Suomen politiikassa on viime vuosina vakiintunut käsitys, että meillä olisi joku erillinen maahanmuuttokysymys, joka olisi ratkaistava. Termi on rasististen oikeistopuolueiden lanseeraama ja media on tarttunut siihen hanakasti.
Meillä on tahoja, jotka pelkäävät suomalaisten ”sekoittuvan” muihin ”rotuihin” ja menettävän kansalliset erikoispiirteet. Tämän nojalla halutaan estää maahanmuutto sellaisista maista, joiden väestö eroaa ulkonäöltään ”perinteisistä suomalaisista”. Erottelua perustellaan kulttuuri- ja tapakysymyksillä sekä kustannuksilla – jopa pakolaisten maahantulo halutaan estää sillä perusteella, että heidän vastaanottamisensa maksaa. Monille myös ”väärä” uskonto on syynä syrjintään. Taustalla on aina vieraanpelko ja ehta, inha rasismi.
Maahanmuutosta pitää toki keskustella. Keskustelkaamme siitä, kuinka maahanmuutto hoidetaan siten, että tulijoiden on helppo päästä Suomeen ja hankkia töitä ja elanto, ilman liiallista byrokratiaa ja asioiden vaikeuttamista. Siitä, kuinka hoidetaan ihmisarvoa kunnioittaen ja oikeudenmukaisesti myös pakolaisina maahan saapuvien asiat. Ja tietysti myös siitä, kuinka pidetään rajojen ylittäminen hallittuna ja saadaan estettyä kansainvälisten rikollisliigojen vapaa liikkuminen.
Kun Jussi Halla-aho ilmoittautui kisaamaan Helsingin pormestarin virasta, vastuuton media lähti innolla rummuttamaan hänen puolestaan. Oikeammin: perussuomalaisten puolesta Helsingin kunnallisvaaleissa. Helsingin Sanomat tarjoili Halla-ahoa varteenotettavaksi vaihtoehdoksi kokoomuksen ehdokkaalle. Muutama päivä myöhemmin Iltalehden pääkirjoitus otsikoitiin: ”Halla-aho haluaa pormestarivaalista äänestyksen maahanmuutosta”. Itse artikkelissa ei ollenkaan käsitelty sitä, mistä oikeastaan äänestettäisiin. Sitä ei Jussi Halla-aholta koskaan suoraan kysytä.
Mikä sitten on tuo ratkaistava ”maahanmuuttokysymys”? Se on rasistipoliitikkojen tapa esittää, että meidän tulee keskustella siitä, päästämmekö Suomen rajojen sisäpuolelle ja tänne vakituisesti asumaan ihmisiä, joilla on erilainen hiusten ja ihon väri tai köyhempi kotimaa kuin suomalaisilla. Ja toimittajat toistavat kuuliaisesti: ”Maahanmuuttokysymys”.
”Maahanmuuttokysymys” terminä on ydinsisällöltään sama kuin ”Judenfrage” 1940-luvun Saksassa. Ei sellaista poliittista kysymystä ole maassa, joka ei tahdo harjoittaa rasistista politiikkaa.
On tietysti selvää, että aina tulee olemaan pelkureita, vihaajia ja erilaisia reppanoita, jotka on helppo houkutella rasistipoliitikkojen ajatusten taakse. Mutta onko rasistien ehdotuksista todellakin tullut joku ”kysymys”, jota pidetään oleellisena poliittisen keskustelun teemana? Julkirasisteja ei pitäisi koskaan hyväksyä tasavertaisiksi keskustelijoiksi sivistysvaltion politiikassa.
Alkuperänen kirjoitus voi lukea tässä.
