Sasu Xinkang Ölander

Kamppailu rasismia vastaan on usein historiallisesti polarisoitunut kahteen suuntaukseen. Suvaitsevaiset, monikulttuurisuutta ihannoivat, monimuotoisuutta tukevat ja maltilliset vastaan ”suvaitsemattomat”, radikaalit, itsensä pelastajat ja pessimistit. Tämä jako menee usein valkoisten ja keskiluokkaisten värillisten ja köyhien tai muulla tavoin huonommassa asemassa olevien värillisten välillä. Toisaalta tämä jako menee enemmän valkoisten ja värillisten välillä, koska valkoiset useimmiten hakevat maltillista muutosta jos muutosta laisinkaan. Silmiin pistävää on, että värilliset helpommin siirtävät rasismi syytöksen yhteiskuntaan kuin yksilöön. Valkoiset melkeinpä rakastavat syyttää yksilöitä rasismista, mutta jättävät rakenteellisen rasismin aivan koskemattomaksi.

Maltillisen rasismin vastustaminen kulminoituu usein Nelson Mandela:aan ja Marti Luther Kingiin. He ovat olleet maailmanlaajuisesti tämän lähestymistavan ainoita personifikaatioita. On ehkä hyvä mainita, että kumpikaan ei ollut puhtaasti maltillisen näkökulman edustajia. Nelson itse oli nuoruudessaan ANC:een militantti nuorisojärjestön johtaja. Hän jopa julisti aseellisen kamppailun välttämättömyyttä juuri ennen pidätystä vuona 1964. King taas vaati massiivisia muutoksia amerikkalaiseen yhteiskuntaan ja loppua uusimperialisteille/ uuskolonialisteille sotilas operaatioille. Riverside Church New York, puheessaan hän avoimesti julisti, että Vietnamin sota on vain Yhdysvaltojen ja laajemmassa mielessä Länsimaisen ylpeyden ja globaalin rasismin huipentuma. King kehtasi jopa syyttää Yhdysvaltojen Pohjoisia liberaaleja rasististen systeemien puolustamisesta ja niiden uudelleen järjestelystä. Hän oli elämänsä lopussa inhottu monien valkoisten liberaalien keskuudessa. Niiden samojen, jotka olivat auttaneet tuhoamaan Etelän Jim Crow systeemin.

King uskoi maltillisuuteen. Hän ei puoltanut milloinkaan väkivaltaista vallankumousta. Me voimme nähdä tämän lähestymistavan juontavan suoraan kristillisestä uskostaan. King uskoi kirjaimellisesti uuteen testamenttiin. Väkivallaton vastarinta nousi suoraan Vuoren saarnoista. Ne jotka sanovat Kingin olleen Gandhin seuraaja tai matkia, eivät tunne Kingiä ollenkaan. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin (Matt 6: 39) oli Kingin vahvin rekrytointi väline Yhdysvaltojen Pohjoisia liberaaleja vastaan. Tässä urakassa auttoi suuresti hänen kielelliset taidot. King oli käynyt Etelän parhaimpia kouluja ja hänellä oli professuuri Bostonin yliopistosta. Rehellisesti voi sanoa hänen olevan malli esimerkki Etelän mustan keskiluokan menestyksestä.

Kingin etuoikeutettu asema mustassa yhteiskunnassa ja nuoruus teki hänestä keulakuvan. Joskus lukijat varmasti sanoivat Kingin olleen keulakuva, koska hän oli tosi taitava. Todellisuudessa King teki hyvin vähän organisointia. Suurempi kiitos menee Ella Bakerille ja isolle joukolle paikallisia aktivisteja. Keilakuvana King alkoi pitää puheita Etelän rasismista. Hänen puheensa harvoin jos ollenkaan käsittelivät Pohjoisen ghettoja. King kyllä tiesi niiden olemassa olosta, mutta päätti joko taktisista syistä tai yksi rintama kerralla ajattelu tavan kautta olla mainitsematta niistä. Näin hän vahvisti ajattelua siitä, että rasismi on Etelässä mutta ei Pohjoisessa.

King joutui pelottavasti todistamaan, miten rauhanomainen liike alkoi pikku hiljaa katkeroitua. King jopa itsekin alkoi pikku hiljaa katkeroitua. Pää syy oli siinä, että Pohjoisen valkoiset liittolaiset olivat haluttomia tekemään muutoksia muualla kuin laki pykälissä. ”You are creating hatred and hostility in the white communities in which you are marching”* Sanottiin Kingille kun hän marssi Chicagon ghettojen olojen puolesta. On selvää että 1960 luvun puolivälissä King yksinkertaisesti lopetti valkoisten liberaalien kanssa leikkimisen. Hän oli päättänyt viedä kansan vapauteen ilman valkoisten tukea jos niin on oltava.

