Olen Sari Alhariri, syrialainen mies. Tulin Suomeen 2015. Asuin Laitilassa kahdeksan kuukautta ja sain myönteisen turvapaikkapäätöksen.
Tein maahanmuuttovirastolle perheenyhdistämishakemuksen.
Vaimoni ja lapseni ovat lähteneet Syyriasta ja ovat olleet Libanonissa nyt kaksi vuotta. He eivät pystyneet matkustamaan Suomen lähetystöön Turkkiin, joten Migri haastatteli heitä Libanonissa. Koko perheeltä otettiin myös DNA-näytteet.
Odotin vastausta noin vuoden. Vastaus oli negatiivinen. Tein valituksen päätöksestä 27.11.2017. Uutta päätöstä ei ole vielä tehty.
Minulla on neljä tyttöä ja kaksi poikaa. Lapseni ovat syntyneet 2000-2008. Vanhimmat lapseni ehtivät käydä koulua vähemmän kuin kaksi vuotta ennen kuin ongelmat Syyriassa alkoivat. Kolme tyttäristäni vammautui vakavasti vuosina 2013-2014. Vanhimmalla tyttärellä Marwlla on näkövamma. Shama (s.2005) joutui sivullisena välienselvittelyn uhriksi ja oli sairaalassa kuukauden vakavan päävamman takia.
Alharirille, perheenyhdistämispolitiikka tuottaa mielenterveysongelmia.
Alharirin kolme tytärtä.
Vaimoni ja lapseni ovat vuosina 2010-2016 kärsineet Syyriassa pelosta ja paniikista, he ovat nähneet ystävien ja sukulaisten kuolemaa, joutuneet nukkumaan ulkona ja kellarissa suojassa pommeilta. Kaikki tämä on aiheuttanut heille paniikkia ja psyykkisiä oireita.
Libanonissa perheeni asuu asunnossa, jossa on heidän lisäkseen 9 muuta asukasta. Asunnossa on yksi huone, keittiö ja kylpyhuone. He eivät voi liikkua ulkona, koska heillä ei ole oleskelulupaa.
Tyttäreni Tasnim (s.2001) yritti tappaa itsensä viiltämällä ranteensa auki vuoden 2017 alussa. Poikani Abdul (s.2003) hyppäsi asunnon parvekkeelta muutamaa kuukautta myöhemmin. Hänelle ei jäänyt tästä pysyviä fyysisiä vammoja.
Tultuani Suomeen aloin kärsiä päänsäryistä. Säryt ovat tulleet jatkuvasti pahemmiksi, myös selkäni kipeytyi. Olen myös kärsinyt unettomuudesta, joka on pahentunut niin, että lähes kahden vuoden ajan olen pystynyt nukkumaan vain 2-3 tuntia vuorokaudessa. Unettomuuteen, jatkuviin kipuihin, masennukseen ja muihin terveysongelmiin joudun syömään päivittäin lääkkeitä, jotka nekin osaltaan tkevät normaalin elämän mahdottomaksi (vaikka lievittävät jonkin verran oireita). Muistini toimii huonosti, en pysty oppimaan kieltä tai osallistumaan kunnolla työllisyyskoulutukseen.
Luulen, että maahanmuuttoviraston kielteinen päätös perheenyhdistämiseen johtui siitä, että kaikkien oireideni ja käyttämieni lääkkeiden takia en pystynyt muistamaan kunnolla mm. lasteni syntymäaikoja.
Ajattelen ja kaipaan perhettäni, olen huolissani heistä. En voi palata Syyriaan, en pääse Libanoniin perheeni luokse. En voi tehdä muuta kuin odottaa seuraavaa päätöstä. En tiedä, mitä voin tehdä elämälläni, jos perheeni ei voi olla kanssani ja jos en voi auttaa ja tukea heitä.