Hser Hser*
Minun unelmani Suomessa voi kuulostaa tavanomaiselta erityisesti niiden mielestä, jotka eivät ole koskaan joutuneet asumaan pakolaisleirillä, paikassa, jossa on vain toivottomuutta.
Lue Otavan Sanomat tästä.
Minä elin kaksitoista vuotta Tham Hin pakolaisleirillä Thaimaassa lähellä Myanmarin rajaa. Olin seitsemänvuotias, kun pakenimme perheen kanssa sisällissotaa, jossa isä taisteli noin kolmekymmentä vuotta.
Asuin kaksitoista vuotta pakolaisleirillä. Jonkun mielestä se saattaa kuulostaa lyhyeltä ajalta. Kaksitoista vuotta on minun elämässäni paljon, koska vietin siellä melkein koko lapsuuteni ja osan teini-iästäni.
Vaikka minun unelmani kuulostaa tavanomaiselta, se ei ole minulle ollenkaan tavanomainen. Minä toivon kaikkea hyvää Suomelle, että se olisi rikas maa tulevaisuudessakin ja että monet sen asukkaista viihtyisivät täällä.
Tärkein asia, jota arvostan on rauha. Toivon, että täällä olisi aina rauha. Suomessa saa opiskella ja liikkua vapaasti, Suomi on oikeusvaltio ja demokraattinen maa.
Tham Hin pakolaisleirillä asiat olivat toisin: siellä ei saanut liikkua vapaasti, koska piikkilangat pitivät meitä vangittuna ja riistivät vapautemme. Minusta tuntuu joskus Suomessa, että olisin lintu, koska voin liikkua vapaasti ja lentää korkealla.
Olen oppinut ja tiedän mitä ennakkoluulot ovat. Se ei ole hyvä asia ja kenties ne piikkilangat, jotka ennen pidättelivät minua ovat nyt muuttuneet näkymättömiksi.
Suomi on hyvinvointivaltio. Tässä maassa ihmisillä on tasa-arvo. Suomessa voi myös itse päättää, mitä haluaa tehdä tulevaisuudessa. Tämä on hyvä asia.
Minun on täytynyt oppia täällä ahkerasti paljon uusia asioita, mm. uusi kulttuuri, uusi kieli ja mikä tärkeintä, minä olen alkanut rakentaa uutta elämää ja kotia. Kun opiskelen, ymmärrän asioita paremmin. Jos ihminen ei opiskele Suomessa, hän ei voi saavuttaa onnellista elämää. Minäkään en silloin voisi saavuttaa omaa unelmaani.
Olen onnellinen Suomessa, koska minun kotini on täällä.
*Hser Hser, monikulttuurisen peruskoululinjan opiskelija 2013-2014. Otavan Sanomat on Otavan Opiston opiskelijoiden lehtiprojektin tuotos.