Jussi Halla-aho, perussuomalaisten ”mestari”, kävi eduskuntatatalon portailla 3.10.2025 näyttämässä, että hänpä uskaltaa, kansanedustajatovereistaan poiketen, astua Gazan lasten hirmuisten puolustajien eteen mielenosoituksessa. Jälkeenpäin hän kirjoitteli tohkeissaan:
Lehtikuva, Vesa Moilanen
”Tuolla porukalla on vielä harjoittelemista, jos he haluavat saada muitakin kuin omaan kuplaansa kuuluvia asiansa taakse”, vihapuhemies huolestuneena huokaisi.
Halla-aholla näyttää nyt olevan presidentinvaaliakin suurempi kampanja meneillään. Hän tahtoo arvostusta. Amerikkalaiseen tyyliin perhe on valjastettu isäpapan mainetta kiillottamaan ja tyttäret julkaisevat ympäri mediaa kehujansa ihanasta isukista. Sitä hän voi hyvinkin olla kasvatettuaan tyttärensä rasistisen politiikkansa ihailijoiksi. On siis saanut heidät omaan kuplaansa ja asiansa taakse.
Natsijohtajienkin lapset kuuluivat maansa herrakansan ehdottomaan eliittiin ja elelivät mukavaa, ylellistä elämää. He näkivät isänsä vain perhettään rakastavina hahmoina, myös kaikkien hirmutekojen jälkeen. Toivotaan, että meillä asiat eivät etene noiden aikojen karmeuksiin. Nyt oman maan köyhiä ja pakolaisia nöyryytetään ja poliittinen eliittimme katselee tyynesti sivusta kansanmurhaa Palestiinassa. Perussuomalaisten ja kokoomuslaisten mielestä tuollaisilla vääräuskoisilla ei välttämättä ole oikeutta elää.
Jussi Halla-aho yritti tapansa mukaan kiemurrella irti vastuustaan kirjoittamalla, että ei ole juurikaan osoittanut ymmärrystä Israelin toimille vaan on ”pohtinut konfliktin masentavaa monimutkaisuutta”. Mielenosoituksen järjestäjän, Global Movement to Gaza -järjestön Suomen maatiimin jäsen Ämäl Salih kommentoikin Helsingin Sanomissa osuvasti: ”Kansanmurhaa ei voi luokitella monimutkaiseksi, ja sitten käyttää sitä tekosyynä olla tekemättä mitään.”
Huvittavaa on se, että Halla-aho vaatii mielenosoittajilta kunnioittavaa käytöstä. Hänen oma nousunsa puhujapönttöön on tapahtunut poliittisen vastapuolen nimittelyllä ja mustamaalaamisella sekä haaveilla vasemmistolaisten naisten – jonkun jopa nimeltä mainiten – joutumisesta raiskausten kohteeksi.
Entinen Tilastokeskuksen kehittämispäällikköPekka Myrskylä kertoo seuraavansa hämmentyneenä Suomen maahanmuuttokeskustelua. Hänen mukaansa faktapohjaisia tilastoja ei helposti hyväksytä, jos ne eivät tue poliittista ennakkokäsitystä.
“Kun julkaisin tilastoja maahanmuuttajien verokertymästä ja tulonsiirroista äskettäin Helsingin Sanomissa, palautetta tuli laidasta laitaan. Joillekin ei riittänyt, että luvut olivat virallisesta verotusaineistosta.”
Tutustuin Myrskyulan kirjoituksiin vuonna 2014, kun hän kumosi monia kaupunkilegendoja ulkomaalaisista, jotka elävät sosiaaliturvan varassa. Kuva: Tekniikka&Talous
Myrskylän mukaan maahanmuuton taloudellisia vaikutuksia voidaan arvioida rekisteripohjaisella tilastoinnilla täsmällisesti, mutta julkinen keskustelu kääntyy usein tunnekysymyksiksi.
Hän kertoo tehneensä laajan analyysin maahanmuuttajien työmarkkina-asemasta ja toteaa tulosten olleen yllättäviä myös hänelle: maahanmuuttajien joukossa on runsaasti korkean koulutustason ammattilaisia.
