Una extranjera viajando en tren a Moscú
no hay a quien hacerle el habla
pero de rato en rato viene el controlador de boletos
a controlar mi nerviosismo y me siento acompañada
he llenado de tos el compartimiento
el aire circular de los agujeros con diminutas ventanas
el maletero vivo de cosas
no soy una vendedora más
ni sé de excursiones Lonely Planet al centro de la Tierra
me disculpo
odio las montañas
no tengo por qué explicar un origen demasiado arraigado en mis ojos
este excesivo sueño
que el desierto ha dejado como un tapiz de ahogadas voces en mi lengua
hasta que respirar se hace en viajes cada vez más cortos
el tiempo que me tomo en voltear la página
y encontrarme de golpe con el informe del tiempo
Al fondo dos turcos se juegan la suerte o a mí
y una nigeriana da de comer a su hijo de un fruto pequeño
que llamaré pecho
Verde que te quiero verde
repito
asumo esta opción
la soledad
Ojos profundamente negros
y manos cuidadosamente blancas
toda una lista de enfermedades tropicales
que de pronto asoman el rostro en un inglés impronunciable
que ya no me importa seguir
y es un motivo más para el silencio
pero ahora los turcos se lo juegan todo
y me toca ser el cuerpo o esa parte mía que también llamarán
pecho
un cruce atolondrado de formas
Y empiezo a entenderlo todo
acumulando voces como dialectos afines al tacto
mientras agua sale de la boca no como una palabra
y se convierte en una pregunta de los ojos que también el cuerpo describe
Pedir agua
debe ser igual en todos los idiomas
desde todas las manos
me aferro a lo que el cielo arrastra
para mantenerme despierta
para seguir el verde
para no interrumpir el recorrido e inimaginado vacío
Verde del Báltico
verde postal
el invierno es la ausencia del todo me dicen
y ya soy parte de esta línea que como un iceberg
se desvanece en la nada que dejará el tren
Dejamos atrás una estación
yo
el desentendimiento
y este horizonte cuidadosamente labrado
el destino final de todas sus promesas
Verde insiste
en posesionarse como el espejismo de la inacción
mientras una daga de luz
adoquinados moldes de leche
este pecho mío
disecciona una planicie de lagos
Dónde vivirán ese par de muchachas holandesas
no en un barrio supongo
ni en medio del bosque
posan una al lado de la otra
tan apacibles en el almanaque
mientras a su lado una vaca
se deja tocar la ubre con placer
Comercial de leche o de yogurt
-se me revuelve el estómago cada vez
que escucho la palabra yogurt-
Hojeo una revista para no tener que hundirme en el verde
para tener qué preguntarme qué contar
no todo será este ardor de várices
ni falta de movimiento
Aún quedan tantas horas
¿tendrán el mismo efecto
dolerán igual?
Piernas demasiado blancas
demasiado largas y bien torneadas
y alguien por ahí diría perfectas
es un asunto de huesos
cómo explicarles que soy demasiado pequeña
que no consigo bajar la persiana
demasiado verde terminará por cegarme
demasiado campo
espacioso e indeterminado vacío
demasiados ojos atestiguarán
Una extranjera en el tren camino a Moscú
leyendo sobre lo que hace unas semanas
pasó en Vorónezh
una ciudad desconocida hasta ahora como yo
que desordenadamente fisgoneo en el mapa
y viajo sin dejar que el silencio influya
que fluyan los árboles
dejar
dejar_
se
A
F
L
O
R
A
R
Reviso mis notas de física las coordenadas del cielo
su equidistancia imperfecta
se impone la sabiduría del mago la sofisticada velocidad del color
poco a poco todo se aclarará en los ojos
la mirada del pasto
Verde con olor a menta
verde limón
verde esmeralda
verde que te quiero verde
recito
verde que te quiero verde
carajo
Como una niña que se introduce un cuadrado de miel en la boca
no hay más detalles
solo esa niña viajando
una familia de vietnamitas jugando a las cartas
jalando de su abrigo o del vagón cuando se inclina
¿Y si estudiara el primer año de arquitectura
si tuviéramos el mismo sueño
la misma suerte el mismo golpe?
