Politiikassa käytetään usein sateenvarjotermejä, joiden alle kerätään tiettyjä ilmiöitä. Monesti ne ovat esim. median käyttäminä varovaisen neutraaleja sanoja, joilla ei haluta liikaa kategorisoida tai osoittaa. Suomessa esim. populisti-sanaa ovat alkaneet innolla käyttää populistit itse, koska kansan korvissa se kuulostaa ihan kivalta sanalta, suositulta, kuin popmusiikki.
Uusvanha politiikan peitesana on nyt konservatiivisuus. Kansanedustaja Laura Huhtasaari yrittää puolustella rasistisia ulostuloja huudellen: ”Katsokaa nyt, konservatiiveilla ei enää ole sananvapautta.” Tällä hän itse asiassa korostaa sitä, että koko konservatiivikenttä jo tasapainottelee hyvän ja pahan välillä ja usein horjahtelee ja ottaa pitkiä askelia pahan puolella. Konservatiivi ei kuitenkaan määritelmällisesti ole rasisti, eikä vanhan säilyttäjä koskaan ole hyvä poliitikko, jos hän ei ymmärrä päästää irti väärästä ja vinosta.
Perinteisiin arvoihin luottaminen ja varovaisuus uuden omaksumisessa eivät sinänsä ole ongelma. Yhteiskunnan kehittämisestä keskusteltaessa on joskus hyväkin, että muistetaan, mikä on toiminut hyvin ja jarrutellaan liiallista uusiutumisvauhtia. Konservatiivisuuden ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa sitä, että ihminen on seniili ja oppimiskyvyn menettänyt.
Kokoomuslaisten vanhemman polven poliitikkojen hölmöilyjä vähätellään ja peitellään sillä, että he ovat konservatiiveja. Heilläkään ei ole oikeutta pyrkiä rajoittamaan toisten ihmisarvoa sillä perusteella, että meillä ei ennenkään ole ollut niin paljon muhamettilaisia.
Ylen uutislähetyksessä arvioitiin virolaisten uuden suosikkipuolueen edustajien konservatismia, jonka kerrottiin olevan paljon konservatiivisempaa, kuin puolueen ohjelmatkaan. Jos konservatiivisuus tuossakin oli peitesana rasismille, niin se kuvasi hyvin myös kotimaisia konservatiivipuolueita. “Koti, uskonto, isänmaa” alkavat jo pitää sisällään merkityksiä ”valkoiset, luterilaiset, rajat kiinni”.
Moni puolustelee omien vanhempiensa tökeröitä puheita seksuaalivähemmistöistä sillä, että ne nyt ovat niin konservatiivisia, ei niiden mieltä enää voi muuttaa ja niiden pitää saada pitää mielipiteensä. Ikään kuin kaikki itseä vanhemmat olisivat menettäneet mahdollisuutensa omaksua ja ymmärtää uusia asioita ja tieteellisen tiedon lisääntyessä luopua virheellisistä käsityksistä.
Etenkin silloin on osattava luopua vanhasta, kun on kysymys virheellisistä ennakkoluuloista, jotka ovat ohjanneet suhtautumistamme lähimmäiseen ja antaneet huonoa itsetuntoaan parantelevalle mahdollisuuden löytää toisia, joihin voi huoletta suhtautua alentuvasti. Nykyiset vanhemmat kun elävät vielä niin pitkään, että he ehtivät tuoda julki vastenmielisyytensä homoja kohtaan vielä monta sukupolvea eteenpäin.
Politiikkassa ja mediapelissä pitäisi pahuuden rajan ylittyessä oppia puhumaan avoimesti rasistisesta, ihmisvastaisesta, vieraspelkoisesta ja äärioikeistolaisesta politiikasta. Kaikki me olemme huomanneet, millä vauhdilla rasismi leviää Suomessa. On se huomattu maailmallakin. Peittely ja rasistien keräily konservatiivi- ja populistisateenvarjojen alle ei paranna maailmaa, politiikkaa eikä ihmisten rauhanomaista yhteiseloa konservatiivisessa isänmaassamme.
