If Finland had a very effective white washing* process in place from independence, who dismantled it or was it ever dismantled? I have my serious doubts.
Blackfaces are still aired on Finnish television. The clip above was shown on Pressiklubi on October 6, 2017, and the full movie in 2016.
In the 1970s, when it was forbidden for Sami children to speak their own language at Finnish schools, children learned that “n” stands for the n-word. They learned that no matter how much an n-word washes her face, it would not whiten.
A racist ad of how a detergent literally whitewashes little black children published in a sport’s magazine in the beginning of the last century.
It would be naive to believe that the same structures that aimed at annihilating the Sami culture and the hostile and systemic social exclusion of the Roma in the past have disappeared. You can actually find them everywhere: in our integration program for newcomers, education, and the generally accepted narrative that gives white Finns their identity, power, and privilege to exclude minorities and migrants.
Even if whitewashing is a formidable foe, it doesn’t mean that there aren’t people, associations, and institutions in this country that want to dismantle this racist system. We are, however, still too few and too weak to make a real difference.
I know what whitewashing is because my family was affected by it.
Despite the fact that one of my long lost late relatives, Jacob Weikan (ca. 1785-1848) was the first Jew to get a residence permit in this country in the eighteenth century, anti-Semitism and nationalism forced and encouraged my family from my mother’s side to abandon their Jewish identity.
The whitewashing was so thorough that my grandfather, a captain in the Finnish defense forces and a White Guard, hid his Jewish background all his life with his nationalism. Very rarely did he speak about his Jewish roots but expressed it in a question that wasn’t supposed to be answered: Do we have Jewish roots?
Integration was a different matter in the first half of the last century compared with today. One way was to change your “foreign” surname into a Finnish one.
In light of the petition made by military instructor Harald Vilhelm Handtwargh, the governor of the province of Mikkeli grants his family permission to change their surname to Harvo; this is backed by statements from the vicar [of the Lutheran church], Suomen Sukututkimusseura [Finnish Genealogical Society], and the Suomalaisuuden Liitto [Association of Finnish Culture and Identity.
Is it a surprise that the chairman of the Association of Finnish Culture and Identity is none other than Sampo Terho, a former member of the Perussuomalaiset* (PS) party and today’s minister of European affairs, culture, and sport?
Eräs ystäväni toimii vapaaehtoisena turvapaikanhakijoiden avustajana, on monen pakolaisen sijaisäiti, kaveri, opettaja ja ankkuri tässä maassa. Hän seuraa myös tiiviisti pakkopalautettujen kohtaloita ja vaihtaa kännykällä monet hyvät yöt ja huomenet pelokkaiden nuorten kanssa siellä jossakin.
Yksi asia, mikä häntä Suomen maassa tänään pahasti häiritsee, on kielenkäyttö. Perustaisi hän bloginkin, jossa kertoisi tunteistaan, mutta työnantaja suhtautuu nuivasti rasisminvastaiseen toimintaan. Minäpä näytän teille, mitä ystäväni kirjoitti:
”Älä tänne yritä, tötterötukka, me olemme sentään olleet talvisodassa!
Tötterötukka. Läpsyttelijä. Juhlapaikanhakija. Discorahan hakija. Älypuhelin. Uudet lenkkarit. Kuka niiden satuja uskoo, paitsi kukkahattuhyysärit.
Ai oikeestiko tuonkin tarinan uskot, kyllähän ne keksii vaikka mitä kidutusta, kristinuskoon kääntymistä, vainoa, homoutta, että saisivat jäädä tänne meidän rahoilla loisimaan.
Ja kyllä virkamiehet siellä virastoissaan osaavat tehdä oikeat päätökset. Jos ihmisen lähipiiri on kotimaassa tapettu ja tappouhkaukset ulottuvat Suomeen asti, niin jos ne siellä virastossa sanovat, että älä suotta pelkää, sinne vaan, niin päätös on oikea. Älkää vinkuko, aikuiset miehet. Koska talvisota, jatkosota ja sotaveteraanit.
Siinä keskustelupalstojen kuravettä turvapaikanhakijoista. Ynseydellä, kuuntelematto-muudella ja halveksunnalla ei näytä olevan rajaa. (Tämä oli sentään laimeaa kuravettä, sakeinta en tohdi siteerata.)
Nyt kirjoitan – tämän yhden kerran – sen, mitä minun tekisi mieleni kirjoittaa jokaisen vihakommentin jatkeeksi.