“Työllisistä maahanmuuttajista noin 50 000 on johtajia tai ylempiä toimihenkilöitä. Tämä ei näy julkisessa keskustelussa lainkaan.” Myrskylän mukaan esimerkiksi pääkaupunkiseudulla maahanmuuttajataustainen työvoima muodostaa monien palvelualojen ja terveydenhuollon selkärangan. “Laboratorioista busseihin ja terveyskeskuksiin – moni sektori ei toimisi ilman heitä.”
Muistatko Tanja Poutiaisen, joka pukeutui väärennettyyn saamelaispukuun ja aiheutti melkoisen kohun? Jostain oudosta syystä Lapin alueen asukkaat pitävät hyväksyttävänä naamioitua saamelaiseksi.
Yksi näistä henkilöistä on Perussuomaisten kansanedustaja Sara Seppänen. Kysyin saamelaiselta, mitä hän ajatteli Seppäsen tempusta.
Lähde: Facebook
”Ehdottomasti ei saamelainen, ei edes lähelläkään. Hän cosplaytaa väärennettyä identiteettiä puhtaasti poliittisen opportunismin vuoksi.”
Media, pääasiassa tabloidit, ovat hiljaa ja tukevat hiljaisuudellaan halveksuntaa saamelaisia ja muita vähemmistöjä kohtaan.
HUOMAUTUS: PS kansanedustaja Sara Seppänen EI ole saamelainen, parhaimmillaan hän on feikki saamelainen.
Miksi kulttuurinen omiminen on loukkaava ja väärin?
“Kun tarkastelemme sortoa kokevaa kulttuuria, se on usein seurausta kolonialismista, jossa hallitseva ryhmä on ottanut omistukseensa maan ja sen kansan. Kun hallitseva ryhmä jatkaa ei-hallitsevan kulttuurin osien varastamista, se jatkaa kyseisen kulttuurin taloudellista sortoa ja epäedullista asemaa,” ReachOut mukaan.
Kulttuurinen omiminen on myös vallan käytöä.
Saara Seppänen, lakkaa teeskentelemästä olevasi saamelainen, kun et todellakaan ole sitä.
Kolmen vuosikymmenen virkauran ja väitöskirjan valmistumisen jälkeen entinen ylikomisario Jari Taponen päätti jättää poliisin tehävät. Päätöksen taustalla oli hänen mukaansa kasvava kokemus siitä, että poliisin toiminta ja yhteiskunta olivat ajautumassa erilleen.
”Poliisi on politisoitunut, eikä sitä haluta myöntää”, Taponen sanoo.
Jari Taponen
Hänen mukaansa organisaation väitteet poliittisesta neutraaliudesta ovat ristiriidassa sen toimintarakenteiden kanssa. ”Tulosohjaus tulee suoraan hallitusohjelmasta. Siinä mielessä poliisi toteuttaa poliittista tahtoa halusi tai ei.”
Eroamisensa jälkeen Taponen perusti yhdessä Susanna Makaroffin kanssa Prevenza-nimisen yrityksen, joka keskittyy sosiaaliseen turvallisuuteen, yhteisöjen resilienssiin ja tutkittuun tietoon perustuvaan rikosten ehkäisyyn.
Keskeinen turhautumisen lähde Taposelle oli hänen mukaansa poliisiorganisaation kyvyttömyys sopeutua yhteiskunnan muutokseen. ”Ennalta ehkäisevä työ antoi minulle laajemman näkymän asioihin kuten yhteisöjen vahvuuteen, integraatioon ja polarisaation vähentämiseen”, hän sanoo. ”Mutta organisaatio ei kehittynyt siihen suuntaan.”
Ero kävi entistä selvemmäksi hänen väitöstutkimuksensa aikana. Tutkiessaan poliisin toimien vaikutuksia rikollisuuteen ja turvallisuuteen hän huomasi, että luotettavaa tutkimustietoa oli hyvin vähän, vaikka julkisessa keskustelussa oletukset olivat vahvoja.