Kingin saavutus Etelässä ei olisi voinut olla niin täydellinen, jos niin sanotut suvaitsemattomat mustat eivät olisi olleet olemassa. Suvaitsemattomat personifioituu Malcolm X:sään ja muihin hänen kaltaisiin. Malcolm X oli kummitus, joka kertoi mitä tapahtuu jos maltilliset epäonnistuvat. Malcolm oli pikkurikollinen New Yorkin ja Bostonin ghetoissa. Siinä missä King oppi ymmärtämään valkoiset yliopisto ympäristössä, pääsi Malcolm X murhien ja ghettojen kautta. Malcolm X:n isä kuoli Klu Kulx Klan:in (KKK) matkijoiden johdosta ja äiti oli lähetetty mielisairaalaan.

Malcolm X ymmärsi jo nuoresta pitäen, että Etelän rasistit ei oikeasti eroa tippaakaan Pohjoisen rasisteista. Malcolm X halveksi suuresti liberaaleja valkoisia, jotka yrittivät auttaa mustia. Liberaalit auttoivat Malcolm X:n näkökulmasta mustia, koska mustat ovat synnynnäisesti avuttomia. Hän huomasi mulatti äidin kautta, että jopa mustat uskoivat, että heistä vaalein on parempi. Kun hän aloitti elämän ghetoissa, hän oli jo oppinut, että mustalla ei voi olla suurempaa unelmaa kuin puuseppä tai pikkurikollinen.

Vankilassa hän tutustui järjestöön nimeltä Nation Of Islam. Tämä järjestö oli rasistisen yhteisön peilikuva: Mustien oma versio rasismista. He opettivat jumalan olevan musta ja valkoisen miehen olevan paholainen. Heidän silmissä mustien ainoa keino pelastautua on perustaa oma valtio. Tämä separatistinen ajattelu on ”suvaitsemattoman” siiven ytimessä. Idea on alunperin Marcu Garveyn kulminoima. Hän uskoi, että mustien on palattava takaisin Afrikkaan. Toisaaltaan tämän ajattelun keskiössä on myös Booker T. Washington joka uskoi oma-aloitteisuuteen. Ajatus on ottaa kaikki hyödyt apartheidistä. Näistä ajattelutavoista nousee Musta nationalismin liike ja Etelä-Afrikan Musta tietoisuus.

Malcolm X puhui mustille massoille eikä valkoisille liberaaleille. Tämä ero on huomattava, kun mietimme miksi hän puhui niin kuin puhui. King oli suuren osan ajastaan sidottu sanomaan asioita, jotka miellyttävät valkoisia liberaaleja. Malcolm sen sijaan sai aivan vapaasti kirota rasistista yhteiskuntaa mustien taputtaessa. Malcolmin viesti mustille oli: älä odota valkoista miestä pelastamaan sinua vaan pelasta itsesi. Mustien kuuluisi osoittaa teoilla, että he ovat aivan yhtä hyviä kuin valkoiset. Samalla hän kannusti mustia tekemään ghetoista heidän taloudellisen voiman lähteitä. Taloudellinen omavaraisuus juontuu siitä tosiasiasta, että lähes kaikki kaupat ja talot ghetossa olivat valkoisten omistuksessa. Musta yhteisö ilman mustia kauppoja oli hänen mielestä hirveä ongelma.

Malcolm X oli integroitumista vastaan suoralta kädeltä niin kauan, kuin hän kuului Nation Of Islamiin. Vasta sitten, kun hän oli eronnut Nation Of Islamista ja lähtenyt pyhiin vaellukseen Mekkaan, otti hän sunni islamin vastaan ja siirtyi integroitumisen vastustajasta osittaiseksi kannattajaksi, mutta säilyttäen kyynisyytensä. Malcolm ei uskonut integroitumisen auttavan mustia yhtään. Tämän ymmärtämiseksi on muistettava että hän koki suurimman osan rasismista Pohjoiseen integroituneessa yhteiskunnassa. Malcolm oli käynyt valkoista koulua ja hänet oli kasvattanut valkoinen äiti mielisairauden jälkeen. Hän tiesi erittäin hyvin miten mädäntyneet Pohjoisen ghetot olivat ja miten poliisi terrorisoi siellä. Malcolmin uusi kanta integroitumiseen oli että mustien ei kuuluisi suin päin integroitua valkoiseen yhteiskuntaan. Heidän pitäisi rakentaa oman arvon tunnetta ja rakentaa omaa yhteiskuntaa, kun he sitten integroituvat niin se tehdään samalta viivalta. Malcolm itse sanoi, että orja ei voi integroitua mestariin. Vain tasaveroiset voivat integroitua.

Oma-aloitteisuuden lisäksi hän kannusti ylpeyttä. Malcolm X  itse oli todiste, miten rasismi tuhoaa kyvyn uskoa omiin mahdollisuuksiin. Näin ollen vahvin vastalääke olisi täyttää mustat ylpeydellä omaan rotuun ja uskolla omiin kykyihin. Mustille annettaisiin jotakin mitä unelmoida. Melkein kymmenen vuotta Malcolm X  kuoleman jälkeen Steven Biko tiivisti ajattelun lauseeseen Liberation of the black man begins first with liberation from psychological oppresion by himself through an inferiority complex.

