Risto Laakkonen* 

Suomi on nyt tullut kokonaan uuteen kehitysvaiheeseen. Työvoiman maahanmuutto on uusi ilmiö. Sen hyvä hallinnointi ja hoitaminen edellyttävät hyvää yhteistyötä kolmikantapohjalta työelämän osapuolten ja valtiovallan kanssa. Koska nykyisyys ei ole alkanut tänään, haluan tarkastella kysymystä laajemmassa aikaperspektiivissä, koska se on muovannut tätä maata ja sen yritystoimintaa. 

Lue koko juttu tässä.

Tässä esityksessäni tullaan menneisyyden kautta nykyisyyteen ja sen haasteisiin. Näitä ovat mm. ennakkoluulojen ja vieraan torjunta sekä etnisen syrjinnän erilaiset muodot yhteiskunnassamme ja työelämässä. Me vaadimme usein maahanmuuttaja- tai vähemmistötaustaisilta  työhönotossa täydellistä suomenkielen taitoa. Olen tavannut pitkän työuranani aikana erittäin harvoin suomalaisia, jotka osaavat suomea täydellisesti suullisesti, puhumattakaan kirjallisesti. Kuinka kukaan voisi oppia suomea, mikäli heille ei anneta  mahdollisuutta esimerkiksi työskennellä suomalaisten kanssa.

Suomessa asuvat maahanmuuttajat ja erityisesti toisen polven maahanmuuttajat ovat todellinen resurssi Suomelle. Tämän ymmärtäminen tulee sitä helpommaksi, mitä suuremmaksi työvoimapula eri aloilla kasvaa. Esimerkiksi hoiva-aloille on luotavissa monikulttuurinen hoitohenkilökunta ja osaaminen, rekrytoimalla ja kannustamalla alan koulutukseen myös etnisten vähemmistöjen edustamia nuoria.

Suomen ei tule  antaa täällä laillisesti asuvia jäädä koulutuksen ja työmarkkinoiden ulkopuolelle. Mitä enemmän me säästämme maahanmuuttajien alkuvaiheen koulutuksessa ja yhteiskuntaan orientoivissa toimenpiteissä, sen suurempi tulee jälkilasku olemaan.

Näen, että paljon edistystä on erityisesti asennekentässä tapahtunut. Viranomaisten ja ammattiyhdistysliikkeen toimenpiteet ja yhteistyö alan työnantajien ja yritysten kanssa on merkittävää ja se tulee palkitsemaan osapuolia jo lyhyellä aikavälillä.

Meillä esiintyy paljon etnistä syrjintää ja ennakkoluuloja sekä tietämättömyyttä. Tiedon kasvulla tietämättömyydelle ja piittaamattomuudella jää vähemmän liikkumavaraa.

Ei ole yhtään sukuperältään niin sekoittautumatonta kansaa, ettei sen esi-isissä olisi vierasta verta; eikä kieleltään niin puhdasta kansaa, ettei se olisi sanoja muilta lainannut. Ja kaikki kansakunnat ovat työntekijöitä ihmissuvun suuressa yhteiskunnassa, joka jakautuu moneen haaraan.

Zacharis Topelius: Maamme Kirja (1875)

Pohjanmaalaisen Topeliuksen teksti 135 vuoden takaa sopii hyvin motoksi tällekin tilaisuudelle ja kuvaamaan Suomea ja suomalaisuutta. Mikäli mennään historiassa vielä pitemmälle, huomataan, että ensimmäiset suomalaiset jotka tulivat tähän maahan, olivat ulkomaalaisia tai maahanmuuttajia!  Kohta on aika kirjoittaa Uusi Maamme Kirja ja tarkentaa oppi- ja koulukirjoja. Matkattaessa Suomen perinteisten vähemmistöjen ja kulttuurivähemmistöjen maailmaan, on jo jätetty taakse monokulttuurinen Suomi, jota ei itse asiassa ole puhtaana ollut olemassakaan. Aika on aina kolmiulotteinen: siinä on mennyt, nykyisyys ja tuleva. Nykyisyyden hahmottaminen edellyttää tietoa menneestä ja tulevaisuuden tekeminen hyvää menneen ja nykyisyyden hallintaa.

