
Suomen viranomaisilla on nyt erityinen huoli siitä, että ulkomaalaistaustaiset ihmiset sairastuvat koronaan suhteellisesti useammin kuin ns. kantasuomalaiset. Ymmärrän huolen siitä, onko tieto välttämättömistä koronatoimista mennyt perille kaikille heillekin, joiden suomen kielen taito ei ole riittävän hyvä tai joilla ei ole mahdollisuutta tai kykyä seurata julkisia tiedotusvälineitä.
Sitä on kuitenkin vaikea ymmärtää, miksi tällä asialla revitellään, nostetaan maahanmuuttajia jälleen tikunnokkaan, pidetään heitä tartuttajina, syyllisinä ja pahantekijöinä. Voisi luulla, että nykyisessä ilmapiirissä, rasismin noustessa ja maahanmuuttajien kärsiessä jatkuvasta häirinnästä, viranomaiset osaisivat tehdä tarpeelliset toimenpiteet värväämättä rasistiköörejä kyttäämään maahanmuuttajien kasvomaskeja.
Viimeinen osoitus ikävästä viestinnästä oli eilinen A-studio, jossa Annika Damström videoinsertin jälkeen innosta puikeana sanoi: ”…siinä jotkut ulkomaalaistaustaiset totesivat ITSEKIN näin että ehkä heidän yhteisöissään ei oteta vakavasti koronaa ja ollaan ehkä piittaamattomia joskus”. Näin toimittaja niittasi kiinni keskustelun ajatellun lopputuloksen ennen sen alkamista.
Videoinsertissä oli menty itähelsinkiläiseen kauppakeskukseen TV-kameran kanssa syynäämään, ottavatko tavan suomalaista tummemmat ihmiset maskin naamalleen, kun käsketään. “Maahanmuuttajan näköisen” naisen perässä kuljettiin maski ojossa, vaaleaihoinen suomalaisen näköinen mies jätettiin rauhaan.


Aiheesta TV:ssä keskustelemassa olivat Suomi-Somalia ja Suomi-Syyria -seurojen edustajat. Annettiin jälleen kuva, että jonkun tietyn alueen maahanmuuttajat ovat yhteisö, jonka paneminen ruotuun on heidän yhteinen, sisäinen asiansa. Ystävyysseurat oli tällä kertaa valittu vaarallisten ”yhteisöjen” edustajiksi Suomen televisiossa.
Helsingin osuus Suomen tartunnoista 1.12.2020 oli 7816. Se on 30,7 % koko Suomen tartunnoista. Helsinkiläisten osuus koko Suomen väestöstä on n. 12 %. Helsingillä on siis valtava yliedustus koronatartunnoissa. Pitäisikö nyt kysyä, mitä helsinkiläiset oikein meinaavat tehdä omissa yhteisöissään, jotta tartunnat vähenisivät. Kun ilmaantuvuuslukuja katsotaan, niin suuren ilmaantuvuuden kaupunginosia on ympäri Helsinkiä. Mutta ei – emme me osoita syyttävällä sormella lauttasaarelaisia, kaartinkaupunkilaisia tai länsipasilalaisia. Emme kutsu Suomi-Neuvostoliittoseuraa tekemään tiliä helsinkiläisten käyttäytymisestä. Me olemme tässä yhdessä kaikki ja koronasta selviytyminen on meidän kaikkien vastuulla.

Ei ole merkitystä sillä, mitä kieltä ihminen puhuu, kun hän saa koronatartunnan. Usein suuren ilmaantuvuuden alueilla on kysymys sosioekonomisesta asemasta, joka vaikuttaa siihen, mitä työtä tartunnan saanut tekee, pystyykö pitämään etäisyyttä vai onko pakko pysyä töissä, hoitaa perhettä, sukua ja toistenkin lapsia ja kuinka pienet tilat hän jakaa ison porukan kanssa. Kun ulkomaalaisen perään syljetään, koronaliman siivooja on usein ulkomaalainen.
Monilla meistä on mahdollisuus mennä vaikka mökille tai pienelle hotellilomalle lepuuttamaan koronan kiristämiä hermoja. Kaikilla ei ole. Meillä on hirmuinen huoli siitä, kuinka suomalaislapset jaksavat, kun eivät saa urheilla yhdessä ja tavata kavereitaan. Jo keväällä mediassa kerrottiin faktana, että vanhempien on täysin mahdoton pakottaa teini-ikäisiä lapsiaan pysymään kotona. Ulkomaalaistaustaisten kohdalla tällaista ajatusta ei ole: ulkomaalaistaustaiset teinit, etenkin pakolaisina maahan tulleet, ovat vain kiittämättömiä, välinpitämättömiä ja vastuuttomia. Heidän olisi kestettävä korona mennen tullen, ovathan he sodan kauheudetkin kestäneet.