Sinä läpsyttelijöistä ja tötterötukista puhuja, et ole joutunut kertomaan vieraille ihmisille ahdingostasi kotimaassa. Siksi et voi eläytyä. Kuvitellaan sen sijaan jotain arkisempaa. Menet lääkäriin valittamaan kipua oikeassa nilkassa. Lääkäri katsoo vasenta rannettasi ja lupaa hoitaa sen pikaleikkauksella kuntoon. Sinä yrität änkyttää – huonosti kieltäsi ymmärtävän tulkin välityksellä – että ei vasen eikä ranne vaan oikea ja nilkka. Sinua ei kuunnella, koska tilanne vaatii pikaisia toimia. Teitä raajavammaisia kun on nyt niin paljon. Ranteesi operoidaan kiireellä ja huonosti. Ei valitusoikeutta. Kipeän nilkan lisäksi sinulla on nyt toimimaton ranne, ja lopulta käy niin, että sormet on amputoitava. Ei valitusoikeutta, koska virkamies teki ammattitaidolla ja -ylpeydellä oikean päätöksen. Ja koska kiire. Eikä siellä talvisodan kenttäsairaalassakaan niin tarkkaa ollut.
Ja sitten ne nuoret. Useimmissa suomalaisperheissä nuoria autetaan oman elämän alkuun ja vihreälle oksalle. Pohditaan opiskelupaikan valintaa, kustannetaan kalliita valmennuskursseja, jotta nuori pääsee oikikseen tai lääkikseen. Etsitään opiskelija-asuntoa, kalustetaan kämppää. Nuori on aikuistuttuaankin tervetullut äidin makaroni-laatikolle tai parhaassa tapauksessa paahtopaistille. Jotkut äidit ja isät pörräävät nk. helikopterivanhempina opiskelevan nuoren ympärillä. Kaikki verkostot heitetään veteen, että nuori saisi hyvän kesätyö- tai harjoittelupaikan.
Mutta kun kyseessä on orpo 18-vuotias afgaaninuori, jolla ei ole sukua, lähipiiriä, verkostoa, koulutusta eikä kesätyöpaikkaa, hänet on ihan ok heittää hänelle vieraaseen maahan saatesanoin: olet nuori ja terve mies. Koetat nyt vaan väistellä niitä talebaneja siellä. Yritä pärjätä. Tai ihan sama.
Suomesta pakkopalautettu nuori lähetti tämän kuvan Kabulin turvatalosta, jossa hän nyt oleskelee uskaltamatta juuri ulos mennä.
No, lämpimikseni tässä kirjoittelin. Erehdyin ainakin siinä kohtaa, että suomalaislapsista ja -nuorista puhuttaisiin somessa erityisen lempeästi. Ei puhuta. Räkänokkia ja mätäpaiseita ne ovat, kertoo uutinen Ylellä. Olisikohan tässä kielenkäytössä nyt kaiken kaikkiaan korjaamisen paikka?”
Vieläkö tuon asian saisi korjattua? Miten aikuiset oppisivat puhumaan normaalein termein myös sellaisista asioista, jotka heitä pelottavat, harmittavat tai ärsyttävät? Herkkäuskoiset ja vähän epävarmat ihmiset ovat menneet rasistipoliitikkojen ansaan ja toistelevat suu vaahdossa heidän keksimiään niljasanoja.
Kuinka kukaan vieras voi tänne kotoutua, jos nuorisokin suorastaan kasvatetaan vihaamaan omia ikätovereitaan? Onko myös empatiakyky kokonaan katoamassa?
Pian ei ehkä kukaan enää voi odottaa saavansa apua aidon hädän hetkellä, jos ihmiset eivät osaaosoittaa myötätuntoa kaiken menettänyttä, maailman ääriin pakoon lähtenyttä nuorukaista kohtaan.
I heard on Wednesday that a nineteen-year-old Afghan resident who came as an asylum seeker to Finland took his life this week. A fellow Afghan who knew him said: “What happened is very sad. He wasn’t very social and liked to be by himself.”
UPDATE (10:13 pm): According to his friend, the young man wanted to see his sister in Iran who had died this year but couldn’t because he had a one-year residence permit and this made him sad. Migrant Tales cannot confirm if a person with a one-year residence permit can travel abroad.
The Finnish Immigration Service (Migri) said in a statement last year that there have been 15-20 suicide attempts of which five resulted in deaths.
Migri said in a YLE story that there were 60 suicide attempts in 2016, of which 40 happened in August-September of that year. All in all, there were nearly 70 suicide attempts during 2016-2017, but these have fallen by “less than ten times” this year, according to YLE, which cites a Migri source.
“This year no one had lost his or her life due to a suicide attempt,” said Migri’s Olli Snellman was quoted as saying in Helsingin Sanomat. “Last year there were one or two [deaths]. It’s a really small amount considering that there were 40,000 asylum seekers [in the country].”
Like a lot of news about asylum seekers, the narrative is the same: Play down their situation, fuel suspicion and mistrust. These aren’t “real” refugees anyway.