Erilaisuuden ymmärtäminen ja kohtaaminen on sitä luonnollisempaa mitä enemmän me tiedämme omasta historiastamme. Erilaisuuden ja monikulttuurisuuden torjuminen on mahdollista, ellemme tunne omaa historiaamme ja erota siinä vaikuttavien kulttuuri-, ja muiden virtojen vaikutusta tähän päivään.

Tsaarinajan lopussa Suomi tarjosi myös turvapaikan monille Venäjällä vainotuille vallankumouksellisille, joista Lenin oli nimekkäin. Venäjän suurten vallankumousten jälkeen 1917 Suomeen tuli tuhansittain pakolaisia, joista pieni osa jäi asumaan Suomeen. Enimmillään Venäjä-Neuvostoliitosta tulleiden pakolaisten määrä oli vuonna 1922, jolloin venäläisten ja neuvostoliittolaisten pakolaisten määrä oli yhteensä 33 500. Luku oli lähes yhtä suuri kuin Suomessa olevien pakolaisten määrä vuonna 2000. Pakolaisten määrä oli 13 000 talvisodan syttyessä vuonna 1939.

Uusina etnisinä vähemmistöinä ja – ryhminä voidaan pitää esimerkiksi somalialaisia, vietnamilaisia ja muita maahanmuuttajaryhmiä. Suomi kohtasi maahanmuuton muodossa ensin Itämeren alueen ja muita osia Pohjoisesta ulottuvuudesta. Pohjois-Euroopan ulkopuolisen maailman Suomi kohtasi pakolaisten vastaanoton muodossa ja sen kautta. Etelä-Amerikkaa edustivat poliittisen turvapaikan saaneet chileläiset 1970-luvun alussa. 1970-luvun toisella puoliskolla Suomi kohtasi ensimmäisen kerran Aasian, kun Suomi otti vastaan pakolaisryhmiä Vietnamista. Afrikan Suomi kohtasi konkreettisesti 1990-luvun alussa, jolloin Suomeen tuli huomattavan suuria somalialaisten muodostamia turvapaikanhakijaryhmiä

Maailman kehittyminen ja muotoutuminen on ollut pitkälle muuttoliikkeiden ja siirtolaisuuden historiaa. Muuttoliikkeiden luonne on muuttunut. Aikaisemmat muuttoliikkeet olivat osa maapallon valloituksen ja asuttamisen historiaa. Nämä muuttoliikkeet saattoivat myös olla valloitussotia ja siirtomaiden valloituksia ja alistamisia. Hyvin paljon näiden valloitussotien ja miehitysten johdosta demokratia ja valtiomuodot ja rajat etsivät vieläkin kestäviä ratkaisuja. Sama koskee rikottuja heimo- ja kieli/kulttuurirajoja, jotka on monelta osin piirretty maailman kartalle väkivalloin.

Siirtolaisuuspolitiikka painottui alussa maastamuuttoon ja elinolosuhteisiin uudessa kotimaassa. Erityisesti toisen maailmansodan jälkeisessä jälleenrakentamiskauden Euroopassa syntyi tarve työvoiman maahanmuuttoon. Alkuvaiheessa vastaanottavat maat lähtivät siitä, että työvoima ei tule maahan jäädäkseen, vaan poistuu tai poistetaan suhdanteiden muuttuessa tai työvoiman ikääntyessä. Asteittain työvoimaa vastaanottaneet maat oppivat, että ne eivät ole ottaneet vastaan pelkästään työvoimaa vaan ihmisiä, joilla on toiveita ja sosiaalisia odotuksia. Asteittain ja aivan liian pitkällä viiveellä joissakin maahanmuuttomaissa nähtiin tärkeäksi luopua aikaisemmasta sulauttamispolitiikasta ja kehittää sopeuttamispolitiikkaa. Seuraava kehitysvaihe olikin integraatiopolitiikan tuleminen. Sekin etsii edelleen muotojaan ja normejaan.