A mí me gustaba danzar no diré mi nombre
solo que me gustaba danzar
fue esa falta de manos esta ausencia de voces
lo que me hace contar
Yo bailaba entre otras razones
porque hacía falta decirlo de pie
bailaba sobre una alfombra de arena
a miles y miles de kilómetros de Lima
todo lo que se puede dar forma en la mente
giraba como un abanico oriental en mi rostro
estudiaba arquitectura
y bailaba
bailaba
para domesticar las sombras
un edificio tras otro
soñaba e interpretaba mi mejor danza
cuando el tiempo atascó un pie
en el acelerador
era la noche de los cristales rotos
Kristallnacht
en un alemán mal masticado
aun queda en sinsabor en la piel
y la patraña que esconde el pan negro
y afloja los dientes
y endurece el alma
Abedules
pinos
fresnos
debe haber alguna madera
que se sobreponga al vacío
algún peso que lo contenga todo
cierta algodonosa
humedad
demasiado blanco
enceguece
demasiada luz
demasiadas sombras
Una extranjera viajando en tren a Moscú
Voronezh desviando el camino
cementerio de fábricas
reactores nucleares y flores
disfrazados de pasto
en el fondo
en el fondo la boina roja
de un asustado conscripto
que no bajará la mirada
demasiado joven
pienso yo
demasiadas preguntas
piensa él
Dos muchachos rubios
con un bate de béisbol
botas y cabellos rapados
destapándome el vacío
llenando esta nada de golpes.
&
A stranger travelling in a train to Moscow
there is no one to talk to
but from time to time the ticket inspector arrives
to inspect my nervousness and I feel accompanied
I have filled the compartment with cough
the circular air from the holes with tiny windows
a suitcase alive with things
I am not another salesman
I do not know about Lonely Planet’s excursions to the centre of the Earth
I apologize
I hate the mountains
I do not have to explain an origin that too rooted in my eyes
this excessive dream
that the desert has left like a tapestry of suffocated voices on my tongue
until breathing is done in trips that keep getting shorter
the time I take to turn the page
and suddenly find myself with the report of time
At the back two Turks are playing for luck or for me
And a Nigerian feeds her son with a small fruit
that I will call breast
Green, how I want you green
I repeat
I accept this option
solitude
Profoundly black eyes
and carefully white hands
an entire list of tropical diseases
which suddenly show the face of an unpronounceable Englishman
which I no longer care to follow
and is yet another reason for silence
but now the Turks play for everything
and it is my turn to be the body or the part of me they will call
breast
a cross bewildered of forms
And I start to understand everything
accumulating voices like dialects to be touched
while water runs from the mouth not like a word
and turns into a question of the eyes which the body also describes
Asking for water
must be the same in every language
from all of the hands
I cling on to what the sky drags
to keep myself awake
to follow the green
to not interrupt the travelled and unimagined emptiness
Green of the Baltic
green of the post
the winter is the absence of everything they tell me
and I am already a part of the line which, like an iceberg
disappear in the nothingness left by the train
We leave behind a station
me
the disengagement
and this carefully carved horizon
the final destiny of all of its promises
Green insists
in taking over like an illusion of the inaction
while a dagger of light
cobbled with moulds of milk
this breast of mine
dissects a plain of lakes
Where will these two Dutch girls live?
not in a neighborhood I suppose
nor in the middle of a forest
they pose one next to the other
so peaceful in the almanac
while, next to them, a cow
allows its udder to touched with pleasure
Commercial of milk or of yoghurt
-my stomach turns very time
that I hear the word yoghurt-
I browse a magazine so that I don’t have to drown in the green
so that I don’t have to ask myself what to tell
not all will be this heat of veins
or lack of movement
Still so many hours left
will they have the same effect
will they hurt the same?
Legs that are too white
too long and well-shaped
and someone over there would say perfect
it is a matter of bones
how to explain to them that I am too small
that I cannot manage to close the blinds
too much green will eventually blind me
too much field
spacious and indeterminate emptiness
too many eyes will testify
A stranger in the train headed to Moscow
reading about what a few weeks ago
happened in Voronezh
a city unknown until now like me
who disorderedly sneaks on the map
and travels without allowing the silence to affect
that the trees will flow
allow
allow_
able
E
M
E
R
G
E
I revise my physics notes the coordinates of the sky
its perfect equidistance
the wisdom of the magician imposes the sophisticated speed of color
little by little it clarifies in the eyes
the gaze of the grass
Green with the smell of mint
green as lemon
green as emerald
green, how I want you green
I recite
green, how I want you green
damn it
Like a girl who puts a square of honey in her mouth
there are no more details
only the girl travelling
a Vietnamese family playing cards
grabbing her coat or the coach when it inclines
What if I studied the first year of architecture?
if we had the same dream
the same fate the same strike?
