAT PÄIVYRI Adam Al-Sawad, Puheenjohtaja perustettavassa rasismin ja islamofobian vastaisessa yhdistyksessä, Kuva: Akseli Muraja

Nationalististen tahojen kerätessä suosiota Suomessa, kohtaa Suomen poliittinen kenttä yhä useammin skandaaleja perussuomalaisten poliitikkojen toimesta. Yhdessä skandaalissa kannatetaan “eliminointia” ja tuhopolttoja (Turtiainen, 2015) tai levitetään räikeästi väärää tietoa rasistisin tarkoitusperin (Purra, 2020), toisessa vitsaillaan murhattujen tummaihoisten kustannuksella (Turtiainen, 2020) tai väitetään vielä elossa olevien tekevän kouluista eläintarhoja (Halla-Aho, 2007). Puolueen sisältä paljastuu tasaisin väliajoin kytköksiä väkivaltaisiin radikaaleihin (PVL/SVL) ja heitä tukeviin tahoihin (Suomen Sisu, Perussuomalaiset nuoret, RK! ja niin edelleen). Viranomaisten puuttuessa näiden tahojen toimintaan, perustetaan vain uusia yhdistyksiä tilalle. Yleensä tätä kaikkea seuraa pieni nuhtelu ja sulka hattuun puolueen sisällä (Verkkouutiset, 2019), tai korkeintaan muutamassa tapauksessa skandaalin keskipisteen etäännyttäminen emopuolueesta, toki niin että samalla paukutellaan henkseleitä sillä, miten nykyään ei saa sanoa mitään ilman että haukutaan rasistiksi.

Kaikkea tätä pahentaa se, että nykyään näihin skandaaleihin puuttumista katsotaan pahalla. Maltilliset tahot niin oikealla kuin vasemmallakin lakaisevat Suomen häpeäpilkkuna toimivan puolueen maton alle sen nimissä, ettei heille saa antaa lisää huomiota mediassa, kun taas puolue itse kapitalisoi saamaansa kritiikkiä keksimällä uusia “derangement syndrome” -nimityksiä heitä kohtaan osoitettavalle kritiikille. Kriitikot myös saavat osakseen jatkuvaa uhkailua, vähättelyä ja kyseenalaistamista, ja kun läheisten ikkunoita on käyty kerran rikkomassa äänekkään kritiikin jälkeen, on monen aktivistinkin vaikea enää löytää samanlaista ääntä itselleen toistamiseen. Lopputuloksena puolueen nyrkkisäkkeinä toimivat vähemmistöt saavat vuodesta toiseen miettiä, miten sekulaarina sivistyneenä länsimaana markkinoitavassa Suomessa voidaan hyväksyä tällaista radikalismia. Missä menee sivistysvaltion raja?

Raja on kuitenkin vedettävä johonkin, ja minusta se pitää vetää jo viimeistään tähän. Puolueen ajatushautomona toimiva, opetus- ja kulttuuriministeriöltä rahoitusta saava Suomen Perusta julkaisi hiljattain Jukka Hankamäen kirjan “Totuus kiihottaa”, joka on ajatuspajan mukaan “Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä.” Teos on käytännössä äärimmäisen radikaali populistinen teos, jossa etnonationalismi ja rotupetturuuden käsitteellä flirttaileminen kohtaa avoimen rotuopin ja eugeniikan puolustamisen. Sivulla 261 siinä lukee muun muassa näin: ”Osa naisista on saattanut haluta kostaa joitakin kaunojaan suomalaiselle yhteiskunnalle pariutumalla ulkomaalaisen kanssa, ja asiaan liittyvä epäreiluus on saanut suomalaismiesten veren kiehumaan. Samalla naiset ovat käyttäneet myös väestöpoliittista valtaa, sillä rajat ylittävillä pariutumisillaan he ovat muokanneet kansamme geeniperintöä tavalla, joka on rikkonut biologisen rodun, etnisesti määriteltävissä olevan kansan, valtio-opillisesti jäsenneltävissä olevan kansakunnan, juridisen kansalaisuuden ja valtiofilosofisesti voimassa olevan kansallisvaltionvälisen ekvivalenssin sekä korrelatiivisen ja luottamuksellisen suhteen.”