MAASTAMUUTTO JA MAAHANMUUTTO

Maastamuuton historiallinen tarkastelu osoittaa, että enemmistö Pohjois-Amerikkaan muuttaneista oli lähtöisin Pohjanmaalta. Pohjanmaalta muutettiin toisen maailmansodan jälkeen pienemmässä mittakaavassa Ruotsiin suurten muuttoaaltojen aikaan 1960–1970 -luvuilla. Käytännössä jokaisella pohjanmaalaisella on sukulainen tai omainen ulkomailla.

Maamme väestökehitys johtaa vääjäämättä suuriin kohtakanto-ongelmiin yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla jo lyhyellä aikavälillä. Väestöennusteen mukaan joka neljäs henkilö olisi tuolloin täyttänyt 65 vuotta vuonna 2030. Työikäisten määrä vähenee samalla aikavälillä 300 000:lla hengellä.Tämä johtaa vääjäämättä valikoivaan maahanmuuttoon. Olemme myös kilpasilla rajallisista työvoimavarannoista OECD-maiden kanssa. Kansallisen maahanmuuttopolitiikan kehittäminen on valitettavasti pahasti myöhässä. Kansallisessa keskustelussa sotketaan käsitteet eikä maahanmuuttopolitiikan kokonaisuus ole hallinnassa. Osittain tähän on syynä pitkään vellonut huonosti jäsentynyt uhkakuvapainotteinen keskustelu. Päättäjien ja kansalaisten tulisi kyetä näkemään kokonaisuus (pakolaisten vastaanotto), työvoiman maahanmuutto ja maastamuutto, ulkosuomalaisten paluumuutto, lyhyt- ja määräaikainen Suomessa työssäkäynti/asuminen ja rajan yli työssäkäynti.

Maahanmuuton volyymi tulee kyetä nykyistä tarkemmin ennakoimaan. Tähän vaikuttaa myös maastamuutto, joka jatkuu valikoivana. Nyt jo tiedetään, että suurimmat työvoima- tarpeet kohdentuvat hoito- ja hoivatyöhön. Samaan aikaan työvoimaa tulee koko ajan uusintaa logistiikassa, rakennusalalla ja myös teollisuudessa, vaikka sen työvoimaosuudet pienenevät. Ennakoin, että Suomeen tulee seuraavalla kymmenvuotiskaudella ainakin 100 000 maahanmuuttajaa. Meiltä muuttaa pysyvästi tai määräaikaisesti ulkomaille 30 000. Maahanmuuttajista kiintiöpakolaisia olisi noin 10 %, työmarkkinoille tulevia yli 50 % ja loput työvoimaan kuulumattomia.

Suomessa tulee huolehtia työvoimavarannoista, mukaan lukien maahanmuuttaja- ja vähemmistötaustainen väestö, nykyistä paremmin. Tämä vaikuttaa myös rekrytointitarpeiden mitoitukseen. Suomen houkuttelevuus vahvistuu, mikäli panostamme nykyistä enemmän maahanmuuttajien kohteluun ja alkuvaiheen yhteiskuntaan orientoiviin toimenpiteisiin.

MENNYT MEISSÄ

Suomalaiset, kuten myös muut kansakunnat ovat ylpeitä maailmalla menestyneistä ja nimeä saaneista maan-miehistään ja – naisistaan. Vastaavasti suomalaisten tulisi olla myös ylpeitä niistä Suomeen muuttaneista, jotka ovat yhteisen historiamme eri vaiheissa rakentaneet tätä maata ja jättäneet suomalaiseen elinkeinoelämään ja kulttuuriin pysyviä jälkiä. Maamme teollisuus- ja kulttuurihistorian kautta on mahdollista löytää ja tunnistaa homogeenista Suomea monikulttuurisemman Suomen rakenteet ja perusta. Suomi on useiden eritasoisten kulttuurivirtojen ja kanssakäymisen tuloksena kehittynyt nykyiseksi kehittyneeksi yhteiskunnaksi ja oikeusvaltioksi.