Like the young Afghan who took his life, it would be interesting to know how many commit suicide after they get their residence permit.
The person in the picture below is one such case.
The young nineteen-year-old Afghan who took his life this week.
There is one characteristic when watching for some years Finnish journalists, public officials, politicians and the public debate about racism: Everything will end like in a Hollywood movie, and we’ll live happily forever.
Happiness for some doesn’t hinge on ending racism in this country but on perpetuating it so that white Finns could have, at the cost of minorities, power, and privilege.
This type of wishful thinking permits journalists like Pressiklubi host Sanna Ukkola to provoke and flex her muscles at minorities by putting on an Amerindian feather hairpiece and show a clip of Pekka ja Pätkä blackfacesbefore diving into a sensitive topic like cultural appropriation.
Read Sanna Ukkola’s opinion piece (in Finnish) here.
Ukkola went even further by – yes, she did this – got in touch with a teacher’s employer at a school to point out that his tweets were out of line. The teacher, Tero Hannula, tweeted a poll asking whether Ukkola should wear a dunce cap, a Perussuomalaiset cap, a Ku Klux Klan hood or a bottle of all-purpose adhesive on her head.
Ukkola also went after blogger Suvi Auvinen and asked for a correction but didn’t make clear what she wanted to be corrected.
”On naiivia kuvitella, että hyvin erilaisesta kulttuurista tuleva henkilö rajan ylitettyään omaksuu suomalaisen yhteiskunnan arvot ja käytöskoodin. Suomalainen maan tapa ei ole kaikkien mielestä maailman paras. Joku toinen pitää irakilaista, venäläistä tai kiinalaista tapaa kaikkein parhaana.”
”Suomessa joko pidetään kiinni esimerkiksi sukupuolten tasa-arvosta ja työpaikkojen pätevyysvaatimuksista tai sitten niistä aletaan lipsua eri verukkeilla suvaitsevaisuuden tai kulttuurirelativismin nimissä. Vuosikymmenien tasa-arvotyötä ei voi heittää hukkaan. ”
”Kotoutuminen Suomeen vaatii monenlaisia asioita. Suomen on tarjottava apua kielen, kulttuurin, lakien ja yhteiskuntatiedon oppimiseen, mutta maahanmuuttajan itsensä on haluttava kotoutua.”
Ne jotka ovat seuranneet maahanmuuttajavastaista keskustelua viime vuosina, huomaavat tietyt perushokemat: erilaisesta kulttuurista tuleva ei voi sopeutua, tasa-arvo on menetetty, koska tietyt maahanmuuttajat eivät hyväksy tasa-arvoa, maahanmuuttajia kyllä yritetään kotouttaa, mutta eivät he halua.
Otteet ovat Maria Lohelan blogitekstistä 31.1.2016. Se oli yksi niistä teksteistä, joilla Lohela tapasi pitää lämpimänä suhdettaan perussuomalaisten rasistisimpaan, ns. halla-aholaiseen siipeen. Vaikka puhemiehen nuijan haltijat ovat tavanneet luopua päivänpolitiikasta, Lohelalle maahanmuuttajavastainen teema on selvästi ollut niin läheinen, että sitä on ollut vaikea pidätellä jopa Suomen protokollan toiseksi korkeimmassa tehtävässä. Rasistisen politiikan jatkaminen suoraan eduskunnan ytimestä on ollut suuri häpeä Suomelle ja outo teko Lohelan valinneilta kansanedustajilta.
Sanna Ukkola is a YLE journalist who has stuck her foot in her mouth a number of times. Hosting Pressiklubi on Friday was a clear example when she put on an Amerindian feather hairpiece and showed a clip of Pekka ja Pätkä blackfacesto the audience.
While she excused herself for wearing the hairpiece, the whole talk show was a fiasco and an embarrassment to YLE. Is cultural appropriation ok? We don’t know because the talk show didn’t take a clear stand on the issue.
Two of the guests, Matti Virtanen, a Talouselämä journalist, and conservative National Coalition Party councilman, Tere Sammallahti, added more injury to pain with their comments about cultural appropriation. The other guest was Left Alliance chairwoman Li Anderson, who disagreed with almost everything that the two other guests said.
Virtanen claimed that it was ok for Miss Helsinki candidates to wear the hairpiece because it was a copy and therefore didn’t insult anyone.
Yes, right, Virtanen. You have privilege and power to make such a point but not the moral authority because you are white.
Meet the candidates who are vying to be crowned Miss Helsinki. Source: Tämä päivä.
If Virtanen and Ukkola stuck their foots in their mouths, Sammallahti ended up with a Frankenstein shoe in his.
“Now that I have a 1.5-year-old boy child at home,” he said, “I hope he won’t have to grow up in a work where he’s made to feel guilty for being born white and, probably, heterosexual.”
