Lähiaikoina on liikkunut paljon keskustelua liittyen joidenkin muslimien haluttomuuteen kätellä vastakkaista sukupuolta. Naisasialiitto Unioni julkaisi äskettäin pohtivan julkaisun, jonka suosittelen luettavaksi ajatuksella ja ennakkoluulotta, koska se tuo esille monta laajan ja reilun pohtimisen kannalta tärkeää asianydintä. Tässä kuitenkin oma näkökulmani sekä omaa pohdintaani.
Ensinnä sanon tämän, jotta ei oma mielipiteeni katoa pohtimisen keskelle. Monelle on varmasti myös tärkeää kuulla muslimien ja monikulttuuristen ihmisten omia kantoja asiaan. Minusta kättelemättömyys sukupuolen perusteella on hölmöä ja ilkeää. Minusta myös sitä tekevillä on vastuu selittää suoraan itsensä monikulttuurisissa kohtaamisissa (ja laajemmin kuin “olen muslimi deal with it”, koska asia ei koskaan ole niin yksinkertainen ja juuri myös tuolla syötetään tahoja jotka tulevat käyttämään tekoa aseena kaikkia muslimeja vastaan, riippumatta uskovatko he edes tuohon kättelemättömyyteen.) Tämän sanon erityisesti siksi, että tilanteella on riski ja taipumus kääntyä oikeaksi syrjintätilanteeksi. Onhan yhtälailla tasa-arvoinen kättely monessa nykykulttuurissa osoitus molemminpuoleisesta arvostuksesta ja reiluudesta.
Minusta kuitenkin, kuten mainitsemani tekstikin painottaa, meidän on tärkeä muistaa miten vastakkaisen sukupuolen kättelemättömyys on monelle juurikin enemmän intiimi tilanne kuin mikään uskonnollinen ristiriitatilanne, vaikka monelle onkin helppo pakokeino suoraan vedota puhtaasti uskontoon. Monelle länsimaiselle voi olla täysin uusi ja ehkä jopa absurdi ajatus, että jollekulle voi joku käden koskettaminen mielisukupuolensa kanssa olla hyvin intiimi tilanne. Sanoisin, että kokeilkaapa Suomessa sanoa puolen tunnin jälkeen uudelle tuttavalle, että rakastatte häntä, että hän on teille kuin veli tai sisko, että hän on mahtava ihminen, teille tärkeä ja läheinen, upea persoona, komea/kaunis (kumpaa onkaan) ja fiksu. Yhtäkkiä asetattekin itsenne tai toisen ihmisen samaisiin kenkiin, joissa moni vastakkaista sukupuolta kättelevä on. Eri kulttuureissa käsitetään ja tunnetaan intiimiys erilaisista kokemuksista. Hyvänä käytännöllistävänä esimerkkinä voisin sanoa, että esimerkiksi monessa iranilaisessa elokuvassa länsimainen kiihkopussailu komerossa onkin hienovaraisia eleitä, rakastavia katseita ja ehkä nopea hellä kosketus. Amerikassa taas monella alueella toisen miehen vaimon kätteleminen nähdään hyökkäävänä ja ahdistelevana. Jos ihmiselle jokin tilanne on oikeasti seksuaalinen ja intiimi, eikä hän halua asettaa itseään siihen tilanteeseen, ei se hänestä yleensä rikollista tee, ja hänellä on myös oikeus määrätä omasta seksuaalisesta kontaktistaan. Se saattaa olla toiselle ilkeää, epäoikeudenmukaista, ja monesta typerää, mutta sillä on silti vahva ja konkreettinen pohja.
Eräs hyvä autistinen ystäväni ei suostu kättelemään, koska “hänellä ei ole tapana kätellä.” Onhan se minusta vähän hölmöä, mutta minusta hänellä on siihen oikeus, koska se tunnepohjalla on hänelle aivan eri asia kuin minulle, ja tärkeä.
Jos mietitään asiaa uskonnollisesta näkökulmasta, niin suufilaisena minusta tämä kättelemättömyyden periaate on typerä, ja sanon sen suoraan. Se ei tarkoita, että nimeäisin nyt sen sydämessään pitävät joksikin vääriksi muslimeiksi, eikä että yhtäkkiä maagisesti minun täytyisi vastustaa kaikkia siihen vetoavia, vaan sitä, että nähdäkseni pohja sille on tässä kontekstissa hyvin hutera. Tekstien osalta uskonnollinen pohja sille löytyy puhtaasti yksittäisistä hadith-perinneteksteistä, ja sitäkin kautta vasta erittäin abstraktin tulkinnan kautta voidaan päätyä siihen. Toisille taas kysymys saattaa olla toisenlaisesta erittäin abstraktista henkilökohtaisesta filosofiasta, mutta tällöin ollaan jo niin kaukana mistään ydinislamiin rinnastettavasta, että minun tuskin tarvitsee lähteä luettelemaan yksittäisten ihmisten yksittäisiä elämäntapa-ajatuksia. Asianytimenäni asian suhteen haluaisin siis sanoa, että juuri siksi minusta on myös tärkeä eritellä, että tämä ei ole mikään muslimitapa, vaan tapa niissä yksittäisissä lahkoissa, joissa noita yksittäisiä perimätietotekstejä ylipäätään kunnioitetaan uskonnollisessa mielessä, ja joissa on vedetty juuri tuo pitkän ja hauraan linjan tulkinta. Myös muslimina minusta on loukkaavaa ja rasittavaa, että ihmiset julistelevat nimissäni asioita mitkä liittyvät enemmänkin heidän omiin lahkoihinsa ja henkilökohtaisiin tulkintoihinsa, kuin muslimien jakamaan koranistiseen oppiin. En minäkään siteeraa suufilaista filosofiaperinnettä ikäänkuin se olisi keskeinen osa islamia itseään, ja moni varmasti pitäisi sitä yhtä lailla asiattomana.
Jos puhutaan tästä keskustelusta yhteiskunnallisena ilmiönä, niin Naisasialiiton teksti tiivistää mielestäni erittäin hyvin tärkeän tilanteen ongelmakohdan: “Pienestä eleestä rakennetaan yhtäkkiä symbolinen todiste kulttuurien yhteensovittamattomuudesta.” Myös juuri siksi tällaiset pohtivat, laajemmat kirjoitukset ovat tärkeitä. Ellemme kartoita kysymystä laajemmin, sorrumme riitelemään sen yhdestä sirpaleesta. Kuten tekstissä sanotaan, niin sanottu suora puhe on tässä tapauksessa yleensä ollut enemmän turhaa huutelua. Syyttely, henkilökohtaisten absoluuttisten totuuksien julistelu, huutelu tai halveeraaminen kummankaan puolen toimesta ei edistä monen perimmäistä tarkoitusta: yhteiskunnallista rauhaa ja tasa-arvoa.
Naisasialiiton teksti löytyy tästä: https://www.facebook.com/notes/naisasialiitto-unioni/käsi-sydämelle/1408253995867354