Saatamme olla toden totta kriisin keskellä, mutta tämä kriisi ei ole mikään vasemmistopopulistien masinoima kriisi valtamediassa, vaan nationalismin nousun aiheuttama poliittinen kriisi, jossa törkeästä, radikaalista ja ihmisoikeuksien vastaisesta politiikasta on tulossa Suomessa hyväksyttävää ja normaalia. “Meistä tulee uusi normaali”, iloitsi perussuomalaisten Laura Huhtasaari jo vuonna 2018. Onko tämä kriisi toden totta se uusi normaali, jota pitää rakennuspalikkana tulevaisuuden Suomelle? Vai onko puhe rotupettureista ja n******ukoista jo tullut jäädäkseen hyväksyttävänä osana vaalit melkein voittaneen puolueen politiikkaa.

Näkökulma: Kun kättelystä kieltäydyttiin

Posted on by Adam Al-Sawad

Lähiaikoina on liikkunut paljon keskustelua liittyen joidenkin muslimien haluttomuuteen kätellä vastakkaista sukupuolta. Naisasialiitto Unioni julkaisi äskettäin pohtivan julkaisun, jonka suosittelen luettavaksi ajatuksella ja ennakkoluulotta, koska se tuo esille monta laajan ja reilun pohtimisen kannalta tärkeää asianydintä. Tässä kuitenkin oma näkökulmani sekä omaa pohdintaani.

Ensinnä sanon tämän, jotta ei oma mielipiteeni katoa pohtimisen keskelle. Monelle on varmasti myös tärkeää kuulla muslimien ja monikulttuuristen ihmisten omia kantoja asiaan. Minusta kättelemättömyys sukupuolen perusteella on hölmöä ja ilkeää. Minusta myös sitä tekevillä on vastuu selittää suoraan itsensä monikulttuurisissa kohtaamisissa (ja laajemmin kuin “olen muslimi deal with it”, koska asia ei koskaan ole niin yksinkertainen ja juuri myös tuolla syötetään tahoja jotka tulevat käyttämään tekoa aseena kaikkia muslimeja vastaan, riippumatta uskovatko he edes tuohon kättelemättömyyteen.) Tämän sanon erityisesti siksi, että tilanteella on riski ja taipumus kääntyä oikeaksi syrjintätilanteeksi. Onhan yhtälailla tasa-arvoinen kättely monessa nykykulttuurissa osoitus molemminpuoleisesta arvostuksesta ja reiluudesta.

Minusta kuitenkin, kuten mainitsemani tekstikin painottaa, meidän on tärkeä muistaa miten vastakkaisen sukupuolen kättelemättömyys on monelle juurikin enemmän intiimi tilanne kuin mikään uskonnollinen ristiriitatilanne, vaikka monelle onkin helppo pakokeino suoraan vedota puhtaasti uskontoon. Monelle länsimaiselle voi olla täysin uusi ja ehkä jopa absurdi ajatus, että jollekulle voi joku käden koskettaminen mielisukupuolensa kanssa olla hyvin intiimi tilanne. Sanoisin, että kokeilkaapa Suomessa sanoa puolen tunnin jälkeen uudelle tuttavalle, että rakastatte häntä, että hän on teille kuin veli tai sisko, että hän on mahtava ihminen, teille tärkeä ja läheinen, upea persoona, komea/kaunis (kumpaa onkaan) ja fiksu. Yhtäkkiä asetattekin itsenne tai toisen ihmisen samaisiin kenkiin, joissa moni vastakkaista sukupuolta kättelevä on. Eri kulttuureissa käsitetään ja tunnetaan intiimiys erilaisista kokemuksista. Hyvänä käytännöllistävänä esimerkkinä voisin sanoa, että esimerkiksi monessa iranilaisessa elokuvassa länsimainen kiihkopussailu komerossa onkin hienovaraisia eleitä, rakastavia katseita ja ehkä nopea hellä kosketus. Amerikassa taas monella alueella toisen miehen vaimon kätteleminen nähdään hyökkäävänä ja ahdistelevana. Jos ihmiselle jokin tilanne on oikeasti seksuaalinen ja intiimi, eikä hän halua asettaa itseään siihen tilanteeseen, ei se hänestä yleensä rikollista tee, ja hänellä on myös oikeus määrätä omasta seksuaalisesta kontaktistaan. Se saattaa olla toiselle ilkeää, epäoikeudenmukaista, ja monesta typerää, mutta sillä on silti vahva ja konkreettinen pohja.