I liked to dance I will not say my name
just that I liked to dance
it was this lack of hands this absence of voice
that makes me tell
Among other reasons I danced
because one had to say it by foot
I danced on a rug of sand
thousands and thousands of kilometers from Lima
all that can have a shape in the mind
span like oriental fan on my face
I studied architecture
and danced
danced
to tame the shadows
one building after the other
I dreamed and performed my best dance
when the time got a foot stuck
on the accelerator
it was the Night of Broken Glass
Kristallnacht
in a poorly chewed German
the uneasiness remains on the skin
and the lie that hides the brown bread
and loosens the teeth
and hardens the soul
Birches
pines
ashes
there must be a tree
that overcomes emptiness
a weight that will contain it all
certain cotton-like
humidity
too much white
makes one blind
too much light
too many shadows
A stranger travelling in a train to Moscow
Voronezh changing the route
cemetery of factories
nuclear reactors and flowers
disguised with grass
at the end
at the end the red beret
of a frightened conscript
who will not look down
too young
think I
too many questions
thinks he
Two blond blokes
with a baseball bat
boots and shaved heads
uncovering my emptiness
filling this nothing with strikes.
Translation by Anne Ketola
&
Muukalainen matkaa junalla Moskovaan
ei ketään kelle puhua
mutta silloin tällöin saapuu lipuntarkastaja
tarkastamaan hermoiluni ja tunnen saavani seuraa
olen täyttänyt vaunun yskinnällä
kehämäinen ilma rei’istä pikkuriikkisillä ikkunoilla
matkalaukku asioista elävänä
en ole mikä tahansa myyjä
en tunne Lonely Planetin retkiä Maan keskipisteeseen
pyydän anteeksi
vihaan vuoria
minun ei tarvitse selittää silmiini liian juurtunutta alkuperää
tätä ylenpalttista unelmaa
jonka aavikko jätti kielelleni kuin tukahdutettujen äänien ryijyn
kunnes hengittäminen tehdään yhä lyhyempinä matkoina
aika joka minulta kuluu kääntää sivu
ja yhtäkkiä kohdata ajan selvitys
Perällä kaksi turkkilaista pelaavat onnesta tai minusta
ja nigerialaisnainen ruokkii lastaan pienellä hedelmällä
jota kutsun rinnaksi
Vihreä, kuinka sinut haluan vihreä
toistan
omaksun tämä vaihtoehdon
yksinäisyyden
Syvästi mustat silmät
ja varovaisen valkeat kädet
kokonainen lista trooppisia sairauksia
jotka pian näyttävät ääntymättömän englantilaisen kasvot
joita en enää välitä seurata
ja hiljaisuus saa yhden syyn lisää
mutta nyt turkkilaiset pelaavat kaikesta
ja minun on oltava ruumis tai se osa minusta jota myös kutsutaan
rinnaksi
muodoilla hämmennetty risti
Ja alan ymmärtää kaiken
keräten ääniä kuin kosketeltavia murteita
samalla vesi valuu suusta toisin kuin sana
ja muuttaa itsensä silmien kysymykseksi jonka kehokin kuvailee
Veden pyytäminen
käy lie samoin kaikilla kielillä
kaikista käsistä
tartun siihen mitä taivas raahaa
jotta pysyn hereillä
jotta seuraan vihreää
jotta en keskeytä matkaa tai tai kuvittelematonta tyhjyyttä
Vihreä kuin Itämeri
vihreä kuin posti
talvi on sitä että kaikki on poissa he sanovat
ja olen jo osa sitä linjaa joka jäävuoren lailla
katoaa siihen olemattomuuten jonka juna jättää
Jätämme taaksemme aseman
minä
irrallisuus
ja tämä varovaisen kirjailtu horisontti
sen lupausten viimeinen määränpää
Vihreä vaatii
saada vallan kuin toimettomuuden kangastus
samalla kun valon tikari
kivetetyt maitomuotit
tämä rintani
paloittelee järvien tasangon
Missä nuo hollantilaistytöt tulevat asumaan
tuskin lähiössä oletan
tai metsän keskellä
poseeraavat toinen vasten toista
niin levollisina allakassa
samalla kun lehmä heidän vieressään
sallii mielihyvin utereensa hyväilyn
Mainostetaan maitoa tai jugurttia
-vatsani vääntyy joka kerta
kun kuulen sanan jugurtti-
Silmäilen lehteä jottei minun tarvitse hukkua vihreyteen
jotta täytyy kysyä itseltäni mitä kertoa
kaikki ei ole tätä suonikohjujen paloa
tai liikkeen puutetta
Niin monta tuntia jäljellä
onko niillä sama vaikutus
sattuvatko ne yhtä paljon?