Malcolm X ei ikinä ollut kovin innostunut kansallisoikeus liikkeestä. Hän kyllä kannatti liikkeen tavoitteita, mutta hänellä oli hyvin erilainen käsitys siitä miten asiaa pitäisi edistää ja hän ei ikinä uskonut, että kansallisoikeus termi olisi oikea. Malcolm uskoi silmä silmästä periaatteeseen. Hänen mielestä mustien kuuluisi aseistautua ja puolustaa itseänsä KKK:n tai poliisin terrorilta. 1964 kesällä Malcolm X  lähetti viestin Kingille. Pyysi lupaa lähettää St. Augustinen mielenosoituksiin omia kannattajia, jotta he voisivat muodostaa itsepuolustus järjestön jolloin KKK saisi maistaa omaa lääkettä. King tietenkin kauhistui jo itse ajatuksesta. Malcolm X oli sitä mieltä, että termi kansallisoikeus vapauttaa valkoisen miehen tuomioistuimilta.

Valkoisia liittolaisia kohtaan Malcolm X oli vähintään kyyninen. Hän myönsi heidän työnsä tärkeyden, mutta epäili motiiveja. Hänen silmissä liittolainen tarkoittaa ihmistä, joka seisoo sorrettujen rinnalla ja antaa sorrettujen määrittää mihin suuntaan pitää mennä. Malcolm X huomasi nopeasti, että valkoiset ylimielisyydessään uskoivat tietävän sorrettuja paremmin miten rasismi hoidetaan. Hän piti näitä auttajia vain toisenlaisina sortajina. Usein Malcolm X sanoikin, että ainoa kunnon liittolainen on John Brown kaltainen liittolainen. Brown oli valkoinen mies joka 1850 luvun lopulla syyllistyi pahimman laatuiseen rikokseen. Hän sarjamurhasi orjan omistajia ja vapautti orjia. Siitä hän maksoi hengellään. Sellaisia liittolaisia Malcolm kaipasi. Hän ei halunnut kuulla sanoja suvaitsevaisuus tai maltillisuus. Ne olivat melkeinpä kirosanoja hänelle.

Valkoisille amerikkalaisille Malcolm X oli samaa kuin Steven Biko Etelä-Afrikan valkoisille, pahin painajainen. Musta joka on ylpeä mutta ei ole kiinnostunut valkoisten liehittelystä oli jotakin mikä voisi aloittaa rotu sodan. Valkoisten pelko on hyvin samanlainen, nurkkaan ajetun diktaattorin.

Pelko siitä mitä tapahtuu jos sorretut saavat rohkeutta vastustaa sortajia heidän omilla aseilla. Kumpikaan Malcolm X ja Steven Biko eivät sanoneet suoraan kannattavan rotu sotaa, mutta eivät he sitä kieltäneetkään. He olivat pelottavan varmoja siitä, että valkoisten pillien mukaan taisteleminen ei johda mihinkään. Parempi taistella ilman valkoisia. Erona Malcolmiin X Steven Biko onnistui hankimaan joitakin kannattajia valkoisten joukosta, mutta suuri enemmistö valkoisia alkoi demonisoida heitä. Heitä kutsuttiin vihanlietsojiksi, mustan rasismin profeetoiksi ja tunteilla leikkijöiksi. Yhteen vedottuna voisi sanoa, että valkoisille he olivat populisteja.

Harvoin me muistamme, että King oli pelottavan usein samaa mieltä Malcolm X:sän kanssa. Hänen viimeinen kirja Where Do We Go From Here chaos or community käsittelee sellaisia asioita joihin Malcolm X yhtyisi. Kirjassa hän vaatii valkoisia liittolaisia tekemään enemmän ja lopettamaan viisastelu. Siinä argumentoidaan vahvasti oma-aloitteisuuden ja omavaraisuuden puolesta. King kannusti mustia olemaan ylpeä omasta rodustaan. Hän puhui globaalista rasismista vaikka hän ei sitä termiä vielä käyttänyt. Pelottavinta valkoisille oli hänen vaatimus erityiskohtelusta mustille, jotta rasismin synnyttämä varallisuus kuilu saataisiin umpeen. King sai maksaa näistä mielipiteistä kovan hinnan.

Malcolm X:n sanat lausuttiin 1960-luvun Yhdysvalloissa, mutta niissä on totuutta. Mehän julistamme Kingin sanoja mutta emme sano niiden olleen ymmärrettäviä aikakaudelta. Sen sijaan sanomme mustien nationalistien ja musta tietoisuuden ajatusten olleen ymmärrettäviä aikakaudelle ihan kuin ne eivät olisi totta nykyään. Useimmin me pyyhimme heidät pois ja otamme vain I Have Dream Kingin mukaan. Radikalismi pyyhitään jotta valkoiset eivät tuntisi oloansa epämukavasi. 1960-luvun Yhdysvallan rasismi on silti pitkälti samaa rasismia mitä nykyään. Ei ehkä niin avoin, mutta silti sama.

Kirjoittaja on 18-vuotias lukiolainen Helsingistä. Hän määrittele itsensä aasialais-suomalaiseksi.

* Where Do We Go From Here chaos or community s,96