Suomeen suuntautui maahanmuuttoa 1600-l800-luvuilla Ruotsista, Saksasta, Venäjältä ja pienemmässä mittakaavassa Englannista, Skotlannista, Tanskasta, Norjasta, Hollannista ja Sveitsistä.  Erityisesti sillä ulkomaisten osaajien ja ammattityöntekijöiden maahanmuutolla, joka synnytti ja kehitti teollisuutta sekä kauppaa ja yhdyskuntarakenteita on tämän päivän ammattiyhdistysliikkeen toimintaan paljon yhtymäkohtia ja liitäntöjä. Valitettavasti aikaisemmin maahan muuttaneiden työntekijöiden ja toimihenkilöiden historia on jäänyt lähes tuntemattomaksi. Sama tapahtuu edelleen tänä päivänä valitettavan yleisesti suomalaisille työntekijöille ja toimihenkilöille muuten laaja-alaisissa yritysten historiaprojekteissa ja kirjoissa. Niissä ei yleensä esitellä lainkaan työpaikan ammattiyhdistysliikkeen toimintaa ja sen paikallisia edustajia.

Saksasta tulleet osaajat perustivat Suomeen huomattavan määrän kaupallisia ja teollisia yrityksiä. Osa niistä muodostaa edelleenkin keskeisen osan Suomen elinkeinoelämää.  Saksasta tulleista mainittakoon tässä yhteydessä mausteiden tuonnin sekä kahvin ja teen jalostuksen käynnistänyt Paulig. Stockmann perusti Suomen ensimmäisen tavaratalon ja Bremenistä Viipuriin vuonna 1777 saapunut nuori Johan Friedrich Hackman. Hackmanit oli merkittävä Hansaan kuuluneen Bremenin kaupunkivaltion suku. Hackman perusti merkittäviä metalliteollisuusyksiköitä ja höyrysahoja Suomeen. Hackman on tänään Pohjolan ainoa kotitaloustuotteita teräksestä ja kuparista valmistava yritys. Kirjapainotaidon kehittämisessä Saksista tulleet Frenckelit olivat tienavaajia. Lisäksi monet saksalaiset ovat vaikuttaneet taiteen ja kulttuurin aloilla. Näistä mainittakoon ainoastaan kansallislaulumme säveltäjä Fredrik Pacius. Saksasta tuli Suomeen myös elintarvikealan pienyrittäjiä ja kehittäjiä, joista mainittakoon ainoastaan makkara- ja muita lihanjalosteita valmistaneet Seeck, Knief ja Marschan.  Saksalaiset panimomestarit toivat tänne osaamista, mikä näkyy tänäänkin panimoteollisuudessamme.

Ruotsi-Suomen lasiteollisuus syntyi lähes kokonaan kotimaisin yrittäjävoimin. Toisaalta suunnittelu ammattitaito saatiin ulkomailta. Suomen ensimmäisen lasitehtaan perusti Gustaf Jung Uuteenkaupunkiin vuonna 1681.Esimerkiksi Egyptissä oli lasia käytetty jo 6 000 vuotta aikaisemmin. Ensimmäiset suomalaiset työntekijät tulivat lasiteollisuuden palvelukseen vasta 1900-luvun alussa. Suomen lasiteollisuuden pitkässä historiassa saksalaisilla on ollut merkittävä asema. Saksaan liittyy myös berliiniläisen J.C.L.Engelin arkkitehtuuri ja asemakaavasuunnitelmat, vaikka hän oli myös venäläisen ja pietarilaisen kulttuurin edustaja Suomessa.