Jalat ovat liian valkeat
liian pitkät ja siron muodokkaat
ja joku tuolla sanoisi täydelliset
kyse on luista
kuinka selittää että olen liian lyhyt
en saa verhoa suljettua
liika vihreys sokeuttaa minut vielä
liikaa peltoa
tilava ja loputon tyhjyys
liian monet silmät todistavat
Muukalainen junassa matkalla Moskovaan
lukemassa siitä mitä muutama viikko sitten
tapahtui Voronezhissa
kaupunki oli tuntematon tähän saakka kuten minäkin
joka sekavasti tunkeilen kartalle
ja matkustan sallimatta hiljaisuuden taivutella
puita virtaamaan
sallia
salli_
va
N
O
U
S
T
A
Kertaan muistiinpanoni fysiikasta taivaan koordinaateista
niiden täydellinen etäisyys toisistaan
taikurin tietämys ohjaa värin taidokkaan nopeuden
pikku hiljaa kaikki selkenee silmissä
ruohokentän katseen
Vihreä joka tuoksuu mintulta
vihreä kuin sitruuna
vihreä kuin smaragdi
vihreä, kuinka sinut haluan vihreä
lausun
vihreä, kuinka sinut haluan vihreä
hemmetti
Kuin pieni tyttö joka laittaa suuhunsa hunajakuution
enempää yksityiskohtia ei ole
vain tuo tyttö matkalla
vietnamilainen perhe pelaamassa korttia
tarttuen takkiinsa tai vaunuun kun se kallistuu
Entä jos opiskelisin vuoden arkkitehtuuria
jos meillä olisi sama unelma
sama tuuri sama isku?
Pidin tanssimisesta en kerro nimeäni
vain että pidin tanssimisesta
se oli tuo käsien puute tuo äänten poissaolo
joka saa minut kertomaan
Muiden syiden muassa tanssin siksi
että se oli sanottava jaloin
tanssin hiekkamatolla
tuhansien kilometrien päässä Limasta
kaikki se joka voi mielessä saada muodon
pyöri kasvoillani kuin itämainen viuhka
opiskelin arkkitehtuuria
ja tanssin
tanssin
kesyttääkseni varjot
rakennus toisensa jälkeen
unelmoin ja tulkitsin parhaan tanssini
kun aika sai jalkansa jumiin
kaasupolkimelle
oli särkyneiden kristallien yö
Kristallnacht
kurjasti pureskellussa saksalaisessa
yhä säilyy ahdistuneisuus iholla
ja valhe joka kätkee ruisleivän
ja heikentää hampaita
ja kovettaa sielun
Koivut
männyt
saarnit
täytyy olla joku puu
joka vastustaa tyhjyyttä
paino joka kestää sen kaiken
tiettyä nukkaista
kosteutta
liika valkeus
sokeuttaa
liikaa valoa
liikaa varjoja
Muukalainen matkaa junalla Moskovaan
Voronezh muuttaa reittiä
tehtainen hautausmaa
ydinreaktoreita ja kukkia
heinällä naamioituna
perällä
perällä punainen baskeri
pelokkaalla alokkaalla
joka ei laske katsettaan
liian nuori
mietin minä
liian monta kysymystä
miettii hän
Kaksi vaaleaa poikaa
pesäpallomaila mukanaan
saappaat ja ajellut päät
peittämässä tyhjyyttäni
täyttämässä olemattomuuttani iskuilla.
(suomennos: Anne Ketola)