Kun puhutaan #rasismista Suomessa, kuullaan usein vakuutteluja siitä, että ”laki kieltää syrjinnän” ja ”meillä on nollatoleranssi”. Mutta miltä todellisuus näyttää vähemmistöjen silmin? 
Kun vallan huipulla olevat poliitikot jäävät kiinni rasistisista puheista, seuraukset ovat usein näennäisiä. Ei eroja, ei oikeudellisia rangaistuksia. Vain poliittista selittelyä, anteeksipyyntöjä ja riveihin järjestäytymistä. Miksi rasismin tuomitseminen on niin vaikeaa?
■Valkoisen etuoikeuden suojamuuri. Valkoisessa enemmistöyhteiskunnassa rasismi kuitataan liian usein ”menneisyyden hölmöilynä”, ”somenollauksena” tai ”väärinkäsityksenä”. #Valtarakenteissa olevien on vaikea tuomita toisiaan, koska se pakottaisi heidät katsomaan peiliin ja kohtaamaan omat etuoikeutensa.
■Poliittinen peli ajaa ihmisoikeuksien ohi. Ministerien salkut ja hallituksen koossapysyminen painavat vaa’assa enemmän kuin vähemmistöjen turvallisuus ja yhdenvertaisuus. Kun luottamus mitataan äänestämällä, kyse on matematiikasta – ei moraalista.
■Näennäiset lait vs. karu arki.
Paperilla Suomen laki on hieno. Arjessa rakenteellinen rasismi työmarkkinoilla, asunnonhaussa ja kaduilla jatkuu, koska hienovaraiseen ja järjestelmälliseen syrjintään on nykyisillä laeilla vaikea puuttua.
Rasismi ei häviä sillä, että siitä vaietaan tai se lakaistaan maton alle “yhteisen edun” nimissä. Niin kauan kuin vallankäyttäjät suojelevat toisiaan tekojen seuraamuksilta, viesti vähemmistöille on selvä: järjestelmä ei ole teidän puolellanne.
On aika siirtyä kauniista korulauseista ja “rasisminvastaisista ohjelmista” aitoon vastuunkantoon.
Rasismi ei ole mielipidekysymys 
se on ihmisoikeusloukkaus.
Compounding isolation: Kun järjestelmä pettää, vähemmistöt jäävät kantamaan seuraukset yksin.
#Rasismi #Yhdenvertaisuus #Nollatoleranssi #SuomenPolitiikka #Ihmisoikeudet #Rasismi #RakenteellinenRasismi #Vastuut