Itse olen hyväksynyt kohtaloni siitä, että lapsenlapsistanikaan ei puhuta suomalaisina, kirjoittaa Faisa Kahiye.
Suomen ilmapiiri on kiristynyt merkittävästi maahanmuuttoa kohtaan, ja pienen ryhmän tekemät rikokset ovat johtaneet kokonaisen väestöryhmän leimaamiseen. Tästä ovat kärsineet niin turvapaikanhakijat kuin muutkin maahanmuuttajataustaiset ihmiset, jotka ovat kohdanneet entistäkin enemmän valitettavan normalisoitunutta vihapuhetta ja rasismia. Vihamielinen ilmapiiri on entisestään vaikeuttanut myös toisen polven maahanmuuttajien asemaa. Tällä viikolla käynnistyi Ihmisoikeusliiton, HSL:n ja HKL:n STOP! Päätepysäkki syrjinnälle -kampanja, jolla yritetään puuttua joukkoliikenteessä tapahtuvaan syrjintään.
Monet toisen polven maahanmuuttajista, eli Suomessa syntyneet ja kasvaneet suomalaiset, joiden vanhemmat ovat muuttaneet ulkomailta, kokevat jatkuvasti identiteettikriisiä oman taustansa vuoksi. Kahden merkittävästi toisistaan poikkeavan kulttuurin välillä kamppailu ja tasapainottelu sekä hyväksynnän hakeminen valtaväestöltä aiheuttaa nuorissa tunteen, ettei ole hyväksytty kumpaakaan yhteisöön täysipainoisesti. Epävarmuutta koetaan esimerkiksi siitä, voiko sanoa ylpeästi olevansa suomalainen vai pitääkö samaan hengenvetoon todeta, mistä vanhemmat ovat kotoisin. Itse olen hyväksynyt kohtaloni siitä, että minun lapsenlapsistakaan ei puhuta suomalaisina. Tämä kertoo lähinnä sen, miten kapea käsitys kantasuomalaisilla on suomalaisuudesta.

Lue alkuperäinen kirjoitus tästä.
Toisen polven maahanmuuttajanuorten identiteettikriisiä ruokkivat Suomen muukalaisviha ja rasismi, jota ovat lähes poikkeuksetta kokeneet kaikki Suomessa asuvat, eri etnistä taustaa omaavat ihmiset. Suomi on jo toista perättäistä vuotta Euroopan unionin Perusoikeusviraston FRA:n tutkimuksessa osoittautunut yhdeksi EU:n syrjivimmistä maista. Tutkimuksessa on vuoden 2017 aikana nostettu esille se, että toisen polven maahanmuuttajat kokevat vielä enemmän syrjintää kuin ensimmäisen polven maahanmuuttajat.
Continue reading “Faisa Kahiye: Muukalaisviha ahdistaa toisen polven maahanmuuttajia”












