Otavan Sanomat: Pakolaisena pienessä kunnassa

Ali Hossein Mir Ali*

Minä olen kiintiöpakolainen. Olen afganistanilainen, mutta olen asunut Iranissa pakolaisena melkein koko ikäni. Tulin Suomeen ja Hirvensalmelle vähän yli kaksi vuotta sitten. Silloin oli keskitalvi, oli pimeää ja todella kylmää. Olihan se hurjan iso elämänmuutos.

Suomi on muiden EU-maiden tavoin sitoutunut ottamaan vastaan vuodessa 750 kiintiöpakolaista, jotka ovat joutuneet  lähtemään kotimaastaan toiseen maahan mm. sodan takia. Vaikka Suomi on sitoutunut ottamaan vastaan 750 pakolaista, vuodesta 2003 lähtien näin ei ole toimittu. Tänä vuonna Suomi ottaa vastaan yli tuhat kiintiöpakolaisia, joista 500 tulee Syyriasta.

Asumme Hirvensalmen keskustassa. Se on pieni kylä, jossa tapahtuu aika vähän. Onneksi  siellä on edes kauppa ja pankki. Ei tarvitse lähteä Mikkeliin joka asian takia. Ja sitten kotikylällä on nuorisotalo, jossa on tosi hyvä kuntosali. Meidän perheelle ja äidille on iso asia, että elämä on turvallista. Ei tarvitse pelätä, että joutuu lähtemään. Ja jos tulee kipeäksi, voi mennä terveyskeskukseen tai lääkärille   

Yleinen uskomus on, että pakolaiset eivät viihdy pitkään pienillä paikkakunnilla ja muuttavat isompiin kaupunkeihin. Totta kai tätäkin tapahtuu, mutta se ei ole välttämättömyys. Kunnat tarvitsevat nuoria, maahanmuuttajat ovat siinä hyvä apu. Iso kysymys pikku kunnille on, miten saada nuoret jäämään kuntaan ja myöhemmin myös mukaan työelämään.

Uskon, että pienillä paikkakunnilla pakolaisten on helpompi kasvaa suomalaiseen yhteiskuntaan kuin kaupungeissa.  Myös yhteiskunnalle ja monikulttuuriselle Suomelle on parempi, että uudet suomalaiset asuvat koko maassa, eivätkä keskity vaikkapa Helsinkiin. Ei ole hyvä asia kenellekään, jos maahanmuuttajat tai vaikkapa suomalaiset eristäytyvät omiksi porukoikseen.

Yläsavolainen Sonkajärvi on hyvä esimerkki kunnasta, jossa pakolaiset on otettu hyvin vastaan. Paikallisessa Punaisen Ristin ensiapuryhmässä on mukana viisi afganistanilais-sonkajärveläistä. Ryhmä on mukana kunnan valmiussuunnitelmassa. Samoin siellä on alettu kehittäa omaishoitaja- ja ystävätoimintaa, jossa pakolaiset ovat muiden vapaaehtoisten kanssa mukana. Samanlaista vapaaehtoistyötä yhdessä pakolaisten kanssa kannattaisi kehittää myös muissa pikku kunnissa, joissa ei ole tarpeeksi työntekijöitä auttamaan vanhuksia.

Kielen oppiminen on tärkein taito, joka auttaa pääsemään mukaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Luulen, että suomen kielen oppiminen on nopeampaa pinessa kuin isossa kunnassa. Täällä on pakko puhua muidenkin kuin omakielisten kanssa. Mielestäni ennakkoluulot meitä pakolaisia kohtaan ovat Hirvensalmella vähentyneet. Toivon, että löytäisimme lisää keinoja, joilla voisimme tutustua toisiin.

Perusasiat maalla ovat kunnossa, mutta sitten tulevat ne pienen paikkakunnan ongelmat. Suurimpana puutteena omassa kotikunnassani on, että samanikäisiin suomalaisiin on vaikeaa saada kontaktia. En halua sanoa, että vika on hirvensaamelaisissa, meidänkin pitää olla aktiivisempia ja mennä sanomaan, että haluamme olla mukana samoissa harrastuksissa muiden nuorten kanssa.  Esimerkkejä voisivat Hirvensalmella olla VPK:n ja autourheilijoiden toiminaan mukana pääseminen. Tyttöjä ei myöskään saa unohtaa, heille on yhtä tärkeää löytää suomalaisten kanssa yhteisiä harrastuksia.  

Kun asuin pakolaisena Iranissa, minulla ei ollut lupaa käydä koulua ja työtä oli pakko löytää, muusta kuin työstä ei perheelle tullut rahaa. Ainoa velvollisuus oli oma ja perheen selviäminen. Yhteiskunta oli muita varten. Suomessa on toisin, yhteiskunta kohtelee meitä aivan samoilla säännöillä kuin omia kansalaisiaan.

Mielestäni olisi kaikkien edun mukaista kannustaa Suomen uudet asukkaat osallistumaan yhteiskuntaan ja sijoittamaan osan heistä pieniin kuntiin.

*Ali Hossein Mir Ali on monikulttuurisen peruskoululinjan opiskelija 2013-2014. Otavan Sanomat on Otavan Opiston opiskelijoiden lehtiprojektin tuotos.