Abdirahim Hussein Mohamed
Tiedän, että monet tulevat lukemaan tämän ja ihmettelevät, kuka ihmeessä oikein olen kun kirjoitan tänne näitä juttuja. Haluan kuitenkin olla rehellinen ja kertoa, keitä me olemme ja mitä mieltä me olemme asioista. En ole edustamassa ketään yksittäistä henkilöä, mutta tiedän tuovani esille monen ihmisen mielipiteen. Yritän parhaani mukaan olla suorapuheinen ja rehellinen – juuri sellainen, jona ystäväni minut tuntevat.
Tämän blogin ajatuksena on, että jokaisella olisi mahdollisuus tutustua Suomen somaleiden ajatuksiin ja mielipiteisiin koskien yhteiskuntaamme. Yritän tulevaisuudessa käydä keskustelua kanssanne mahdollisimman monista ajankohtaisista asioista. Minulle saa antaa myös rakentavaa palautetta, ehdotuksia ja kysymyksiä – yritän parhaani mukaan vastata niihin. En aio kuitenkaan haaskata aikaani turhiin kommentteihin, ja toivonkin, että asioista puhutaan reilussa fair play-hengessä.
Virtuaali- ja blogimaailmassa surffaillessani olen ikäväkseni joutunut huomaamaan, että somalialaisilla ei ole aiheen suhteen kovinkaan kehuttava maine. Ei ole harvinaista, että törmään kirjoituksiin, joissa meitä pidetään järjestäytyneinä ja paatuneina rikollisina. Useissa lähteissä viitataan myös siihen, että suojelisimme rikollisia. En todellakaan tiedä, mistä nämä ajatukset ja kirjoitukset ovat peräisin, mutta haluan nyt tehdä muutaman asian selväksi.
En missään nimessä vähättele Suomen lakia, vaikka se ei mielestäni täysin toimiva olekaan. Jos saisin tehdä siihen jotain muutoksia, voisin vakuuttaa, että rangaistukset tulisivat olemaan kovempia kuin nykypäivänä. Niin tai näin, meille somalialaisille rikoksen tekeminen merkitsee suurta häpeää ja sen tekijä tuomitaan aina ankarasti. Jos joku meikäläisistä syyllistyy rikokseen, hänet suljetaan pois yhteisöstämme. Uskokaa tai älkää, mutta yhteisön antama rangaistus ja häpeän leima tuntuvat paljon ja pitkään! Kun oma yhteisö sulkee jäsenensä ulkopuolelle, tapahtuma vaikuttaa sen kohteeseen henkisellä ja sosiaalisella tasolla merkittävän paljon.
Somalikulttuurissa yhteisöllisyydellä on pitkä perinne ja pakolaisuudesta riippumatta sitä on vaalittu uskollisesti myös kotimaan ulkopuolella. Perhettä ja sukua arvostetaan sekä kunnioitetaan, ja yhteisön merkitys koetaan erittäin tärkeänä. Somalialainen kulttuuri poikkeaa suomalaisesta myös siinä, että yhteisöön kuuluminen ja sen hyvinvointi nähdään usein yksilön hyvinvointia tärkeämpänä. Samalla kun meikäläiset opettavat ja korostavat omilleen yhteisöllisyyttä, suomalainen yhteiskunta kannustaa ihmisiä yksilöllisyyteen ja siihen, että ihmisen tulisi pärjätä omillaan. Eri viranomaisten, erityisesti lastensuojelu- ja nuorisotyössä, tulisi huomioida nämä kulttuurierot entistä paremmin.
Meillä somalialaisilla, kuten monilla muillakin kansallisuuksilla, on aina ollut oma tapamme kurittaa lapsiamme sekä yhteisömme jäseniä. Itse henkilökohtaisesti en kannata fyysistä rangaistusta missään muodossa, joten edes lapselle annettava ”tukkapölly” ei mielestäni ole hyväksyttävää. On kuitenkin muistettava, että useissa Suomeen muualta tulleissa perheissä heidän aiemmin tuntemansa rangaistuskeino (joka usein saattaa sisältää myös lievää fyysistä väkivaltaa) on otettu pois. Uusien kurittamiskeinojen opettelu vie oman aikansa ja suomalaisten suosimat ”Mene omaan huoneeseesi ja pysy siellä” tai ”Pestään suu saippualla” saattavatkin aiheuttaa hieman ongelmia suurissa somaliperheissä. Omalta osaltani olen pystynyt pitämään neljä lastani kurissa muun muassa yllä olevien lauseiden avulla – toivottavasti viesti menee perille myös tulevaisuuden lastenhuoneessa, joka muuttuu vuosi vuodelta villimmäksi. Uskon kuitenkin, että tavoistaan riippumatta jokainen vanhempi pyrkii antamaan lapselleen parhaan mahdollisen kasvatuksen, koska lapsethan ovat meidän tulevaisuutemme.
En voi vastustaa kiusausta lopettaa kirjoitustani muutamaan kuuluisaan lauseeseen: ”Viet meidän naiset!”, ”Syöt meidän verot!”, ”Viet meidän työpaikat” ja viimeisten vuosien aikana myös ”Terroristi!”. Näitä lauseita kuulen missä ikinä kuljenkin. Sisimmässäni kuitenkin tiedän, että näiden ennakkoluulojen täyttämien lauseiden takaa löytyvät vielä joku päivä ne ystävälliset suomalaiset, joita olen onnekseni tavannut jo runsaan määrän.
Päätin kirjoittaa tätä blogia siksi, että rakentaessamme siltaa kohti hyvinvoivaa Helsinkiä ja Suomea, kaikkien sillan käyttäjien tulisi olla varmoja ja tietoisia toisistaan. Yhteisymmärryksellä ja luottamuksella sillan tukipilareista rakennetaan niin kestävät, ettei niitä voi kaataa yksikään myrsky. Se on silta, jonka minä haluan rakentaa.
Alkuperäisen blogikirjoituksen voi lukea tästä.
Tämä blogikirjoitus julkaistiin Migrant Talesissä luvalla.