”Ajatellaan, että poliisin toimilla on selvät ja ennustettavat vaikutukset. Mutta tutkimus osoittaa, että vaikutukset ovat hyvin kontekstisidonnaisia — ja joskus neutraaleja tai jopa negatiivisia.”
Taposesta tämä tutkimustiedon puute jättää tilaa oletuksille perustuville tulkinnoille. ”Tutkimusta on vähän, ja viranomaisviestintä nojaa usein enemmän mielikuviin kuin todellisuuteen.”
Kirjoittaessani Suomen lukua European Islamophobia Report 2024 -raporttiin haastattelin imaamia, joka esitti pysäyttävän havainnon: välinpitämättömyytemme Gazan sotarikoksia ja kärsimystä kohtaan heijastuu siihen, miten kiristämme maahanmuuttopolitiikkaa ja toteutamme leikkauslinjaa. Hänen mukaansa molemmat ilmiöt kumpuavat samasta juuresta – huolestuttavasta sosiaalisesta turtumisesta ja kasvavasta vieraantumisesta toisten kärsimystä kohtaan.
Kiristyvä maahanmuuttopolitiikka tuo epävarmuutta monille Suomessa asuville maahanmuuttajille. Jos hallituksen tavoitteena on tehdä maahanmuuttajista aktiivisia kansalaisia ja yhteiskunnan täysivaltaisia jäseniä, mielestäni valitut keinot vievät kehitystä päinvastaiseen suuntaan. Esimerkiksi maasta poistamisen uhka työttömäksi joutuessa, kansalaisuuden saamisen ajan pidentäminen viidestä vuodesta kahdeksaan sekä pysyvän oleskeluluvan ehtojen kiristäminen ovat esimerkkejä tiukennuksista, jotka vaikeuttavat kotoutumista ja horjuttavat luottamusta.
Yksi eduskunnan häpeällisimmistä päätöksistä oli niin sanotun rajalain hyväksyminen ja jatkaminen. Laki sivuuttaa turvapaikanhakijoiden ihmisoikeudet ja heikentää oikeusvaltion periaatteita.
Sosiaaliturvaleikkaukset osuvat nekin monin tavoin maahanmuuttajiin. Vielä huolestuttavampaa on kuitenkin se, että ne ruokkivat epäluuloa ja vahvistavat mielikuvaa, ettei maahanmuuttajiin voi luottaa. Tällöin kiristyvä maahanmuuttopolitiikka näyttäytyy hyväksyttävänä, vaikka todellisuudessa se lisää jakolinjoja ja vaikeuttaa yhteiskuntaan kiinnittymistä.
Tätä välinpitämättömyyttä ruokkivat media, poliittinen johto, hallitus ja oppositio sekä lähes täydellinen yleisön hiljaisuus. Missä ovat pääkirjoitukset, jotka tuomitsevat rakenteellisen rasismin?Missä ovat poliitikkojen aidot vetoomukset tulitauon puolesta, kun samaan aikaan käymme asekauppaa Israelin kanssa?
Kuinka kauan joudumme kuuntelemaan tyhjää hokemaa Israelin oikeudesta puolustaa itseään? Tai pääministeri Petteri Orpon väitettä, että hallituksen antirasistinen ohjelma todistaa, ettei Suomessa ole sijaa rasismille – vaikka perussuomalaiset toistavat äärioikeistolaisia väitteitä, kuten “väestönvaihtoteoriaa”, ja puhuvat vähemmistöistä, kuten ei-kantasuomalaisista ja muslimeista, ikään kuin nämä eivät olisi tervetulleita Suomeen?
Nämä ilmiöt ruokkivat toisiaan. Kun emme tunne empatiaa ulkomailla tapahtuvaa kärsimystä kohtaan, on helpompi sulkea silmät myös kotimaan epäoikeudenmukaisuudelta. Halu välittää, erityisesti haavoittuvimmista – kuten vähemmistöistä ja turvapaikanhakijoista – on elintärkeää jokaiselle demokraattiselle yhteiskunnalle. Silti moni on oppinut sulkemaan tunteensa. Annamme epäoikeudenmukaisuuden ja julmuuden valua ohitsemme kuin veden hanhen selästä.
