Perussuomalaisten esittämillä toimilla maahanmuuton kustannukset kasvaisivat. Toimet ovat myös ristiriidassa puolueen kovien maahanmuuttotavoitteiden kanssa eikä niillä ratkaistaisi kansainvälisen siirtolaisuuden ongelmia.
Kirjoitin viikko sitten blogissani perussuomalaisten talouspolitiikasta. Totesin puolueen ohjelmiin ja vaihtoehtobudjettiin nojaten, että perussuomalaisten ehdotukset ovat täynnä virheitä ja ristiriidassa puolueen julkilausumien tavoitteiden kanssa. Lisäksi esitin, että perussuomalaisten talouspoliittinen linja suosii hyväosaisia ja on suomalaisessa poliittisessa kentässä oikeaa äärilaitaa.
Kirjoituksessa arvioin myös, että perussuomalaisten vaihtoehtobudjetissaan esittämät leikkaukset maahanmuuton kustannuksiin ovat toteutuskelvottomia. Tässä kirjoituksessa käsittelen aihetta tarkemmin. Keskityn humanitaariseen maahanmuuttoon, jota perussuomalaiset erityisesti kritisoivat ohjelmissaan.
Mitä on humanitaarinen maahanmuutto?
Humanitaarisella maahanmuutolla tarkoitetaan perussuomalaisten ohjelmissa muuttoliikettä, joka perustuu kansainvälisiin pakolaissopimuksiin ja ihmisoikeuksiin. Yleisemmin tätä kansainvälisiin sääntöihin perustuvaa järjestelmää kutsutaan kansainväliseksi suojeluksi. Sen piiriin luetaan Suomessa (1) pakolaiset, (2) kotimaassaan vaaraan joutuvat niin kutsuttua toissijaista suojelua saavat sekä (3) perheenyhdistämisen kautta heidän jälkeensä Suomeen saapuneet.
Pakolaisia on kahta lajia. Kiintiöpakolaiset ovat saaneet kansainvälisiin sopimuksiin perustuvan pakolaisstatuksen Yhdistyneiden kansankuntien (YK) pakolaisjärjestö UNHCR:lta jo ennen Suomeen saapumistaan. Toinen ryhmä ovat Suomeen omatoimisesti saapuneet, jotka ovat hakeneet täällä turvapaikkaa ja sen myös saaneet Suomen laissa ja kansainvälisissä sopimuksissa määrätyin perustein.
Humanitaarisesta maahanmuutosta erotetaan muun muassa taloudellisista syistä johtuva maahanmuutto, jolloin oleskelulupa perustuu työntekoon, opiskeluun tai yrittämiseen Suomessa. Lisäksi oleskeluluvan voi saada esimerkiksi Suomessa asuvan perheenjäsen tai täällä oleskeleva ihmiskaupan uhri. EU-kansalaiset, pohjoismaalaiset ja sveitsiläiset voivat oleskella perustellusta syystä (esim. työ, opiskelu, yrittäminen) Suomessa pysyvästi ilman lupaa, mutta yli kolmen kuukauden oleskelu edellyttää rekisteröitymistä täällä.
Valtaosa Suomeen tulevista maahanmuuttajista – noin 90 prosenttia – tulee tänne työn, opiskelun tai perheen vuoksi. Vuonna 2018 ensimmäisen oleskeluluvan sai näillä perustein noin 22 000 henkilöä ja täällä rekisteröityi 8 749 EU-kansalaista. Myönteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa sai samana vuonna 2 576 henkilöä. Lisäksi Suomeen saapui 750 kiintiöpakolaista. Perussuomalaiset on siis nostanut tikun nokkaan ilmiön, joka koskee vain muutamia tuhansia ihmisiä vuosittain.
Perussuomalaiset ja humanitaarinen maahanmuutto
Humanitaarinen maahanmuutto perustuu kansainvälisiin sopimuksiin ja Suomessa myös perustuslakiin. Sopimuksiin sitoutumiselle on vahvat perusteet, joita käsittelen tarkemmin kirjoituksen lopussa. Niistä huolimatta tavoite perussuomalaisten ”maahanmuuttopolitiikassa on lopettaa kokonaan humanitaarisista syistä tapahtuva maahantulo ja siirtää painopiste paikan päällä auttamiseen”. Humanitaarisen maahanmuuton lopettamista on vaatinut myös puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho.
Perussuomalaisten esittämät toimet ovat ristiriidassa sen kovien puheiden kanssa. Puolueen maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa ei esitetä irtautumista kansainvälisistä pakolaissopimuksista ja ihmisoikeuksista, vaikka se olisi ainut vaihtoehto humanitaarisen maahanmuuton lopettamiseen.
