Month: February 2017

Kävimme eilen illalla irakilaisten ja afganilaisten turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksia vastustavassa mielenosoituksessa Helsingin Rautatientorilla. Väkeä oli paikalla paljon.Toiset seisoivat pienissä ryhmissä keskustellen, jotkut istuivat kylki kyljessä pallogrillin ääressä lämmittelemässä.

Hiilet hehkuvat lämpöä, mutta kuinka on suomalaisten sydänten kanssa? Juttelimme sympaattisten, kohteliaiden ja avointen nuorten miesten kanssa. Kerroimme heille olevamme heidän puolellaan ja toivovamme, että Suomen hallitus saa heidän kohtelunsa jotenkin inhimillisemmälle tolalle. Kerroimme, että suurin osa Suomen kansasta ei ole rasisteja ja suhtautuu sotaa ja vainoa pakoon lähteneisiin ihmisiin myötätuntoisesti. He selvästi uskoivat asian olevan niin ja olivat vilpittömästi iloisia vierailustamme.

Kun tulijoiden määrä on suuri ja yllättää viranomaiset ja vapaaehtoiset, myös toimenpiteiden pitää olla uusia. Ei pidä mennä samalla kaavalla, kuin on ennenkin tehty, pitää hakea ratkaisuja, luoda uutta. Akuutein tilanne on nyt rauhoittunut. Nyt on se hetki, kun voimme pysähtyä ja katsoa, mitä olemme tekemässä ihmisille, jotka ovat saapuneet maahamme rankkojen taivalten takaa.

Tällä hetkellä ratkaisumalli pakolaisten tuloon näyttäisi olevan se, että pitää päästä eroon pakolaisista. Eroon silläkin hinnalla, että heitä odottaa kotimaassa kidutus ja kuolema, vähintään sekasortoinen, toimimaton yhteiskunta, jossa heillä ei ole tulevaisuutta. Tai vuosien oleskelu loputtomissa telttariveissä naapurimaissa.

Ja kuitenkin jokaisen hyvän ihmisen ajatus on, että on pidettävä huolta ihmisistä, jotka ovat jättäneet kaiken ja lähteneet pakomatkalle. Nykyisessä ilmapiirissä tällainen puhe on melkein kuin kiellettyä. Kun kirjoitan näin, saan pian yksityisen postilaatikkoni täyteen viestejä siitä, kuinka kiihkeästi haluan mustaa miestä ja kuinka pihalla voikaan suvakkiämmä olla.

Mistä tällainen ilmapiiri on tullut? Pelokkaiden puskajunttien parahduksista, peräkammareiden poikien hanureista? Onko heitä meillä niin paljon, että koko Suomen pitää pyöriä heidän pillinsä mukaan? Onko heidän vaikutuksensa niin mahtava, että poliitikot laativat ohjelmansa heidän pelkojensa perusteella? Ovatko poliitikot itse enimmäkseen samaa sakkia? Onko meillä vielä mahdolisuus ajatella toisinkin?

Annetaan maahan tulleille nuorille miehille mahdollisuus. Ei mennä tavallisia byrokratian polkuja, vaan kotoutetaan heitä ihmisten, ei koneiston avulla. Meitä on vaikka kuinka paljon tavallisia perheitä, jotka ovat valmiita ottamaan vastuuta jostakusta nuoresta miehestä. Ottamaan vaikka kotiinsa asumaan ensihätään, lähettämään kielikursseille ja opettamaan heille tärkeitä sanoja ja asioita. Saattelemaan elämän alkuun ja toimimaan perheen ja suvun korvikkeina myöhemminkin. Meitä on vaikka kuinka paljon ihmisiä, joilla on tähän resursseja ja halua. Aikuisten ihmisten kyseessä ollen ei tarvita kovin paljon byrokratiaa ja valvontaa, voidaan vain saattaa ihmisiä yhteen ja antaa elämän ja hyvän tahdon viedä.

Työpaikkojen järjestämisessäkin on paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia. Maahanmuuttajien omat osuuskuntatyyliset yritykset voisivat olla yksi ratkaisu. Niiden työntekijät voisivat tarjota palveluja siellä, mistä meillä Suomessa on palvelusta puute: talonmiehinä, apumiehinä, puutarha- ja pihatöissä, lumitöissä, pienissä remonttihommissa, putkitöissä, sähkötöissä, pienissä kuljetuksissa, mummon ulkoiluttamisessa, lastenhoidossa. Monissa töissä ei tarvita kummoistakaan kielitaitoa, kunhan joku auttaa alulle osuuskuntaan liittymisessä. Siihen tehtävään voisivat työllistyä myös kantasuomalaiset. Kielen ja kulttuurin oppiminenkin voisi tulla osaksi näitä työyhteisöjä ja suomalaiset työttömät tai uuden työn tarvitsijat voisivat niissä tarjota omaa osaamistaan.

