Kubra Amini*
Liikkuminen ja urheilu ovat erittäin tärkeitä erityisesti nuorille. Jos olet vaikka juuri muuttanut Suomeen ulkomailta ja sinulla ei ole yhtään kavereita niin urheilu voi auttaa sinua löytämään uusia ystäviä sekä oppimaan ja sopeutumaan uuteen kotimaahan. Olisi hienoa, jos asiat olisivat näin yksinkertaisia, eli ihminen harrastaa urheilua ja kaikki on hyvin. Valitettavasti asiat eivät ole näin yksinkertaisia.
On monta syytä miksi nuoret, ja erityisesti maahanmuuttajanuoret, eivät harrasta urheilua.
Yksi syy on korkeat osallistumismaksut. Jonkun urheilulajin harrastaminen voi maksaa monta sataa euroa vuodessa ja monelle perheelle tämä on liian kallista.
Toinen syy on aika. Jos nuori ihminen opiskelee ja haluaa menestyä koulussa hänellä saattaa olla liian vähän aikaa opiskeluun ja siksi hän ei harrasta urheilua.
Mutta vaikka joillakin on aikaa ja rahaa he eivät silti tykkää urheilua. He mieluummin istuvat sohvalla television edessä tai pelaavat koneella koko ajan. Jos Tämä jatkuu pitkään hän lihoo eikä jaksa tehdä mitään.