Eräs hyvä autistinen ystäväni ei suostu kättelemään, koska “hänellä ei ole tapana kätellä.” Onhan se minusta vähän hölmöä, mutta minusta hänellä on siihen oikeus, koska se tunnepohjalla on hänelle aivan eri asia kuin minulle, ja tärkeä.

Jos mietitään asiaa uskonnollisesta näkökulmasta, niin suufilaisena minusta tämä kättelemättömyyden periaate on typerä, ja sanon sen suoraan. Se ei tarkoita, että nimeäisin nyt sen sydämessään pitävät joksikin vääriksi muslimeiksi, eikä että yhtäkkiä maagisesti minun täytyisi vastustaa kaikkia siihen vetoavia, vaan sitä, että nähdäkseni pohja sille on tässä kontekstissa hyvin hutera. Tekstien osalta uskonnollinen pohja sille löytyy puhtaasti yksittäisistä hadith-perinneteksteistä, ja sitäkin kautta vasta erittäin abstraktin tulkinnan kautta voidaan päätyä siihen. Toisille taas kysymys saattaa olla toisenlaisesta erittäin abstraktista henkilökohtaisesta filosofiasta, mutta tällöin ollaan jo niin kaukana mistään ydinislamiin rinnastettavasta, että minun tuskin tarvitsee lähteä luettelemaan yksittäisten ihmisten yksittäisiä elämäntapa-ajatuksia. Asianytimenäni asian suhteen haluaisin siis sanoa, että juuri siksi minusta on myös tärkeä eritellä, että tämä ei ole mikään muslimitapa, vaan tapa niissä yksittäisissä lahkoissa, joissa noita yksittäisiä perimätietotekstejä ylipäätään kunnioitetaan uskonnollisessa mielessä, ja joissa on vedetty juuri tuo pitkän ja hauraan linjan tulkinta. Myös muslimina minusta on loukkaavaa ja rasittavaa, että ihmiset julistelevat nimissäni asioita mitkä liittyvät enemmänkin heidän omiin lahkoihinsa ja henkilökohtaisiin tulkintoihinsa, kuin muslimien jakamaan koranistiseen oppiin. En minäkään siteeraa suufilaista filosofiaperinnettä ikäänkuin se olisi keskeinen osa islamia itseään, ja moni varmasti pitäisi sitä yhtä lailla asiattomana.

Jos puhutaan tästä keskustelusta yhteiskunnallisena ilmiönä, niin Naisasialiiton teksti tiivistää mielestäni erittäin hyvin tärkeän tilanteen ongelmakohdan: “Pienestä eleestä rakennetaan yhtäkkiä symbolinen todiste kulttuurien yhteensovittamattomuudesta.” Myös juuri siksi tällaiset pohtivat, laajemmat kirjoitukset ovat tärkeitä. Ellemme kartoita kysymystä laajemmin, sorrumme riitelemään sen yhdestä sirpaleesta. Kuten tekstissä sanotaan, niin sanottu suora puhe on tässä tapauksessa yleensä ollut enemmän turhaa huutelua. Syyttely, henkilökohtaisten absoluuttisten totuuksien julistelu, huutelu tai halveeraaminen kummankaan puolen toimesta ei edistä monen perimmäistä tarkoitusta: yhteiskunnallista rauhaa ja tasa-arvoa.

