Nationalismi, etnosentrisyys ja rasismi

Sasu Xinkang Ölander*

Nationalismi liitetään usein etnosentrisyyteen. Tämä yhdistämien osittain totta. Voimme sanoa nationalismin sikiävän etnosentrisestä maailman katsomuksesta mutta lapsi on kulkenut omaa tietä. Lapsi on ottanut rasismin karkkia ja mutaatioistunut joksikin aivan muuksi. Joksikin joka on erittäin eurooppalainen.

Etnosentrisyys tarkoittaa itsensä asettamista normiksi. Tämä on ikivanha ilmiö ja melkein universaali korkea kulttuureissa. Helleniinen Eurooppa ja dynastioiden Kiina olivat etnosentrisyyden malli esimerkkejä. Helleeniset kulttuurit ajattelivat maailman olevan Välimeren alue ja ei-helleeniset ovat barbaareja. On silti väärin luulla, että helleenit olisivat rasisteja. Helleenit kyllä tiesivät, että ihmisiä on monen värisiä mutta heille se oli vain fakta. Helleenit panivat enemmän painoa käytös tapoihin ja yhteiskunta muotoon kuin ihon väriin. Osa syy tällaiseen ajatteluun on se fakta, että helleenien orjat olivat monipuolinen ryhmä ihmisiä jotka eivät eronneet työn laadun kautta hirveästi vapaista. Oli ihan normaalia, että työ maalla saattoi olla tummia tai valkoisia orjia ja vieressä olisi vapaa helleeni tekemässä samaa työtä. Tärkein ero on siinä, että sana helleeni ei ollut etnisen ryhmän tunnusmerkki vaan kulttuuripiirin.

Kiinan kohdalla tilanne oli sama. Kun puhutaan Han kiinalaisista, me oikeasti puhumme kulttuurillisesti homogeenisesta ryhmästä. Han kiinalaiset eivät ole mikään etninen ryhmä sanan koko merkityksessä silloin kun se muotoutui. Han kiinalaisiin sulautui ja sulautuu aina iso määrä ei Han kiinalaisia. Kiinalaisten sanonta kiteyttää hyvin. ”Kun barbaarit tulevat kiinaan, heidät tulee kiinalaista.” Kiinalainen kulttuuri piiri on tulos etnosentrisestä tavasta nähdä maailmaa. Mandariinin kiinan kiinaa tarkoittava sana suoraan käännettynä tarkoittaa keskuksen valtakuntaa. Kiinalainen etnosentrisyys on paljon jämäkämpää kuin hellenistien. Kiinalaiset harvoin kopioivat mitään muilta kansoilta. Tämä piirre näkyy yhä modernin Kiinan kieliongelmassa.

Ennen 1800-lukua Eurooppa oli etnosentrinen hyvin samalla tavalla kuin muutkin korkeakulttuurit. Orjuuttaja maissa normaali etnosentrisyys alkoi pikku hiljaa murentumaan rasistisen maailmankatsomuksen tieltä. Enemmistö Euroopan maista identifioituivat kulttuuriin ja hallitsijaan kuin johonkin hämärään kansakuntaan. Mitä Ranska merkitsi tavalliselle talonpojalle, joka kuuli sanan silloin, kun piti lähteä armeijaan tai kun veron kerääjä saapui. Vasta 1800-luvun puolivälissä kansakunta alkoi muodostua sanan koko merkityksessä. Kansakunnan rakentaminen alkoi yliopistojen professorien kautta. He alkoivat keräillä tarinoita, kirjoitella kirjoja ja tehdä taidetta johon jopa talonpojatkin voisivat identifioitua. Tämä prosessi loi kansakunnan mutta nationalismin kiihko oli vielä kaukana.

Huomattavaa on, että nationalismin synty aikana toimi kaksi vahvaa ideologiaa. Rasismi ja militarismi olivat eurooppalaisen yhteiskunnan keskiössä. Rasismi sanaa ei tietenkään käytetty silloin vielä mutta kielessään he ilmaisivat välillä eksotiikan palvontaa tai luonnottomuuden tuomitsemista. Militarismilla tarkoitetaan sota voimien korostamista ratkaisujen saamiseksi.

