Tässä mielipidekirjoitus, joka julkaistiin maaliskuussa Karjalaisissa. Tarjoisin kirjoitusta ensiksi Helsingin Sanomiin, mutta tuli seuraava vastaus: “Kiitos kirjoituksesta. Runsaan tarjonnan takia meillä ei ole mahdollisuutta julkaista sitä.” Karjalaisissa poistettiin muutamia kohtia kirjoituksesta. Tässä alkuperäinen kirjoitus.
Yksi lehdistön tärkein tehtävä on olla yhteiskunnan vahtikoira ja valvoa kaikkien oikeuksia. Kuinka hyvin Suomen lehdistö valvoo vähemmistöjen, kuten muslimien, oikeuksia?
Osa ihmisistä ja vähemmistöistä eivät tiedä kuinka tärkeä rooli ja vastuu lehdistöllä on demokraattisessa yhteiskunnassa. Lehdistön vapaus kuuluu sananvapauteen ja on lakisääteinen. Jos viimeiset tutkimukset puhuvat totta, Suomessa esiintyy liian paljon syrjintää työmarkkinoilla ja poliittinen maahanmuuttovastaisuutta leimaava retoriikka rehottaa.
Keväällä julkaistaan uusin eurooppalaisesta muslimeihin kohdistuva rasismi ja syrjintä kertova raportti (European Islamophobia Report). Suomen osiossa kuvataan kuinka eritysesti Oulun seksuaalirikosten uutisointi sekä myöhemmin al-Holin naisten ja lasten kotiuttaminen vaikuttivat muslimiyhteisöön.
Kuten Oulun kirjoitukset osoittivat, poliitikot (erityisesti perussuomalaiset ja myös hallituspuolueesta mm. kokoomus), innostuivat leimaamaan koko muslimiyhteisön. Huhtikuun eduskuntavaalit oli yksi tärkeä moottori, joka innoitti poliitikot tähän ja lehdistö tarjosi hyvän alustan levittää tätä sanoma.
Mielestäni yksi tärkein lehdistön ominaisuus on olla reilu. Sanat ovat, kun luoteja. Tykillä ei kannata kärpästä ampua.
Suomalaisen lehdistön reaktio ei yllätä. Eräs brittitutkimus (Muslim Council of Britain) paljasti, että keskimäärin 59% kirjoituksista olivat puolueellisia ja negatiivisia muslimeille.
Suomesta löytyy paljon esimerkkejä negatiivisista ja jopa rasistisista jutuista 1990-luvulta, kun iltapäivälehdet kirjoittivat somalipakolaisten tulosta Suomeen. Tässä muutamia lööppejä Ilta-Sanomista: ”Somalit saaneet huijaten turvapaikkoja” (27.4.1994), ”Somalit jäävät Suomeen” (7.8.1996), ”Miksi venäläiset ärsyttävät suomalaisia?” (1.8.1995). Vuonna 2015 sama meno näytti jatkuvan: ”IS paljastaa: Tänä vuonna Suomeen 10 000 laitonta pakolaista.
Pakolaiset eivät voi olla ”laittomia”, koska he ovat maahan tullessaan hakeneet turvapaikkaa, mikä on yksi ihmisoikeuksista.
Mediatutkija Anu Koivunen kirjoitti Suomen Kuvalehdessä (25.01.2019) kuinka lehdistö käsitteli Oulun tapahtumia.
”Myös Yle osallistui paniikkiin julkaisemalla viikon aikana yli 50 verkkojuttua Oulun seksuaalirikosepäilystä ja seksuaalirikoksista,” hän kirjoitti. ”Lisäksi aihe oli esillä Ylen ajankohtaisohjelmissa: A-Talkissa, Ykkösaamussa, A-Studiossa, Aamu-tv:ssä, Politiikkaradiossa ja Sannikka & Ukkola -ohjelmassa.”
Koivunen ei sitä kerro kolumnissaan, mutta veikkaan, että hyvin vähän, jos ollenkaan, muslimitaustaisia asiantuntijoita käytettiin lähteenä kirjoituksissa.
Al-Holin suomalaisten naisten ja heidän lastensa kotiuttamisessa näkyi samaa ”paniikki”: Yle julkaisi ajalla 2.-21.2019 yhteensä 71 kirjoitusta, kun samaan aikaan Helsingin Sanomat julkaisi 36.
Toki lehdistöllä on velvollisuus kirjoittaa aiheista, jotka vaikuttavat yhteiskuntaan ja kiinnostavat tai huolestuttavat suomalaisia ja vähemmistöjä.
Mikäli Suomi ja sen lehdistö haluaa kasvattaa uskottavuutta eri etnisten ryhmien kanssa, yksi positiivinen askel olisi kouluttaa ja työllistää lisää vähemmistöjen edustajia toimittajiksi.
Olen varma, että uutistoimituksesta löytyy hyvin vähän vähemmistöjen edustajia. Jos Helsingissä asuu n. 16% vieraskielisiä, niin kuinka monta tästä ryhmästä on edustettuna Suomen suurimmassa lehdessä?
Lehdistöllä on tärkeä rooli siinä, millaista yhteiskuntaa rakennamme tänään ja tulevaisuudessa: onko se reilu vai puolueellinen vähemmistöjä kohtaan?
Enrique Tessieri valtioteiden maisteri, vapaa kolumnisti, Migrant Tales-blogin perustaja, European Network Against Racism (ENAR) hallituksen jäsen (2016-2019) ja European Islamophobia Report Suomen osion kirjoittaja.