Naisasialiiton teksti löytyy tästä: https://www.facebook.com/notes/naisasialiitto-unioni/käsi-sydämelle/1408253995867354

Näkökulma: Tie muslimien suomalaisuuden riistoon

Posted on by Adam Al-Sawad

Tulin Suomeen kun olin kolme viikkoa vanha. Puoliksi suomalainen äitini halusi synnyttää minut Yhdysvalloissa, koska perheellämme on vahva intiaanitausta ja äitini päätti suosia perinteistä intiaanikotisynnytystä Länsi-Virginian vuoristossa. Kasvoin ja elin Suomessa, ja vaikka kasvoinkin yksilöksi, joka vahvasti omaksui piirteitä myös muusta kuin supisavolaisesta kulttuurista, koin aina vahvasti olevani myös suomalainen kaiken muun muassa. Monikulttuurisuuteni ei koskaan sulkenut pois jokaiseen kulttuuriin ja perintöön sitoutumista erikseen, yhtä aikaa. Täällä olo ei ole koskaan tarkoittanut minulle sitä, että minun täytyisi olla täysin samanlainen, kuin jokainen kadulla vastaan tuleva monokulttuurinen kantasuomalainen. Minulle päämäärä monikulttuurisena ihmisenä oli aina se, että pärjään osana yhteiskuntaa ja että noudatan kaikille yhteisiä reilun kunnioituksen pelisääntöjä. Kasvoin lapsuuteni kuitenkin maailmassa, jossa vanhemmat huutelivat minulle ja perheelleni törkeyksiä kotipihassa, missä lapset kostivat minulle terroristien teot ja saudien polyamorisuuden, missä sekä minä että perheemme elimme uusnatsien väkivallan uhassa. Esiteinistä lähtien jouduin aina suihkussa muistamaan arpien kautta sen, mitä minulle oli tehty, mutta siltikään en menettänyt suomalaisuuttani, ylpeyttäni Nokiasta, Kalevalasta ja kanteleesta, ja nörtiksi kasvaessani toivoin, että Suomi, kotimaani ja yksi rakkaista esi-isäkansoistani olisi joskus valittavana strategiapeleissä. Vaikka vaikeuksia rasismin ja muslimivihan kanssa oli henkilökohtaisella tasolla enemmän kuin nyt, oli silloin loppukädessä helppoa sysätä ksenofoobikkojen virheet heidän omaksi vastuukseen, ja ainoa mikä silloin kärsi oli itsetunto ja omakuva.

Nyt minut on kuitenkin vähitellen ahdettu nurkkaan, josta olen hädän edessä päätynyt aktivistiksi ja paikalliseksi vaikuttajaksi. Nykyinen julkinen ilmapiiri on luisunut tilanteeseen, jossa vaikuttajahahmot meuhkaavat mutavyörystä, ihmissaastasta, ihmiskunnan syövästä, Euroopan raiskaavasta valloittajasta. Suurin osa ulkomaalais-, ja muslimitaustaisista on löytänyt itsensä tilanteesta, jossa heidän arkielämänsä on ahdettu aaltoilevaksi helvetilliseksi taisteluksi omasta ihmisarvosta, turvasta ja suomalaisuudesta. Aktivistina olen etunenässä ollut mukana vastustamassa sunnien ja shiiojen välistä kärhämää Suomessa, fundamentalismin ääntä sekä antipluralismia. Olen kuitenkin joutunut tilanteeseen, jossa voimavarani on pakotettu ihmisoikeustaisteluun kotiovellani. Minä olen löytänyt itseni tilanteesta, jossa joudun pimeässä hapuilemaan omaa suomalaisuuttani, sillä minä, Puijonlaakson pentuslangia heittävä savolainen, en enää kuulu tänne täysin. Toimiessani antirasistiaktiivina olen saanut ryöpyn kiitoksia kymmeniltä ihmisiltä, jotka huomioivat samoja asioita, jotka ovat väsyneitä ja maahanpainettuja. Samoin kun suomalaisuus, on suufilaisuuteni muslimina, arabialaisuuteni, skottilaisuuteni, ruotsalaisuuteni ja irokeesiuteni osa minua, ja kaksi ensimmäistä sellaisia, joista minulle yhteiskunta kostaa vähä vähältä enemmän ja enemmän. Kysymys ei ole pelosta tai kaukaisesta, hämyisestä uhasta, siitä että ehkä saattaa käydä jotain, kuten monelle turvapaikanhakijoiden tuoma turvattomuus on. Meidän päällemme kirjaimellisesti syljeskellään, viha on lähes jokaisen henkilökohtainen kokemus.

