Kun pakolainen on Suomessa vastaanottokeskuksessa, hän on vielä tavallinen pakolainen muiden pakolaisten joukossa. Häntä pidetään pelossa ja epävarmuudessa, monesti vuosia, mutta hän saa sen verran ruokaa ja avustusta, että pysyy fyysisesti kohtuukunnossa.
Kun pakolainen on saanut kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseen, eikä häntä voida jostain syystä poistaa maasta, hänestä tulee laiton. Hänet potkaistaan kadulle kyselemättä, onko hänelle vokissa muiden hädänalaisten joukossa syntynyt turvaverkko, joka auttaisi häntä eteenpäin. 
Jos pakolainen järjestää kohtelustaan mielenilmauksen, hänestä tulee anarkisti ja yhteiskunnan vihollinen. Samoin käy suomalaisille vapaaehtoisille, joilla vielä on rakkautta ja myötätuntoa. Hekoittavat auttaa kunnon ihmisiä, joilla ei näytä olevan tulevaisuutta tai edes elämää. Ministerit ehdottavat lakia, jonka nojalla auttaminen kielletään.
Inhimillisyytensä säilyttäneiden ihmisten avulla pakolainen kuitenkin saa joskus jonkinlaisen otteen elämään: saa ystäviä, pääsee töihin, suomen kielen taito lisääntyy. He ovat ahkeria ja tekevät kaikkensa, siksi he edistyvät nopeasti. Heillä on vielä hiukan toivoa ihan tavallisesta elämästä.
Kun pakolainen sitten päätetään pakkopalauttaa, vokista tai yksityismajoituksesta, töistä tai koulusta, hänestä tulee vaarallinen rikollinen. Kolmea tavallista nuorta miestä palauttamaan tarvitaan yksityislentokone ja viisitoista poliisia. Viimeksi tällä viikolla tehtiin yksi sellainen lento. Kabuliin, Afganistaniin, jonne ei nyt pitäisi palauttaa ketään, ei etenkään hazara-vähemmistön jäseniä, joita Taleban vainoaa systemaattisesti.
Saatuaan tällaisen urhoollisen sankarimatkan suoritettua Suomen poliisi laittaa aina voitonmerkin Twitteriin. “Tolkun ihmiset” ja rasistit käyvät kiittämässä. Pahoja tekoja on aina eräs osa kansasta puolustelemassa lailla, järjestyksellä ja turvallisuudella. Niin taas tässäkin maassa, vaikka kovin kauhistelemme rautasaappaiden kopinaa muissa maissa.