Vastaanottokeskuksissa vuosikausia piilossa istuttaminen, elämästä irti pitäminen ja sitten raunioituneeseen kotimaahan palauttaminen ilman mitään toivoa paremmasta ei ole mikään ratkaisu. Se ei ole inhimillinen eikä oikeudenmukainen teko, kun nuo nuoret ihmiset ovat jo kerran luopuneet kaikesta ja lähteneet pakoon. Lähettäisitkö oman poikasi sellaiselle matkalle?

Meillä on alettu karkottaa pakolaisia takaisin maihin, joissa heillä on ilmeinen vaara tulla tapetuiksi, kidutetuiksi tai kohdelluiksi ihmisarvoa loukkaavalla tavalla.

Tällaista ei saa tapahtua. Suomen perustuslaki on laadittu noudatettavaksi.

Ehdotan, jotta viranomaisten ja poliittisten päättäjien toimiin tulisi lisää huolellisuutta ja vilpitöntä halua hoitaa asia lain ja oikeuden mukaan, jokaiseen turvalliseksi luokiteltuun maahan, johon pakolaisia pakkopalautetaan, lähetetään hallituksen edustajat varmistamaan, että asuminen kyseisessä maassa on riittävän turvallista ja ihmisarvoinen elämä mahdollista.

Tämän voisi toteuttaa siten, että hallituksen komitea kokoontuu pitkäaikaiselle turvallisuus- ja yhteistyöleirille jokaisessa maassa, johon pakolaisten palautus on päätetty aloittaa. Samalla voitaisiin luoda yhteisiä projekteja maan jälleenrakentamisessa. Nykytekniikalla tämä ei olisi juuri sen kummempaa, kuin europarlamentikkojen sukkulointi Brysselissä. Mitään erityisiä turvatoimia ei turvallisiksi todetuissa maissa tarvittaisi. Myös komitean jäsenten perheet voisivat matkustaa mukaan, lapsille ja nuorille voitaisiin järjestää kansainvälisiä leirikouluja ja avustusprojekteja.

Käytäntö avaisi uusia markkinoita, loisi uudenlaisia yhteyksiä ja ideoita ja kehittäisi maailman yhteenkuuluvuutta. Tällä hetkellä tilanne on se, että sysäämme ihmiset kauas pois, jotta he katoaisivat silmistämme ja saisimme unohtaa heidät. Kenties lähettää vähän kehitysapua perässä.

Se on väärin tehty ihmisille, jotka ovat tehneet äärimmäisiä uhrauksia päästäkseen maahamme turvaan ja etsimään uusia elämisen mahdollisuuksia. Silloin jätetään myöskin ottamatta huomioon maahan saapuneiden tuomat uudet yhteydet, uusi näkökulma johonkin maailmankolkkaan, joka on ollut meille aikaisemmin paljon vieraampi. Palaavien pakolaisten kautta syntyisi uusia siltoja ja heidän kotimaistaan tulisi vähän kuin meidänkin maitamme, samaan tapaan, kuin Namibia tuli meille Martti Ahtisaaren työn myötä ikään kuin sukulaisvaltioksi.

Suomen aloitteesta tästä voisi syntyä Euroopan laajuinen käytäntö. Ennustettu ja jo alkanut kansainvaellus ei ole yhdensuuntainen asia, Euroopan kauhu ja muiden ongelma. Globalisaatio ei tarkoita vain sitä, että poimitaan halpa työ, tavarat, huvitukset ja rantaelämä sieltä, missä milloinkin vallitsee rauhan tila ja sopiva ilmasto. On kannettava myös vastuu yhteisestä maailmasta. Jotenkin nyt tuntuu siltä, että ihmiset, jotka tänne hädässään saapuvat, tulevat jostain kaukaa ja tuntemattomasta ja tuupataan sinne mahdollisimman nopeasti takaisin. Takaisin väärään kulttuuriin. Toinen on tilanne silloin, kun suljetaan tehdas Suomessa ja pistetään iloisesti uusi pystyyn toiselle puolelle maapalloa.

Meille saapunut pakolainen on rajat ylitettyään meidän asukkaamme ja ansaitsee saman kunnioituksen ja huolenpidon, kuin muutkin ihmiset. Pakolainen ei oleskele maassamme laittomasti. Ihmisen lähettäminen kuolemaan ja kidutukseen sen sijaan on vastoin kaikkia lakeja ja inhimillisyyttä. Saattohoidosta on ainakin huolehdittava.