Nationalismi pyrkii samanlaisuuteen. Suuri ero on siinä mitä se yksi on. Olemmeko yksi kulttuurin, etnisyyden vai rodun kautta. Alku vaiheina nationalismi ajateltiin kulttuurin kautta. Ongelmaksi tuli se, että suurin osa Euroopan intellektuelleista kuuluivat länsimaiseen yhtenäiskulttuuriin. Tällöin yhteiseksi tekijäksi asetettiin etnisyys. Etnistä nationalismia voidaan kutsua myös tribalismiksi Etnisyydestä ei ole pitkä matka enää rotuun koska etnisyys liitetään nopeasti ulkonäköön. Suuri paradoksi onkin, että nationalistiset professorit alkoivat hyödyntää kallonmittaus tekniikkaa oman kansan ylemmyyden todistamiseksi. Se inho jota ennen oli kohdistettu vain ei-länsimaalaisiin alettiin kohdistaa nyt naapurimaan kansalaisiin.

Eurooppa alkoi mennä aina vain kauemmas etnosentrisyydestä. Euroopan kansat eivät enää uskoneet, että ihminen voisi tulla maan kansalaiseksi vaan kansalaiseksi synnytään. Sellaiset ajatukset, kuin yhden pisaran sääntö ei tullut ikinä voimaan, mutta ne olivat aina kulman takana. Nationalismi rikkoi Euroopan yhtenäiskulttuurin, joka oli ollut Eurooppalaisen etnosentrisyyden keskiössä.

Nationalismin ja militarismi muodostivat imperialismin aatteellisen pohjan. Voimme sanoa että nationalismi jota välillä kutsuttiin patriotismiksi oli imperialismin tärkeimpiä käynti moottoreita. Nationalistit käyttivät imperialismia oman ylivertaisuuden todistamiseksi. Mitä enemmän on siirtomaita niin sitä vahvempi ja parempi olet naapureihin verrattuna. Nationalismi patisti maita tekemään siirtomaistaan taloudellisesti tehokkaita emämaalle. Kärsijät peitettiin rasismin verhon taakse. Armeijan suuruus oli toinen tärkeä kilpailun aihe. Eurooppa oli ensimmäisen maailman sodan aattona hampaisiin asti aseistautuneita ja ylivertaisuutensa sokaisemia. Ensimmäisen maailman sodassa nationalismin rasistiset ja fanaattiset elementit maksoivat miljoonien hengen. Jokainen maa mainosti itseänsä melkeinpä yli-ihmisiksi ja vihollisia jonkinlaiseksi ihmisen irvikuvaksi.

Moderni nationalismi ei ole välittömästi rasistinen, mutta siinä on häilyvä rajaviiva. On hyvin vaikeaa pitää nationalismi irti sellaisista ajatuksista jotka voitaisiin luokitelle rasistisiksi. Aate on jo itsettään hyökkäävä ja sulkeva. Nationalismi on myös pelottavan lähellä imperialismia. On nähty, että nationalismi vaatii aina vallan osoituksia ja niistä kiinni pitäminen hinnalla millä hyvänsä. Riittää kun katsomme mitä 1945 vuoden jälkeen tapahtui. Hollanti, Ranska, Iso-Britannia ja Portugalia yrittivät kaikin keinoin pitää kiinni siirtomaistaan jotka olivat heille vallan ja ylpeyden lähteitä. Hollannin ja Ranskan siirtomaa sodat kaakkois-Aasiassa olivat kaukana siitä sivistyneestä sodasta mitä näimme länsirintamalla. Algerian vapaussota oli brutaaliutta ja inhoa tasa-arvoisesti kummaltakin. Mosambikin ja Angolan itsenäisyys sota oli Portugalialaisen nationalismin syytä. Eurooppalaisilla oli vaikeuksia olla yhtä jaloja siirtomaa sodissa, kuin toisessa maailman sodassa, jossa vihollinen kaikesta hirveydestä huolimatta oli valkoinen.

Jos haluamme etsiä yhtäläisyyksiä, voimme katsoa sitä kiihkoa jolla jotkut suomalaiset inhoavat venäläisiä. Fanaattista halua saada Itä-Karjalan alueet takaisin. Nationalistien kiivas halu pitää Suomi ja suomalaisuus sellaisena mitä Lönnrot, Runeberg, Topelius, Sibelius ja Gallen-Kallela sen muotoilivat.

*Kirjoittaja on 18-vuotias lukiolainen Helsingistä. Hän määrittele itsensä aasialais-suomalaiseksi.