Perussuomalaisten budjettikuri on sekin kummallista. Vaihtoehtobudjetissaan puolue olisi leikannut maahanmuuton ja kotouttamisen kustannuksista tänä vuonna 85 prosenttia eli 315 miljoonaa euroa. Todellisuudessa puolueen ehdotukset todennäköisesti kasvattaisivat maahanmuuton kustannuksia. Leikkaussumma voisi olla realistinen vain, jos perussuomalaiset esittäisi keinot Suomeen saapuvien maahanmuuttajien määrän vähentämiseksi murto-osaan nykyisestä, sillä Suomen on pakko käsitellä tänne saapuvien turvapaikanhakijoiden hakemukset ja järjestettävä turvapaikka kotimaassaan vainotuille.
Perussuomalaiset ei kuitenkaan esitä yhtään sellaista toimenpidettä, jolla Suomeen saapuvien maahanmuuttajien määrä olennaisesti laskisi. Sen sijaan se esittää keinoina kustannusten vähentämiseen (1) turvapaikanhakijoille myönnettävien oleskelulupien määräaikojen lyhentämistä, (2) kielteistä turvapaikkapäätöstä seuraavaa säilöönottoa, (3) perheenyhdistämisten rajoittamista, (4) kansalaisuuden saannin vaikeuttamista sekä (5) kielteisten turvapaikkapäätösten vuoksi palautettavien ihmisten vastaanottamista edellytyksenä kehitysavulle. (6) Pakolaiskiintiön puolue olisi pitänyt viime vuoden tasolla, mikä olisi säästänyt vain vähän – 0,9 miljoonaa euroa.
Näillä keinoilla maahanmuuton kustannukset uhkaisivat päinvastoin kasvaa. Oleskelulupien lyhentäminen lisäisi hakemusten määrää ja viranomaisten kustannuksia, kun uusintahakemukset lisääntyisivät ja viranomaisten olisi pakko seurata jatkuvasti sitä, tapahtuuko jo myönnetyn turvapaikan perusteissa muutoksia (esim. muuttuuko kotivaltion turvallisuustilanne yksittäisen ihmisen kohdalla). Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden välitön säilöönotto (siirtäminen suljettuun vankilan kaltaiseen keskukseen) taas voisi maksaa satoja miljoonia euroja.
Kansalaisuuden saannin vaikeuttamisella ei euroja säästetä. Jopa kantasuomalaisiin kohdistuva perheenyhdistämisen vaikeuttaminen olisi inhimillisesti raskasta, eikä sillä voisi saada suuria säästöjä. Jo nyt ulkomaalaisten perheenyhdistämisissä edellytetään yleensä sitä, että hakijan toimeentulo on turvattu esimerkiksi Suomessa oleskeluluvan saaneen perheenjäsenen palkkatulojen avulla.
Perussuomalaisten esittämiä leikkauksia voitaisiin kenties osittain toteuttaa siltä osin, kun ne kohdistuvat työperäiseen maahanmuuttoon ja maahanmuuttajien kotouttamiseen. Vaikka perussuomalaisten päähuomio on humanitaarisessa maahanmuutossa se rajaisi siis myös työperäisiä muuttoja. Siksi puolueen toimet todennäköisesti heikentäisivät Suomen taloutta, sillä nimenomaisesti panostuksilla työperäiseen maahanmuuttoon ja kotouttamiseen vahvistetaan tutkimusten mukaan taloutta.
Perussuomalaiset siis lisäisi maahanmuuttopolitiikallaan suomalaisten veronmaksajien kustannuksia ja heikentäisi maan taloutta. Samalla puolue sanoo siirtävänsä humanitaarisen avun painopistettä paikan päällä auttamiseen. Tähän se ei varaa kuitenkaan senttiäkään tai esitä keinoja sen toteuttamiseen. Päinvastoin, puolue leikkaisi 300 miljoonaa euroa kehitysavusta, joka heikentäisi mahdollisuuksia auttaa kriisimaissa.
Turvapaikkahakemusten käsittelystä ja hakijoiden oleskelusta syntyy luonnollisesti kustannuksia. Niiden vähentämiseen ei ole helppoja keinoja. Tämän osoittaa osaltaan se, että kustannuksia on yritetty vähentää viime vuosina rajaamalla perussuomalaisten vaatimuksesta turvapaikanhakijoiden oikeusapua ja turvapaikkapäätösten valitusaikoja. Se on johtanut valitus- ja käsittelykierrosten lisääntymiseen ja sitä kautta pidempiin käsittelyaikoihin. Seurauksena maahanmuuton kustannukset ovat lisääntyneet. Samalla virheellisten päätösten määrä on kasvanut, mikä heikentää ihmisten oikeusturvaa ja pahimmillaan vaarantaa heidän henkensä.
