Tämä blogikirjoitus on omistettu edesmenneelle Donald Fieldsille, joka toimi BBC:n, The Guardianin ja Politikenin Helsingin-kirjeenvaihtajana vuoteen 1988 asti ja kirjoitti kriittisesti suomettumisesta.
Ralf Friberg on toiminut useissa tehtävissä suurlähettiläästä ulkoministeriön lehdistöosaston johtoon. Hän valvoi tarkasti sitä, mitä Suomesta kirjoitettiin kylmän sodan aikana. Hänen keinonsa vaientaa kriitikot olivat kovia. Hän oli niin armoton, että yksi hänen entisistä kollegoistaan antoi hänelle lempinimen ”Leonid.”
Eräällä lounaalla Helsingin Savoy-ravintolassa Friberg ehdotti, että ennen kuin kirjoitan arkaluonteisesta suomettumisen aiheesta, minun tulisi ottaa häneen yhteyttä. Pidin tätä suoranaisena sensuurina.
Lahde: Facebook
Lounastapaamisemme yksityiskohdat julkaistiin Suomen suurimmassa aikakauslehdessä Apu.
Seuraavana päivänä jutun julkaisemisen jälkeen sain puheluita joiltakin Fribergin entisiltä alaisilta, jotka kiittivät minua tekemästäni ja sanoivat Fribergin olleen kauhea ihminen, joka oli valmis tekemään mitä tahansa tuhotakseen ihmisen uran.
Paljastus toi esiin myös Fribergin avoimen suhteen Financial Timesiin. Hän valitti suoraan lehden toimittajille kirjoituksistani.
Financial Timesilla ei ollut ongelmaa siinä, että Finnfacts maksoi heidän toimittajiensa matkat Suomeen, kunhan he julkaisivat jotakin positiivista.
Finnfactsin kaltaiset ryhmät, Matti Kohvan johdolla, seurasivat myös ulkomaista mediaa. Muistan artikkelin, jonka Kohva kirjoitti Finn Niche -julkaisuun (päätoimittajana Olli Virtanen), jossa hän totesi, että hänen verensä kiehui aina, kun hän kuuli ulkomaisten toimittajien viittaavan suomettumiseen.
Toinen henkilö, joka tuki äärimmäistä sensuuria kylmän sodan aikana, oli Pekka Karhuvaara.
Finnfacts teki tiivistä yhteistyötä ulkoministeriön kanssa ja lahjoi ulkomaisia kirjeenvaihtajia kirjoittamaan myönteisiä juttuja Suomesta maksamalla heidän matkansa ja oleskelunsa.
Uhkaileminen oli tuohon aikaan yleistä. Julkaisin kerran espanjalaisessa uutislehdessä Cambio 16 jutun Raamattujen salakuljetuksesta entiseen Neuvostoliittoon. Minulle sanottiin suoraan, että jos en lopeta tällaisten juttujen kirjoittamista, minut asetetaan mustalle listalle.
Tuohon aikaan minut asetettiin mustalle listalle.
Mike Hofman julkaisi vuonna 2014 väitöskirjansa (hollanniksi) siitä, miten sensuuri ja itsesensuuri toimivat Suomessa kylmän sodan aikana.
Lue koko väitöskirja (hollanniksi) ja englanninkielinen tiivistelmä täältä.
Tässä joitakin Hofmanin väitöskirjan johtopäätöksiä:
• On vahvoja viitteitä hallituksen puuttumisesta mediaan. Monet näistä toimista voidaan ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan katsoa sensuuriksi.
• Suomen hallitus ja Neuvostoliiton suurlähetystö seurasivat tarkasti Suomen mediaa. Toimittajille tehtiin selväksi, jos artikkeli ei miellyttänyt.
• Hallitus pyrki vaikuttamaan Suomessa toimiviin ulkomaisiin toimittajiin.
• Suomessa esiintyi runsaasti itsesensuuria. Neuvostoliiton kritisointi oli poissuljettua. On tapauksia, joissa kriittisiä toimittajia irtisanottiin toimitusten toimesta.
Tähän mennessä en ole nähnyt yhtään uskottavaa tutkimusta, joka toisi esiin ulkoministeriön väärinkäytöksiä kylmän sodan aikana.
On korkea aika, että tämä aikakausi tuodaan päivänvaloon.