Olemme nyt oikeasti ison kynnyksen ja oven äärellä. Onko suotavaa lähteä julkisesti kampanjoimaan sen puolesta, että joku vähemmistö on ihmiskunnan syöpä? Vaikutusvaltaiset poliittiset tahot ovat useasti ja avoimesti mollanneet muslimeja ja ei-eurooppalaisia, sekä törkyilleet meille.

Miten voimme muslimivähemmistönä saavuttaa sen, mihin pyrimme ja mitä yhteiskunta meiltä toivoo, eli omina itsenämme integroimaan ja integroitumaan, jos äärioikeisto pakottaa meidät taistelemaan ihmisarvostamme ja ihmisoikeuksistamme. Minun suomalaisuudestani on jo iso osa nakerrettu pois, sillä en voi lähellekään täysin kokea kuuluvani tänne niin kauan kuin rasismi ja muslimiviha tuodaan suoraan kotiovelleni ja arkielämääni.

Olemme aikuisten oikeasti nyt vakavassa tilanteessa, ja meidän on yhtenäisenä ja tasa-arvoisena Suomena aika nousta, koska rautainen saapas on jo monen vähemmistön niskassa, ja Euroopan alamäki äärioikeiston sylkykuppina on jo alkanut.

Ei ole kysymys siitä, onko muslimeissa tai ulkomaalaistaustaisissa enemmän tai vähemmän ongelmakäyttäytyjiä kuin muissa ryhmissä. Kysymys on siitä, ajetaanko ryhmät niin ahtaalle, että sekä tehtaillaan täten lisää ongelmakäyttäytyjiä, että vaikeutetaan tai tehdään mahdottomaksi työ ja puskeminen parempaa kohti, kohti konkreettisia jäsentyneitä ratkaisuja ja yhteisiä järkeviä tavoitteita, rauhaa ja tasa-arvoa.

Sanon tämän suoraan: meiltä riistetään meidän suomalaisuutemme. Ellei kansa nouse apuumme pian, ei meille sitä jää. Moni on hyvä ja tasa-arvoa kannattava, mutta se ei muuta sitä, millaiseksi arkemme on muuttunut, ja millaiseksi ilmapiiri, johon joudumme astumaan, on syöpynyt.

Turun kaupunginvaltuutettu Muhis Azizi kysyi avoimessa kirjeessään Timo Soinille muslimina, ovatko hänen Suomessa kasvavat lapsensa ihmiskunnan suurin syöpä, kuten Sebastian Tynkkynen asian ilmaisi. Minä kuitenkin kysyn Suomen kansalta, olenko minä, savolainen muslimi, Kalevala ja kantele kainalossani, teille yhteiskunnan syöpää? Ja olemmeko me Suomen tuhannet reiluutta ja kunnioitusta puoltavat muslimit, teille todella syöpää? Koska syöpänä meidät on ajettu elämään.