Perussuomalaiset ei siis esitä keinoja, joita puolueen kovien maahanmuuttopuheiden toteuttaminen vaatisi. Se on kenties ottanut opikseen omalta edelliseltä hallituskaudeltaan, jolloin perussuomalaisten aiempi ehdotus maahanmuuttajien työmarkkinatuen leikkauksesta karahti perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten turvaamaan yhdenvertaisuusperiaatteeseen: Tuolloin eduskunnan perustuslakivaliokunta ei löytänyt hyväksyttävää perustetta sille, että yhtä kansanryhmää olisi syrjitty pelkästään alkuperänsä vuoksi.
Puheissa esitettyjen helppojen ratkaisujen ja vaatimattomien konkreettisten esitysten välinen ristiriita on tyypillistä populistipuolueille. Perussuomalaiset antaa ymmärtää, että se lopettaisi humanitaarisen maahanmuuton, sillä siitä aiheutuvat kustannukset ovat suomalaisten hyvinvoinnin tiellä. Tosiasiassa puolue ei esitä keinoja kustannusten leikkaamiseen, joten maahanmuuttajien ja kantaväestön vastakkainasettelu on vailla pohjaa. Tällainen tyhjään puheeseen nojaava vastakkainasettelu on kuitenkin jo itsessään haitallista, kun se voi lisätä ennakkoluuloja kansanryhmiä kohtaan ja heikentää suomalaisten luottamusta toisiinsa.
Mihin humanitaarinen maahanmuutto perustuu?
Humanitaarista maahanmuuttoa kritisoidessaan perussuomalaiset sivuuttaa täysin sen, että kansainväliselle suojelulle on väkevät perusteet. Suomessa humanitaarinen maahanmuutto perustuu kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, joiden sisältö on viety myös perustuslakiin ja muuhun lainsäädäntöön. Keskeisin sopimus on Geneven vuoden 1951 pakolaissopimus, mutta oikeus hakea ja saada turvapaikka sisältyi jo YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen vuonna 1948 (14 art.).
Ihmisoikeuksien historia juontaa kauemmas, mutta ihmisoikeuksien julistuksen taustalla olivat toisen maailmansodan ja sitä edeltävien vuosien kauhut – erityisesti natsi-Saksan terrori ja rikokset ihmisyyttä vastaan. Julistuksen synnyttämisessä olivat keskeisessä roolissa sodan voittaneet länsivallat, jotka halusivat suojella ihmisiä hirmuhallinnoilta. Esimerkiksi Neuvostoliitto pidättäytyi äänestämästä julistuksesta YK:ssa.
Ihmisoikeuksilla tarkoitetaan oikeuksia, jotka kuuluvat kaikille ihmisille näiden kotimaasta riippumatta. Niitä ei voida antaa eikä ottaa pois. Ne voidaan jakaa kolmeen ryhmään: (1) kansalais- ja poliittisiin oikeuksiin (KP-oikeudet), (2) taloudellisiin ja sosiaalisiin ja sivistyksellisiin oikeuksiin (TSS-oikeudet) ja (3) kollektiivioikeuksiin (täällä lisätietoa ihmisoikeuksista).
KP-oikeuksiin kuuluvat muun muassa oikeus inhimilliseen kohteluun sekä ajattelun- ja yhdistysvapaus. TSS-oikeuksiin kuuluu oikeus työhön, sosiaaliturvaan, koulutukseen ja tyydyttävään elintasoon. Kollektiivioikeus on esimerkiksi oikeus terveelliseen ympäristöön.
Oikeus hakea turvapaikkaa ja saada se edellytysten täyttyessä on ihmisoikeuksien ytimessä, sillä turvapaikan saaminen mahdollistaa ihmisarvoisen elämän jatkamisen esimerkiksi tilanteessa, jossa ihmisoikeuksia loukkaava naapurivaltio miehittää toisen maan ja vainoaa sen kansalaisia.
Suomessa tällainen uhka oli todellinen toisessa maailmansodassa, jolloin Suomesta lähetettiin noin 70 000 lasta sotaa pakoon Ruotsiin ja Tanskaan. Mikään sopimus ei velvoittanut Ruotsia ja Tanskaa ottamaan lapsia vastaan eli päätös perustui tuolloin vapaaehtoiseen humanitaarisuuteen.
Humanitaarinen maahanmuutto on myös suomalaisten etu
Suomi on omilla päätöksillään liittynyt kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, jotka velvoittavat Suomen ottamaan vastaan turvapaikanhakijoita. Myös EU-jäsenyys edellyttää ihmisoikeuksien kunnioittamista. Sopimuksiin on sitouduttu siksi, että niiden on katsottu olevan Suomen etu. Niillä on kiinnitytty myös läntiseen arvoyhteisöön.