Englantilaiset ja saksalaiset perustivat maahamme 1700-luvun lopulla ensimmäiset nahkuriliikkeet ja käynnistivät niistä kehittyneen teollisuusmuotoisen tuotannon. Myöhemmin saksalaiset perustivat mm. kirjapainoja.

Englantilaiset ja skotlantilaiset ovat jättäneet Suomeen pysyviä jälkiä. Skotlantilainen James Finlayson sai 1820 luvan perustaa Tampereelle tekstiiliteollisuuskoneita ja laitteita valmistavan yrityksen. Tästä maamme tekstiiliteollisuus ja myöhemmin vaatetusteollisuus vahvisti asemiaan. Ennen Finlaysonia Suomeen oli jo 1700-luvulla perustettu ensin suomalaisten ja sitten saksalaisten toimesta pienimuotoisia tekstiili- ja verkateollisuusyksiköitä. Toinen merkittävä skotlantilainen oli William Crichton, joka perusti Aurajoen suuhun Suomen ensimmäisen moottorivoimalla kulkevia aluksia valmistavan tuotantolaitoksen.  Siitä kehittyi asteittain Crichton-Vulcanin telakka ja edelleen Wärtsilän telakkajätti. Seuraava kehitysvaihe olikin telakkateollisuuden ajautuminen norjalaisomistukseen.  Näiden teollisuusmiesten vanavedessä englannin kieli yleistyi Turussa ja Tampereella.  Molemmat ovat valitettavasti sittemmin taantuneet.

Englantilaiset ja skotlantilaiset metallialan insinöörit ja ammattiosaajat kehittivät Fiskarsin konepajasta yhden silloisen maailman moderneimman. Malmi- ja kaivostuotannon kehittämiseen vaikutti usea englantilainen osaaja.

Sveitsistä Suomeen tuli juusto- ja meijerimestareita sekä konditoria-alan osaamista. Pietarin kautta Suomeen muuttanut Karl Fazer näkyy sekä suklaa- ja makeisteollisuuden perustajana että konditoriaperinteen perustajana.  Suomen vesijohtojen isä Robert Hubert tuli Sveitsistä. Hän perusti alan edellyttämiä tuotantolaitoksia ja yritystoimintaa Suomeen. Vuonna 1858 Sveitsistä muutti tuolloin metsien peitossa olleelle Elimäelle maanviljelijäksi Johann Baptisti Baumgartner.  Suku on sittemmin vaikuttanut maamme teollistumiseen etupäässä Kymenlaaksossa ja Loviisan seudulla. Stockfors – yhtymä ja – ruukki ovat tunnettuja yrityksiä Suomessa. Karjaalla on edelleen käynnissä Stockforsin omistama Mustion ruukki.

Itävaltalainen, 19-vuotiaana Suomeen muuttanut Friedl Kjellberg, kehitti ruotsalaisten perustaman Arabian klassillisen riisiposliinin. Keramiikan opetus alkoi Suomessa vuonna 1902, jolloin Britanniassa syntynyt ja Belgiassa vaikuttanut Alfred William Finch kutsuttiin Taideteollisuuskeskuskoulun opettajaksi. Hän toi Suomeen sosiaalisen muotoilun. Hän oli muuttanut Suomeen jo 1897.

Tanskasta tuli Suomeen erityisesti tuon ajan tiheän meijeriverkoston palvelukseen juusto- ja meijerimestareita. Tanskalaiset veljekset Harald ja Georges Borup perustivat Lahteen Margariini- ja vientikerma – tehtaat ja ottivat vuonna 1936 omistukseensa Lahden lasitehtaat. Lasitehtaan huippuammattilaiset, lasinpuhaltajat tulivat vanhoista ruotsalaisista ja saksalaisista ja tanskalaisista lasinpuhaltajasuvuista.