Jos emme ole, tämä on avunhuuto teille. Ongelmat ratkaistaan yhteistyöllä, ja on turha valittaa radikaaliudesta tai kotoutumattomuudesta, jos ehkäisevän työn siemenet poljetaan murusiksi. Avainasemassa paremman tulevaisuuden puolesta olemme omalta osaltamme myös me, Suomen monikultturiset ja muslimit, ja me emme kykene tähän yksin, emme jos kaikki olemme ahtaalla.

Muukalaisvihaa vastaan rauhanomaisin keinoin Kuopiossa

Posted on by Adam Al-Sawad

Tammikuisena maanantaina kokoontuu joukko eri lähtökohdista saapuvia ihmisiä yhteen lähellä Kuopion keskustaa. Ystävälliset tervehdykset ja esittelyt vaihtuvat pian vakavaan ja läpikotaiseen keskusteluun, jossa puidaan yhteistä tavoitetta yksityiskohtineen: puuttua toiminnan ja tiedonvälityksen avulla Suomen suurimpiin ksenofobian muotoihin, eli rasismiin ja muslimivihaan. Haluna on estää ja poistaa syrjintää sekä vihaa toimimalla paikallisesti.

”Uskon, että Suomi on lähinnä ksenofobinen maa. Täällä ei ole koskaan ollut vahvaa väkivallanhakuista rasismitoimintaa kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa” kertoo Yhdysvalloissa syntynyt Muhammad-Adam Al-Sawad, yksi yhdistyksen perustajajäsenistä. ”Luulen, että Suomessa elävät pelot johtuvat lähinnä vaikeutuvassa tilanteessa kuoriutuneista huhuista, kuulopuheista sekä propagandasta. Kun talous kiristyy, kiristyy luonnostaan ilmapiirikin. Sekopäät ovat yksittäistapauksia, enkä minä ainakaan koe että pitäisi jotenkin täkäläisiä syyttää taikka yleistää, vaikka pennumpana olivatkin rasistien nyrkit, tiiliskivet ja puukot tuttuja. Täällä tuskin on hirveästi porukkaa, joka oikeasti vahvasti uskoisi johonkin vanhentuneeseen rotuoppiin. Siksi minusta on tärkeää osoittaa tavallisille kaduntallaajille ihan käytännön ja ammattilaisten kautta, minkälaisia eri kulttuurit ja uskonnot ovat. Tilannetta siis voi ja kannattaa mielestäni selvitellä ihan diplomatialla ja järjellä. Nykyinen ilmapiiri ei ole terve, koska liikkeellä on paljon tahoja, varsinkin netissä, jotka asiakseen levittävät väärää tietoa ja uhkakuvia kuvitteellisesta valloittajasta, tummasta islaminuskoisesta vihollislaumasta” hän jatkaa. ”Joihinkin se uppoaa, ja lopputuloksena on tilanne jossa suurin osa ulkomaalais-, ja muslimitaustaisista saavat niskaansa voimakasta syrjintää arjessaan. Kotikaupungissamme voi tavata sekä ulkomaalaisia, eri uskontojen edustajia, että kulttuuri- ja uskontotutkimuksen ammattilaisia. Siis omalla ovellamme on työkalut edistää yhdessä nykyistä tulehtunutta ilmapiiriä.” ”Meidän täytyy erityisesti keskittyä tuomaan esille tilastoja ja ammattitaitoista tietoa, jolla osoittaa huhut suoraan vääriksi.” toteaa Johan Salonen, hänkin perustajajäsen. Nopeasti siis värvätään jo ensimmäinen ammattilainen mukaan toimintaan. Kuopiossa asuva kulttuuriantropologian ja vertailevan uskontotieteen dosentti Thomas McElwain lupautuu ilomielin mukaan järjestämään uskontojenvälisiä keskusteluiltoja ja luentoja. Samalla suunnitellaan jo julkisia tapahtumia sekä kesäksi torikojuja Kuopioon.

