Tag: Suomi

Ihmisten kunnioittava, toisensa hyväksyvä yhdessäolo on parasta.

Poliitikot, viimeksi ministeri Risikko tänään Ylellä, toistelevat mantraa polarisaatiosta ja siitä, että ”muut” eivät uskalla osallistua keskusteluun, kun on ne ääripäät. Koska minä uskallan julkisesti vastustaa rasistista ja uusfasistista politiikkaa ja vääryyksiä, kuulunen siis näiden ”tolkun” poliitikkojen määrittämään ääripäähän.

Tolkuttajien mielestä minun ja kaltaisteni pitäisi osata olla hiljaa, tai puhua hellästi, jotta en estäisi muita osallistumasta. Mutta tiedättekö mitä: minäkin kuuluin siihen hiljaiseen enemmistöön, joka ei edes kulmakarvastoa hyppäyttänyt, kun halla-ahotyyppiset poliitikot alkoivat liikehtiä. Tilanne kuitenkin eskaloitui niin, että omatunto ei vaiennut. Heti alkuun kansalaiskeskustelijalle kävi ilmeiseksi, että kiltin tädin rooli ei toimi: kukaan ei korvaansa lotkauta, maailma on täynnä hymistelijöitä, me miehet tehdään tässä nyt töitä.

Ainoa, mitä saattoi seurata, oli muutama vedä itses hirteen -viesti sähköpostissa.

Tästähän se johtuu, että keskusteluun ei uskalleta osallistua. Minunkin lähipiirini huolestui heti turvallisuudestani – ja vähän kai omastaankin.

Onkin niin, että ne keskustelevat, jotka uskaltavat. Muilla ei ole siihen mitään
mahdollisuuksia sen vuoksi, että se ainoa olemassa oleva ääripää on niin rivo, rankka ja päällekäypä.

Valitettavasti näyttää olevan myös niin, että nykyiselle hallitukselle tuo räyhäjoukkio on melkeinpä siunaus. Hallitus saa rauhassa toteuttaa omaa agendaansa eikä kunnon vastustusta synny. Oppositiopoliitikotkin ovat varovaisia. Vain harva uskaltaa ottaa jämäkästi kantaa pahimpiakaan epäinhimillisiä puheita vastaan. Osaa hillitsee pelko, toisia uhka äänestäjien kaikkoamisesta.

Tämäkin on osa hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa.

Pienet, toistuvat myönnytykset hallituksen taholta pitävät vihapuhepoliitikot tyytyväisinä. Perussuomalaisetkin keskittyvät nyt räksyttämään nyhtöpersujen takinkäännöstä, mutta seuraavat mielihyvällä, kuinka hallitus yhä tarmokkaammin toteuttaa maahanmuutto-ohjelmaa, jonka taustalla lymyävien arvojen piti olla hallituksen kahdelle puolueelle ja yhdelle yhdistykselle vastenmielisiä.

Jos olisi kysymys normaaleista poliittisista päätöksistä, asia olisi selvä: demokraattisesti muodostettu hallitus toteuttaa haluamaansa politiikkaa. Kun kuitenkin puhutaan siitä, kuinka pitkälle muukalaisvihamielisten tahojen sallitaan sanella hallituksen toimia, ollaan hakoteillä.

Continue reading “Reija Härkönen: Hallituksen inhimillisyysvaje”