Norjan ja norjalaisten merkittävä vaikutus Suomen kehitykseen on valitettavan vähän tunnettua Suomessa. Nimekkäin näistä norjalaisista on Hans Gutzeit, joka perusti Kymenlaaksoon maamme moderneimmat ja suurimmat sahateollisuuden yksiköt. Vuoteen 1876 mennessä Kotkan saarella ja ympäristössä oli toiminnassa 9 höyrysahaa. Hans Gutzeit toi Norjasta myös norjalaisen ammattikunnan rakentamaan ja käyttämään sahoja. Presidentti Martti Ahtisaaren isoisä oli yksi näistä norjalaisista ammattityöntekijöistä. Tässä prosessissa Kotkan seutu teollistui suuressa mittakaavassa. Hans Gutzeit perusti myös Suomen ensimmäiset teollisuuslaitosten soittokunnat. Hän toi jopa puhallininstrumentit Norjasta Suomeen.

Kymenlaakson ja Itä-Uudenmaan teolliseen kehitykseen vaikutti myöhemmin 1900-luvun alussa kaksi norjalaista teollisuusmiestä: Olof Bulow ja Ole Nerdrum vesivoiman valjastajina. Etelä-Norjasta lähtenyt Salvesenin suku oli merkittävä sahateollisuuden omistaja ja perustaja. James Salvesen oli kaikista 1870-luvulla saapuneista ulkomaisista yrittäjistä parhaiten menestynyt. Vuonna 1911 James Salvesen omisti Suomessa kuusi suurta sahaa ja ylläpiti samalla merkittävää laivauskapasiteettia. James Salvesenin omistukseen siirtyi 1880-luvun lopulla Himangan saha.

Suomen norjalaisiin luetaan myös Harmony Sisters–yhtyeen Valtosen sisarukset, taidemaailmassa, Olli Ahvenlahti musiikissa ja valokuvaustaiteessa vaikuttavat Gullichsenit ja Bernerit. Norjalainen Daniel Nyblin perusti maamme ensimmäisen valokuva-ateljeen ja hän oli suomalaisen valokuvauksen käynnistänyt voima. Edelleen norjalainen Sören Berner kuuluu Suomen tukku- ja vähittäiskaupan pioneereihin.

Venäjältä tuli autonomian aikana venäläisiä liike- ja teollisuusmiehiä perheineen. Tunnetuimpiin kuuluu panimoteollisuutemme isä Nikolai Sinebrychoff.  Suomen rautatie- ja satamaverkosto rakennuksineen on pääosin venäläisten insinöörin suunnittelemaa. Tuolloin rakennettiin lujia ja aikaa kestäviä rakennuksia. Venäläiset liikemiehet näkyivät katukuvassa ja ihmisten elämässä. Feodor Kiseleff perusti Senaatintorin reunaan sokeritehtaan. Rakennus on edelleen kahviloiden ja lukuisien kauppojen yhdistelmä. Sergei Nikolajeff toi Suomeen ensimmäiset autot, perusti ensimmäisen suomalaisen autokorjaamon ja autokoulun. Hän hankki Suomelle myös ensimmäisen palo- ja postiauton sekä osallistui ensimmäisten taksiyritysten perustamiseen. Suomen ensimmäiset jäätelökauppiaat olivat venäläisiä, jotka myivät kesäisin itse valmistamiaan jäätelöitä. Ensimmäisen jäätelötehtaan perusti vuonna 1922 italialainen Magin perhe Helsinkiin

Venäjältä tuli Suomeen paljon elokuva- ja kulttuurialan osaajia. Maahanmuuttajataustaisista elokuvaohjaajista mainittakoon nimensä suomentaneet Teuvo Tulio ja Valentin Vaala ja musiikkimaailmasta Pietarin kautta Suomeen tullut George de Godzinsky.