Näin syntyy KuRI, Kuopion rasismin ja islamofobian vastainen yhdistys. Pian päätetäänkin yhdistyksen pyrkimys- ja toimintakuvaus.

”KuRI pyrkii parantamaan paikallista tulehtunutta ilmapiiriä, ehkäisemään syrjintää ja korjaamaan vahingollisia syrjintää ja väkivaltaa luovia ennakkoasenteita tukemalla uskontojenvälistä vuoropuhelua, järjestämällä monikulttuurisuutta edistävää toimintaa sekä kampanjoimalla vahingollisia huhuja ja urbaaneja legendoja vastaan, joilla vahingoitetaan vähemmistöjä sekä niiden kykeneväisyyttä olla osana yhteiskuntaa.

Suomessa rasismi ja muslimiviha ovat yleistyneet yleisessä ilmapiirissä niin, että useimmat ulkomaalaiset, erityisesti afrikkalais- ja arabitaustaiset, sekä moni muslimi taustastaan riippumatta, kokevat syrjinnän ja vihan tuovan konkreettisia ongelmia arkielämäänsä sekä vakavia vaikeuksia pysyä osana yhteiskuntaa vihan ja syrjinnän ollessa yleistä ja arkipäiväistä. Haluamme rauhanomaisesti, diplomaattisesti ja järkevästi kantaa vastuumme Kuopion alueella rauhan ja turvallisuuden puolesta.

Täten pyrimme positiivisen toiminnan kautta tukemaan ryhmien välistä yhtenäisyyttä ja ymmärrystä, pitämällä esimerkiksi erilaisia kulttuuri-iltoja ja muita julkisia tapahtumia, tarjoten mahdollisuuden tutustumiseen ja konkreettisemman yhteyden luomiseen kantasuomalaisten ja ulkomaalaistaustaisten välille. Uskomme, että paikallinen ksenofobia juontaa juurensa ryhmienvälisestä etäisyydestä ja tietämättömyydestä, joten pyrimme ratkaisemaan pelon ja vihan ongelmaa tuomalla pelätty ja vihattu tutuksi, vaikkapa etnoruoan sekä etnomusiikin avulla, sekä esimerkiksi ulkomaalaistaustaisiin sekä heidän kulttuuriperintöönsä tutustumisen ja sen ymmärtämisen kautta, jolla voitaisiin korvata huhut ja kuulopuheet.

Toimintaamme kuuluu myös esimerkiksi uskontojenvälisen vuoropuhelun järjestäminen, tarjoten foorumin jolla alan ammattilaiset voivat vastata kysymyksiin ja rikkoa huhuista ja juoruista lähteviä ennakkoasenteita. Samalla annetaan mahdollisuus tutustua uskontoihin niiden harjoittajien näkökulmasta sekä vähemmistöihin niiden edustajien välityksellä.”

Liikkeen idea lähti alun perin aiheesta, jonka tiimoilta Al-Sawad on kirjoittanut yli 2000 kertaa jaetun tekstin siitä, miten nykysuomessa ulkomaalais- ja muslimitaustaiset ovat työnnettyinä nurkkaan. Tilanteeseen, jossa heidät on osittain puskettu ulos yhteiskunnasta ja yhteenkuuluvuudesta.* ”Haluan kantaa korteni kekoon sen eteen, että voimme yhdessä pitää kotiamme kotina ilman syrjintää ja väkivaltaa.” kommentoi Adam.

Yhdistyksen hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja Muhammad-Adam Al-Sawad, varapuheenjohtaja Johan Salonen, sihteeri Aku Kervinen, rahastonhoitaja Janne Mikkola, sekä varajäsenet Anna Maria McElwain, Sakari Laitinen ja Ako Nyman.

Yhdistykseen saa yhteyden osoitteella [email protected]

*: http://www.migranttales.net/facebook-tama-on-avunhuuto-koska-voimani-hiipuvat-vaha-vahalta/