Sara kertoo kuinka hänen poikansa joutui rasistisen kiusauksen kohteeksi Mikkeliläisessä koulussa

Mitä ajattelisit, jos kuulisit afrikkalaisesta yksinhuoltaja äidistä, joka joutui muuttamaan Helsinkiin sen vuoksi että hänen poikansa joutui kokemaan koulussa kiusaamista ja rasismia? Ottaisitko tiedon vastaan ja lakaisisit sen maton alle vakuuttamalla itsellesi ettei tätä voi tapahtua kaupungissa missä asun?

Migrant Tales  blogi otti yhteyttä äitiin Sara (nimi muutettu), joka kertoi että hänen ja pojan elämä muuttui huonommaksi kun hänen pokansa Julian (nimi muutettu) tuolloin seitsemän vuotias aloitti koulun Kattilansillan koulussa.

Migrant Tales julkaisi lokakuussa 2010 kirjoituksen saman koulun ulkoseinällä olleesta rasistisesta seinämaalauksesta joka oli siinä useita kuukausia ilman että siihen puututtiin koulun taholta.

Sara uskoo kyllä että opettajat ja rehtori tekivät parhaansa lopettaa pojan kiusaaminen. Kuitenkin eräs koulun opettaja v.2010 ei ollut kovin huolissaan rasistisesta seinä maalauksesta ja kysyi miksi ns. maahanmuuttokriittiset ryhmät kuten Muutos 2010 ja perussuomalaiset leimataan rasistisiksi jos he kyseenalaistavat maahanmuuttajien saamat suuremmat tuet verrattuna suomalaisiin. Kuitenkin kyseinen opettaja sanoi ettei seinäkirjoitus edustanut hänen arvojaan.

Sara:

“Olin kuullut että rasismi on ongelma Mikkelissä mutta se ei aikaisemmin koskenut minua tai lastani. Ongelmat alkoivat kun poikani aloitti ensimmäisen luokan paikallisessa koulussa. Olin itse valmistunut ammattiin ja yritin saada palkkatyötä Mikkelistä mutta se oli mahdotonta. Oli aina työharjoittelijana erilaisissa  työpaikoissa mutta koskaan en saanut varsinaista palkkatyötä.

Kerran poikani tuli koulusta ja kertoi luokkakaverin kiusanneen häntä ihonvärin vuoksi. Hän oli liian nuori ymmärtämään rasismia puhumattakaan että olisi ymmärtänyt syyn kiusaamiselle. Hän vain kysyi miksi olin synnyttänyt hänet mustaksi afrikkalaiseksi. Miksi hän ei voinut olla valkoinen kuten muut koulukaverit.

Pian suurin osa luokkatovereista alkoivat myös kiusaamisen. He kutsuivat poikaani mustaksi apinaksi ja että hänen on mentävä vessanpönttöön koska hän on ulosteen värinen.

Asiat alkoivat mennä huonompaan suuntaan koulussa Julianille. Koulussa oli tappelu ja kukaan ei halunnut leikkiä poikani kanssa. Eräänä päivänä hän sanoi ettei halua mennä enää kouluun koska kukaan ei tykkää hänestä.

Koulun opettajat ja rehtori olivat ymmärtäväisiä ja he puhuivat kiusaajien vanhempien kanssa. Asiat muuttuivatkin paremmaksi kunnes tilanne palasi entiselleen. Julianin luokkatoverit olivat saman ikäisiä kuin hän, mistä he ovat oppineet rasistisen käyttäytymisen mallin, kotoa, muilta lapsilta.

Poikani ei vain valittanut ystävien puutetta koulussa vaan sama koski pihapiiriäkin. Asuimme osaketalossa ja siellä hänellä oli yksi ystävä, mutta pojan äiti kielsi pokaansa leikkimästä Julianin kanssa.

Asuin Mikkelissä seitsemän vuotta ja kahtena viimeisenä vuotena sain vihapostia missä minua kehotettiin painumaan sinne mistä olin tullut.

Ottaen huomioon  Julianin koulukiusaus  ja tunne että elämämme oli mennyt huonompaan suuntaan kaikkien tapahtumien vuoksi päätimme muuttaa viime syksynä Helsinkiin.

Nyt elämämme uudessa paikassa on saanut paremman suunnan. Siellä missä asumme on enemmän afrikkalaisia ja pojallani on ystäviä koulussa. Häntä ei enää kiusata rasistisesti.

Jos olet ainut mustaihoinen lapsi koulussa sinua varmasti kiusataan, mutta jos heitä on useampia kiusaamista ei tapahdu niin helposti Sara ajattelee.

Toivon hartaasti ettei kukaan joudu kokemaan samaa mitä lapseni koki. En toivo kenellekään samanlaista tuskan kokemusta.

Vaikeneminen ei ole hyvä ratkaisu kun haasteena on suvaitsemattomuus.”