Terva oli Suomelle vuosisatojen ajan tärkeä vienti- ja kotimarkkinatuote. Suomessa poltettua tervaa vietiin ulkomaille 1500-luvulta 1900-luvulle saakka. Maailman purje- ja puulaivat olivat riippuvaisia suomalaisesta tervasta. Rautalaivojen yleistyminen vaikutti ratkaisevasti tervakaupan hiljenemiseen ja päättymiseen. Oulu oli Suomen tervanviennin keskus. Oulusta tuli tervan ansiosta hyvin kansainvälinen kaupunki. Oulussa asui ja kävi ostomatkoilla suurten purjelaivamaiden edustajia. Hollanti oli näistä merkittävin. Tanskalla oli pohjoismaiden merkittävin purjelaivasto. Terva- ja tapulikaupunkina. Oulu oli aikanaan Viipurin jälkeen Suomen kansainvälistynein kaupunki, kun mittarina käytetään kaupungissa puhuttujen kielten lukumäärää.

Hollannista muutti Turkuun merkittävä vaikuttaja. Hän oli Fiskarsin metalliteollisuuden vuosina 1647-1649 perustanut Peter Thorwöste. Hollanti oli purjelaivakautena johtava kauppamerenkulun maa. Se tarvitsi puuta, tervaa ja laivoja. Hollantilaiset perustuivatkin Pohjanmaalle useita veneveistämöitä ja sahoja 1700-luvulla.  Laivojen valmistus olikin merkittävä elinkeino ja työllistäjä Pohjanmaan rannikolla. Hollantilainen A. Brandt perusti Himangan Rauman sahan vuonna 1882.  Taloudellisiin vaikeuksiin jouduttuaan hän järjesti sahan hollantilaisen Bratzes & Co;n omistukseen ja jäi itse sahan isännöitsijäksi. Himangalla harjoitettiin miilunpolttoa vielä vuosina1909-1915. Miilunpoltolla valmistettiin puuhiiltä teollisuuden ja höyrysahojen tarpeisiin. Miilunpoltto työllisti suomalaisia rannikkoseutujen lisäksi syvällä sisämaassa, josta puuraaka-ainetta kyettiin vesistöjen kautta kuljettamaan rannikolla sijaitseville sahoille ja laivanrakentajille. Pohjanmaan toinen tärkeä vientituote oli tervan jälkeen valmiit laivat. Mm. kirkonrakentajilta periytynyt kirvesmies- ja puutyötaito mahdollisti Pohjanmaan kymmenien telakoiden menestyksen. Laivojen osuus Suomen viennistä emämaa Ruotsiin arvioitiin 80 prosentin tasoon 1700-luvun lopussa.

Suomen juutalaiset muodostavat oman kauan Suomessa asuneen etnisen ryhmän. Ryhmän edustajat ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat edelleen mm. kulttuurin ja taiteen alalla,virkamieskunnassa sekä  kaupan ja teollisuuden alalla.

Ruotsalaiset ovat luonnollisesti jättäneet paljon jälkiä Suomen teolliseen ja muuhun kehitykseen. Tätä ei tässä yhteydessä kuitenkaan käsitellä erikseen. Ruotsin vallan aikana Suomeen tuli, Ruotsin 1600-luvun aktiivisen ammattityövoiman maahanmuuttopolitiikan kautta, myös ammattityövoimaa Belgiasta. Vallonit olivat raudanvalmistuksen ja ns. valloni – taonnan ja puhallustekniikan mestareita. Länsi-Uudenmaan vuorimalmiin perustuviin ruukkeihin Fiskarsiin, Billnäsiin, Muistiolle ja Fagervikiin rekrytoitiin Ruotsin kautta valloneja perheineen. Heidän mukanaan Suomeen tuli Keski-Euroopasta uusia hyötykasveja ja juurikkaita, kuten mm. peruna.