Hanhien höyhenet hylkivät vettä, koska ne erittävät rasvaa ja niiden sulkarakenne on ainutlaatuinen. Meidän yhteiskunnassamme tätä “rasvaa” ovat kieltäminen, syntipukkien etsiminen, epäinhimillistäminen, vieraantuminen ja haluttomuus katsoa kärsimystä silmiin. Ajan myötä sydämemme voivat muuttua yhtä vedenpitäviksi – suojautuen empatialta, oikeudenmukaisuudelta ja inhimillisyydeltä.
“Ensin ne tulivat hakemaan sosialistit, enkä puhunut mitään, koska en ollut sosialisti… [–] Sitten ne tulivat hakemaan minut, eikä ollut enää ketään, joka olisi puhunut puolestani.”
Yksi tämän päivän Suomen räikeimmistä epäoikeudenmukaisuuksista on se, miten kohtelemme turvapaikanhakijoita ja näkyviä vähemmistöjä, erityisesti muslimeja. Viime viikon A-studiossa nähtiin jälleen esimerkki siitä, miten muslimeja kohdellaan julkisuudessa. Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja kohdisti ohjelmassa kovaa kritiikkiä islaminuskoisiin ja viittasi puheenvuorossaan väestönvaihtoteoriaan. Keskisarjan mukaan ”pidot eivät parane väkeä vaihtamalla, pikemminkin päinvastoin – siivot suomalaiset pidot muuttuvat kehitysmaalaiseksi sikalaksi ja verilöylyksi”.
Sisäministeri Mari Rantanen lupasi hallituskautensa alussa “paradigman muutosta” maahanmuuttopolitiikkaan. Mutta jos tuo muutos perustuu pelkoon ja epäluottamukseen – kuten se selvästi tekee – millaista yhteiskuntaa olemme rakentamassa? Osallisuuden edistämisen sijaan nämä lait luovat esteitä yhdenvertaisuudelle.
Yhdysvalloista moniin EU-maihin olemme saaneet kokea, miten tuhoisaa polarisoiva politiikka voi olla, mutta meidän ei pidä vajota epätoivoon – juuri sitä toivovat ne, jotka hyötyvät jakolinjoista ja vihasta.
Kotimaassani Argentiinassa, jossa sotilasvallankaappaukset olivat arkipäivää nuoruudessani, meillä oli sanonta: Nada malo dura cien años – “Mikään paha ei kestä sataa vuotta”.
Kesällä 2023, kun Petteri Orvon porvarihallitus oli juuri nimitetty, tuli tuoreelle pääministerille täydellisenä yllätyksenä valtiovarainministeriksi nimitetyn perussuomalaisen ”riikan” räikeä rasismi.
Ensin yritettiin homma laittaa Purran nuoruuden piikkiin, mutta kun Orpo sai toimittajilta kuulla tuoreemmistakin rasistisia kirjoituksia, Orpo joutui toteamaan, että eihän tuollaista tekstiä voi ymmärtää tai sallia.
Omalla tahollaan ”riikka” sanoi tuolloin heinäkuisena maanantaina, että hän ei omia kirjoituksiaan anteeksi pyydä. Tiistaina hän pyysi kirjoituksiaan anteeksi. Keskiviikkona Orpo ja Purra pitivät Kesärannan pihamaalla tiedotustilaisuuden. Purra sanoi anteeksipyyntönsä olleen aito. Rasismi oli kylläkin vain sisäpiirin huumoria. Petteri sanoi, että Riikan anteeksipyyntö oli vilpitön ja nyt on kaikki kunnossa. Kaikki hallituspuolueet olivat myös allekirjoittaneet rasisminvastaisen julkilausuman.
