Ne ihmiset, jotka sanovat, että syrjäytyneillä, pelokkailla ja kaunaisilla ihmisillä on ihan pikkuisen oikeus olla rasisti, eivät ole mitään tolkun ihmisiä, vaan ehkä ihan pikkuisen rasisteja. He käyttävät hyväkseen toisten ihmisten vihaa, pelkoa ja kateutta ja toivovat, että surkimusten tekemät viharikokset ja kadun rasismi toimisivat niin, että väärää kulttuuria harjoittavia ihmisiä ei enää tulisi maahan ja entisetkin lähtisivät. Että kotimaa säilyisi puhtaan valkoisena ja suomalaisena. Että karjalanpiirakoita ei kukaan väheksyisi.
Jotkut heistä ovat ehkä menneet vipuun ja luulevat vilpittömästi, että rikollisuus on lisääntynyt, kun tuli niin paljon komeita, nuoria arabimiehiä maahan. He saattavat ihan oikeasti olla itsekin vähän pelokkaita ja kateellisia. Mutta heilläkään, vaikka he osaavat esiintyä ja kirjoittaa, ei ole oikeutta ryhtyä syrjimään ja vihaamaan itseään kurjempia. Ei, vaikka he olisivat päässeet toimittajiksi, poliitikoiksi ja presidenteiksi.
Monet rasistisen politiikan tukijat ovat nyt tarttunut siihen hienoon juttuun, että presidenttimmekin on tolkun ihminen. Hän jopa asettui tukemaan blogikirjoittajaa, joka piti Teemu Selänteen yllättäviä rasistisia purkauksia ja epämääräisten raiskaustietojen levittämistä tolkun ihmisen tekoina. Koskaan ei Selännettä – eikä presidenttiä – kunnolla otettu kiinni tästä jutusta. Kuinka paljon siinä oli ns. vaihtoehtoista faktaa? Miksi lastenklinikoiden kummi käyttää omaa kuuluisuuttaan hyväksi lisätäkseen maahanmuuttajanuoriin kohdistuvaa vihaa?
”Tolkun ihmisille” maahanmuuttajat ovat tolkullisia vain silloin, jos he jotenkin nousevat esille massasta, kurjuudesta kuuluisuuteen, eli itse asiassa pärjäävät huomattavasti meikäläisiä paremmin. Presidentti Niinistökin on nostanut esiin joitakin maahanmuuttajia, ehkä kaksi. Toinen heistä oli Makwan Amirkhani, joka vihreälle oksalle päästyään unohti oman lähtökohtansa ja omat vaikeutensa ja hyppäsi tolkun ihmisten kelkkaan. Sieltä hän nyt potkii vähän heikommin pärjänneitä maahanmuuttajanuoria ja kerjää ja saa itselleen kantasuomalaisten ja etenkin äärioikeistolaisten rasistiryhmittymien suosiota.
Toinen tapaus oli itse asiassa hyvin samankaltainen: presidentin lounaspöytiin kivunnut kuuluisien jalkapallonpelaajien sisar, joka avusti Niinistön kampanjassa ja sitten omassa vaalikampanjassaan useammassa blogikirjoituksessa tökki somaleita: älkää siellä nyt somaliperheet opettako nuorillenne väärää kulttuuria, vaan käyttäytykää niin kuin minun perheeni käyttäytyy. Inhimillisiä tapauksiahan nämä sinänsä tässä ilmapiirissä ovat, kun oma lähipiiri ja viiteryhmä tulee koko ajan epäillyksi, syrjityksi ja sadatelluksi vain siksi, että joku maahanmuuttaja jossain on tehnyt rikoksen. Mutta juuri heidän pitäisi ymmärtää, että siirtyminen tyrkkijätolkkujen leiriin on melkein kuin petos, omien hylkääminen.
Ja presidentillisten tahojen tulisi ymmärtää, että niin suomalaisten kuin maahanmuuttajien joukosta syrjäytyneet ovat ihan samaa väkeä. Nuoret ovat yksilöitä, osa heistä pärjää heti omillaan, toiset tarvitsevat enemmän apua. Jos presidentti nostaa mediahuomioon voimalajin edustajan vain siksi, että hän on maahanmuuttaja ja on sanonut muille maahanmuuttajille soo, soo, se tuntuu aika hoopolta. Kaikki tolkulliset ihmiset kasvattavat lapsiaan rakkaudella, parhaiden taitojensa mukaan, yksikään heistä ei kasvata lapsiaan raiskaajiksi.
Kunniallista politiikkaa ei voi tehdä leikittelemällä vihalla: katsomalla, kuinka paljon yhden ihmisryhmän levittämää vihaa kunnon ihmiset sietävät, kuinka paljon tulee ruumiita vihattujen vähemmistöjen joukossa ja mikä on lopputase, jos poliitikkojen vihaan kiihottamien annetaan syrjäytyä ja vihata rauhassa. Se on raukkamaista toimintaa. Valitsemme poliitikkomme laittamaan syrjäytyneiden asiat kuntoon, ei kiihottamaan heitä toisiaan vastaan. Tolkun ihmisiä eivät äänestäjistäkään ole he, jotka hyväksyvät vihapuheen ja jopa väkivallan – he ovat rasismin ja syrjinnän mahdollistajia ja rasisteja.
Ei voi myöskään ajatella niin, että jos ihminen on köyhä ja syrjäytynyt, hänellä on valtionjohdon turvaama oikeus käyttäytyä huonosti vielä köyhempiä ja syrjäytyneempiä kohtaan. Rasismi on aina tuomittavaa, olipa rasisti kuinka vihainen tahansa. Ei köyhä edes halua olla paha, mutta paha meissä kaikissa nousee hyvin helposti pinnalle, jos vähän usutetaan.
On täydellistä historiattomuutta toistella, että rasismista olisi vaiettava ja puhuttava vain hyvistä asioista, niin hyvä kertautuu. Tuo ylevä ajatus pitää toki paikkansa yleensä ihmisten kesken, hyvällä saamme aikaiseksi hyvää. Mutta pahassa maailmassa on aina väkeä, joka lähtee huonoille teille. Niin sanotut tolkun ihmiset yrittävät nyt tarttua ihmisten viattomaan pyrkimykseen hyvään ja kieltää rasistipoliitikkojen vastustamisen. Jotkut jopa yrittävät vihjailla, että jotainhan siinä on, kun niin monet heitä äänestävät. Toiset vetoavat sananvapauteen. Tällä kertaa voisimme kuitenkin sallia sen, että rasistien voittokulkuun puututaan, vaikka he herättävätkin kiihkoa ja innostusta.
Ihmisten jakaminen ääripäihin on rasismin vähättelyä ja piilottelua. Ihmiset yritetään saada ajattelemaan, että rasismia vastustavat vain kommunistiset mellakoijat, muut ovat tolkun väkeä. Rasismin torjuntaan on lähdettävä yhdessä, koko kansakunnan. Kaikille, joka ainoalle ihmiselle, on tehtävä selväksi, että ihmisen arvottaminen ihonvärin, uskonnon tai kulttuurin perusteella on väärin ja halveksittavaa.