Ihmisoikeudet ovat viimeinen vakuutus silloin, kun kollaat pettävät eikä valtio enää pysty edistämään kansalaistensa oikeuksia. Siksi Suomen kaltaisen pienen maan, joka ei pysty kaikissa tilanteissa yksin puolustautumaan, kannattaa pitää omalla panoksellaan yllä kansainvälistä järjestelmää.
Mahdollisuus hakea turvapaikkaa ja saada se edellytysten täyttyessä on ikään kuin varaventtiili, joka hillitsee epätoivoa ja suojaa vakavammilta ongelmilta. Ihmiselle se on vakuutus, joka antaa tyrannien vainoamille mahdollisuuden päästä turvaan ja puhua kokemuksistaan. Ilman mahdollisuutta turvapaikaan kotimaassaan vainottujen vaihtoehtoja olisivat vaikeneminen ja pakeneminen. Tai sitten he joutuisivat kohtaamaan väkivaltaa ja terroria tai turvautumaan niihin itse.
On myös hyvä huomata, etteivät kansainväliset sopimukset velvoita ottamaan ketään perusteetta. Ne velvoittavat vain käsittelemään turvapaikkahakemukset reilusti. Pakolaisasema on myönnettävä vain heille, joita vainotaan kotimaassa esimerkiksi syntyperän, uskonnon tai mielipiteiden vuoksi. Esimerkiksi Suomessa vuonna 2018 jätetystä 6 788 turvapaikkahakemuksesta hyväksyttiin 38 prosenttia.
Pakolaissopimus asettaa pelisäännöt ja velvoittaa muitakin maita, mikä pienentää myös riskiä Suomeen kohdistuvasta hallitsemattomasta siirtolaisuudesta. Kansainvälisen turvapaikkajärjestelmä ei kuitenkaan toimi tällä hetkellä millään muotoa täydellisesti, joten sen kritisoimiselle on vankat perusteet. Esimerkiksi EU:ssa valtaosa turvapaikanhakijoista on tullut viime vuosina Italiaan ja Kreikkaan, joissa on syystäkin turhaannuttu jäsenmaiden kyvyttömyyteen sopia taakanjaosta. Kansainvälinen yhteisö ei ole löytänyt kestävää ratkaisua myöskään Syyrian tilanteeseen, vaikka muuttoliike sieltä Eurooppaan on Turkin kanssa tehdyn sopimuksen vuoksi rauhoittunut murto-osaan huippuvuodesta 2015. Ratkaisematon tilanne synnyttää inhimillistä kärsimystä ja epätoivoa, jotka luovat sijaa ääriajattelulle ja terrorismille.
Riskeihin kannattaa suhtautua vakavasti myös täällä, sillä Suomella on yli 2 000 kilometriä EU:n ulkorajaa, jonka sulkeminen täysin on mahdotonta. Esimerkiksi Ukrainan tilanteen kärjistyminen voisi siirtää painetta etelästä EU:n itärajalle ja näkyä myös Suomessa. Pidemmällä aikavälillä esimerkiksi ilmastonmuutos tai elinympäristöjen tuhoutuminen voivat synnyttää uuden siirtolaisaallon. Kansainvälisen luontopaneelin IPBESin tutkijat ovat arvioineet, että jopa sadat miljoonat ihmiset voivat joutua jättämään kotinsa niiden vuoksi lähivuosikymmeninä. Sen rinnalla vuoden 2015 siirtolaiskriisissä runsas miljoona Eurooppaan saapunutta voi jäädä alkusoitoksi.
Lopuksi
Perussuomalaiset esittää maahanmuuton ongelmiin vain lyhytnäköisiä toimia, joilla lisättäisiin suomalaisten veronmaksajien kustannuksia. Puolue ei esitä mitään keinoja kansainvälisen turvapaikkajärjestelmän keskeisten ongelmien korjaamiseen ja Suomen riskien vähentämiseen.
Ongelmien ratkaisu onnistuu vain yhteistyössä muiden maiden kanssa. Vaalimalla kansainvälisestä turvapaikkajärjestelmää ja ihmisoikeuksia lisätään suomalaisten turvallisuutta ja vakuutetaan meidät pahimman varalle. Se kannattaa pelkästään itsekkäistä syistä.
Pienentääkseen riskiä masinoidusta siirtolaisvirrasta Suomen kannattaa tukea ratkaisuja, joissa pakolaisia autetaan heidän kotimaissaan tai niiden lähellä, sekä puututaan ongelmien juurisyihin, kuten ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymiseen. Se edellyttää väistämättä sitä, että Suomi kantaa oman osuutensa ottamalla vastaan pakolaisleireiltä kiintiöpakolaisia, antamalla kehitysapua ja tukemalla humanitaarisista kriiseistä selviämistä esimerkiksi lähettämällä apua kriisikohteisiin.
* Kirjoittaja seuraa erityisavustajana veropolitiikkaa SDP:n ministeriryhmässä
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.