Tässä välissä olemme v. 2024 nähneet hallituksen isolla rahalla teettämän ”rasisminvastainen kampanjan”, johon juuri kukaan ei lähtenyt mukaan. Eikä tietysti kannattanutkaan lähteä – kuinka kummassa kansalaisia saataisiin pois rasismin tieltä, kun heitä koko ajan hallituksen ministerit siellä taluttavat.
Olin hämmästynyt, mutta en yllättynyt Perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran avaus- ja loppupuheenvuoroista puoluekokouksessa Lahdessa. Jos hänen puheistaan voi jotain oppia, tärkein oivallus on se, että meidän on kaikin keinoin vältettävä hänen tarjoamaansa reseptiä maahanmuuttopolitiikassa.
Jos me Mikkelissä alkaisimme puhua maahanmuutosta samalla tavalla kuin Purra – ja vieläpä ilman niitä lisäkiristyksiä, joita Teemu Keskisarja ja Simo Grönroos ehdottavat – voisimme silti romuttaa kaupungin veto- ja pitovoiman. Meillä on pieni maahanmuuttajaväestö, mutta sen merkitys Mikkelin elinvoimalle on suuri.
Hyvin toimiva kunta muistuttaa monella tapaa menestyvää yritystä: sen on tarjottava hyviä palveluita ja kohdeltava asukkaitaan kunnioittavasti ja tasavertaisesti. Kun katsomme muita Euroopan maita, kuten Hollantia, jotka ovat meitä pidemmällä maahanmuuttopolitiikassa, huomaamme, että siellä ei enää puhuta kotoutumisesta, vaan osallisuudesta.
Meidän on päästävä eroon “me ja ne” -ajattelusta ja löydettävä toisia sanoja kuvaamaan uusia ja vanhoja asiakkaitamme, jotta he voivat tuntea olonsa tervetulleiksi, yhdenvertaisiksi ja voimaantuneiksi. Itse en pidä sanasta “vieraskielinen”, vaikka sitä käytetään yleisesti. Miksi emme kutsuisi uutta tulijaa mieluummin Uudeksi mikkeliläiseksi? Lakataan myös puhumasta heidän lapsistaan “ulkomaalaistaustaisina” ja lopetetaan rajanveto meidän ja heidän välillä. Keskitytään sen sijaan siihen, mikä meitä yhdistää.
Mikkelin kansainvälistyminen ja uusien asukkaiden houkuttelu ja pitäminen kaupungissa on elintärkeää – se on suorastaan kaupunkimme elämän ja kuoleman kysymys. Toivon, että valtuutettukollegani ymmärtävät tämän, ja uskon, että monet heistä ymmärtääkin.
Waa maxay sababta ay muhiim u tahay in la helo warbaahin #Af-Soomaaliga ku baxda ee ka hadasha arrimaha Finland ka dhaca?
Wararka iyo maqaalada lagu qoro Af-Soomaaliga, waxay fursad u siinayaan dadka Soomaaliyeed ee ku nool Finland in ay si fiican u fahmaan waxa ka dhacaya dalka, una eegaan arrimaha noloshooda khuseeya iyagoo adeegsanaya afkooda hooyo.
Waxaa aad muhiim u ah in warbaahintan ay si toos ah u sameeyaan dadkii ay khusayso – si ay u muujiyaan aragtidooda, waaya-aragnimadooda, iyo in codkooda la maqlo. Tani waxay fursad siinaysaa in la falanqeeyo arrimaha Finland ka jira iyadoo laga eegayo dhinacyo kala duwan oo laga yaabo in aysan had iyo jeer ka muuqan warbaahinta waaweyn.
Aniga ahaan, aad baan u jeclaan lahaa in aan helno warar ku saabsan Finland oo Af-Soomaali ku qoran – xitaa haddii ay noqoto mar bishii ama usbuuciiba mar. Waxay iga caawin lahayd in aan si fiican u fahmo bulshada aan ku dhex noolahay, isla markaana aan dareemo in aan ka mid ahay.