Matkalla huomiseen

Koska maailma ei voi palata takaisin alkuvaiheisiinsa, sen on kyettävä luomaan uutta ja kehittyneempää vuorovaikutuksen maailmaa. Tämä on suuri haaste kansainvälisille järjestöille ja yhteisöille. Tähän asti on saavutettu sekä edistystä että pysähtyneisyyden olotila. Tällä tarkoitan sitä, että tänään ihmisen tulee ns. rikkaissa maissa ponnistella kovaa, jotta hän välttyisi näkemästä maailman tarpeet ja sen mitä meistä itse kukin voi omassa sosiaalisessa verkostossaan ja elämässään tehdä demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta. Ihmisen vastuu on sitä suurempi maailmasta, mitä enemmän hänellä on mahdollisuus nähdä ja vaikuttaa.

Tutkimuksella ja kansalaisjärjestötyöllä on mahdollisuus tuottaa tietoa hyvistä käytännöistä, samoin kuin huonoista käytännöistä. Päättäjillä ja medialla on tässä työssä keskeinen rooli. Maailma tarvitsee valistuneita päättäjiä, jotka näkevät mitä tutkimusta täytyy tukea.  Tämä taas ei ole mahdollista, ellei äänestäjissä ole riittävästi valistuneita ja kokonaisuudet ja niiden väliset riippuvuudet näkeviä äänestäjiä. Tarvitaan paljon äänestäjiä, jotka ovat saaneet kasvatuksella, koulutuksella ja sosiaalisella vuorovaikutuksella arvomaailman, jossa he kykenevät näkemään ihmisen oikean ja väärän. Valistunut yhteiskunta ja valistuneet päättäjät osaavat myös tukea tutkimusta, joka tukee hyvän ja vuorovaikutuskykyisen kansallisvaltion ja kansainvälisen yhteistyön maailmaa.

Sekä työvoiman muuttoliikkeissä että pakolaispolitiikan alueella tarvitaan ajantasaisia toimenpiteitä. On varsin todennäköistä, että globaaleilla työmarkkinoilla tulee esiintymään suuria kohtakanto-ongelmia. Toisaalla esiintyy työvoimapulaa ja toisaalla työvoiman ylitarjontaa ja korkeita työttömyysasteita. Tämä on jo johtanut työvoiman oikeuksien ja etujen dumppaamiseen ja vastakkainasetteluun työmarkkinoilla.  Tämä johtaa myös maahanmuuttovastaisten asenteiden vahvistumiseen. Tästäkin syystä tarvittaisiin sekä kansainvälisellä että kansallisella tasolla hyviä käytäntöjä. Edessämme on pitkä ja vaikea tie.

YK:n jokainen jäsenmaa on hyväksytty jäseniksi sillä perusteella, että ne kunnioittavat demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Silti pääosa pakolaisuutta tuottavista ja ihmisoikeuksia loukkaavista maista on YK:n jäsenmaita. Tämä kertoo meille kuinka pitkä matka ihmiskunnalla on edessään kohti globaalia ihmisyyttä.

Tutkimustarve ei lopu koskaan. Tutkimussuunnitelmissa ei tulisi unohtaa maailmaa jakavien ja yhdistävien uskontojen ja maailmankatsomusten välisen dialogin tarvetta ennen kuin on myöhästä.

Etsiessäni nuoruudessani maailmaa, musiikki, elokuva ja kirjallisuus mahdollistivat maailman löytämisen läheltä ja maantieteellisten etäisyyksien takaa. Pyrkiessäni kasvamaan maailman jäseneksi, yhtenä matkaoppaana oli Oulussa syntynyt ja kasvanut opetusneuvos Yrjö Kallinen. Hän tiivisti elämän kokemisen ja osallisuuden ihmiskunnassa neljän ilon kokemiseen, joita ovat:

• Saamisen ilo
• Löytämisen ilo
• Antamisen ilo
• Jakamisen ilo

KIITOS!

* Kanslianeuvos Risto Laakkosen puhe Lahden kansanopiston 120-vuotisjuhlaseminaarissa keskiviikkona.