Lehdet ja uutiset vähemmistön omalla äidinkielellä ovat olennaisia, jotta yhteiskuntaa voidaan ymmärtää omasta näkökulmasta käsin. Ne edistävät osallisuutta, vuoropuhelua ja auttavat siihen, että vähemmistöjen äänet tulevat kuulluiksi ja ymmärretyiksi.
Erityisen tärkeää on, että tätä mediaa tuottavat itse vieraskieliset ja vähemmistöön kuuluvat ihmiset. Se luo tilaa keskustelulle siitä, mitä Suomessa tapahtuu – vähemmistöjen omista kokemuksista ja näkökulmista käsin.
Minulle olisi henkilökohtaisesti todella merkityksellistä saada uutisia Suomesta somaliksi – vaikka vain kerran viikossa tai kuukaudessa. Se auttaisi minua pysymään ajan tasalla ja tuntemaan vahvemmin, että kuulun tähän yhteiskuntaan.
Se oli nopea hetki – kuva nuorten tapahtumasta, jonka piti välittää iloa, kohtaamista ja yhteisöllisyyttä. Mutta tarkemmin katsottuna jokin särähti.
Kuvassa näkyi nuorisotyöntekijä, jonka käden ele muistutti symbolia, jota on viime vuosina käytetty rasistisena viestinä – erityisesti äärioikeiston piirissä. Vaikka ele itsessään voi monelle näyttää viattomalta, konteksti, historia ja eleen ajoitus tekevät siitä merkityksellisen. Tämä ei tuntunut sattumalta.
Ammattilaisena nuorten parissa tiedän, että joka ikinen sana, ilme ja ele kantaa viestiä.
Ne voivat rakentaa tai rikkoa. Ne voivat antaa tunteen osallisuudesta tai ulkopuolisuudesta. Nuori, joka tunnistaa eleen merkityksen, ei voi olla miettimättä: Oliko tämä suunnattu minua kohtaan? Olenko minä täällä ei-toivottu?
Maahanmuuttajataustaisena nuorena tällaiset tilanteet jäävät ihon alle. Ne eivät ole vain yksittäisiä hetkiä – ne kietoutuvat osaksi laajempaa kokemusta, jossa joutuu jatkuvasti arvioimaan, onko ympäristö oikeasti turvallinen. Missä tahansa muualla ele olisi ehkä ohitettu, mutta kun se tapahtuu tilassa, jonka pitäisi olla turvallinen ja arvostava, se sattuu enemmän.
Rasismi ei aina huuda – se kuiskaa eleissä, nauruissa, sivulauseissa. Se voi piiloutua “vitseihin”, joita ei koskaan tarkoitettu vakavasti, mutta jotka silti osuvat. Ja se kasvaa, kun niitä ei tunnisteta eikä puututa.
Siksi antirasistinen työote ei ole valinnainen lisä nuorisotyössä – se on perusta, jolle kaikki rakentuu. Se tarkoittaa, että opimme tunnistamaan myös symbolien ja kielen piilomerkityksiä. Se tarkoittaa, että kuuntelemme, kun joku sanoo tulleensa satutetuksi – emme puolustaudu vaan pysähdymme. Se tarkoittaa, että otamme vastuun.
Nuoret tarvitsevat ympäristön, jossa he voivat tuntea kuuluvansa – ilman pelkoa, ilman jatkuvaa varuillaan oloa. Ja me aikuiset – etenkin me, jotka teemme töitä nuorten kanssa – olemme vastuussa siitä, millaisen viestin annamme. Meidän tehtävämme ei ole vain tukea nuoria, vaan myös katsoa itseämme peilistä.
Antirasismi ei ole yksittäinen teko, vaan jatkuvaa valintaa puhua, toimia ja kasvaa.
*Mahad Sheikh Musse monikulttuurisen nuorisotyön ammattilainen, joka omaa vuosien kokemus viranomaisten ja eri yhteisöjen kanssa työskentelmisestä. Hän on myös Migrant Talesin säännöllinen kolumnisti-kirjoittaja ja toimituksen jäsen.
