Suomen lakia pitäisi muuttaa siten, että ihmisoikeusasioissa joukkokanne olisi mahdollinen. Maamme hallituksella ja hallituspuolueiden kansanedustajilla on meneillään organisoitu, säälimätön kansanryhmää vastaan kiihottaminen.
Kansanedustaja toisensa jälkeen nousee eduskunnan puhujapönttöön suoltamaan rasistista puhetta, jonka tarkoituksena on mustamaalata aasialais- tai afrikkalaistaustaisia maahanmuuttajia ja synnyttää niin suurta vihaa, että saataisiin karkotuksia aikaan.
Ministerit kirjoittavat sosiaalisessa mediassa törkyviestejä samoilla päämäärillä. Pääministeri Petteri Orpo antaa rikolliselle kiihottamiselle hiljaisen suostumuksensa. Presidentti Alexander Stubb oli kyllä pahoillaan, kun ruotsinkielisen väestön instituution, Lucia-neidon, kimppuun käytiin, mutta toimii auliina mailapoikana presidentti Trumpille, joka nimittelee USA:n somaliyhteisön jäseniä ja somalikansanedustajaa roskaksi, pahalta haiseviksi ja syystä kelvottomina pidettäviksi.
Kun maan ylin johto sallii hiljaa rasismin ja puuttuu vain silloin, kun ”omat” kohtaavat syrjintää, he käytännössä tukevat poliittista rasismia. Ja – jos totta puhutaan – johtajan ominaisuudessa osallistuvat siihen itsekin.
Nykyhallituksen ministerit käyttävät rasististen puheiden vapauttamista estoitta hyväkseen. Monet kuluttavat kansan maksamaa työaikaa jatkuvaan rasistiseen agitointiin. Suomen taloutta heidät on valittu hoitamaan, mutta he keskittyvät keskinäisen luottamuksen rapauttamiseen, muukalaisvihan levittämiseen ja ihailun keräämiseen sieltä, mistä sitä on saatavissa: muilta rasisteilta.
Perussuomalaisten (PS) ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio kuuluu hallituksen näkyvimpiin islamofobisiin poliitikkoihin. Hän sai hiljattain huomiota ylistettyään Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin Davosissa pitämää puhetta.
Trumpin puhe herätti runsaasti vastustusta Euroopan edustajien keskuudessa, mutta Tavion mielestä se oli hyvä, koska hänen mukaansa vahva America first -linja on eduksi myös Suomelle – erityisesti siksi, että se pyrkii vähentämään maahanmuuttoa.
”Toivoisin, että Suomesta tulisi vahva ja yhtenäinen kansakunta”, Tavio sanoi Ylen haastattelussa. ”Toivon sitä enemmän kuin mitään muuta. Mielestäni Suomen suunta on ollut jo useiden vuosikymmenten ajan varsin jakava. Jatkuva massamaahanmuutto ja epäonnistuminen kulttuurisen yhtenäisyyden luomisessa eivät auta tilannetta.”
Tavio, joka on useasti viitannut niin sanottuun väestönvaihtoteoriaan ja ilmaissut avoimesti vihamielisyytensä vähemmistöjä – kuten muslimeja – kohtaan, puhuu toistuvasti ”massamaahanmuutosta” vaikka Suomi on yksi Euroopan vähiten ulkomaalaisia asuttavista maista.
Migrant Tales kirjoitti vastineen Tavion kirjoitukseen Helsinki Timesissa, mutta ministeri ei nähnyt tarpeelliseksi vastata siihen.
Tavion ja hänen puolueensa muiden oikeistopopulististen edustajien retoriikka on varoitus siitä, mihin suuntaan Suomi voi olla menossa. He käyttävät samoja pelon ja vastakkainasettelun taktiikoita, joilla esimerkiksi Yhdysvalloissa maahanmuuttoviranomainen ICE on vainonnut siirtolaisia. Siksi meidän on syytä pysyä valppaina ja yhtenäisinä.
Pidän Yhdysvaltoja ylivoimaisesti maailman laittomimpana maana. — Jeffrey Sachs
Kirjoitin viime kesänä Verdeen mielipidekirjoituksen Suomen hallituksen ja Euroopan unionin välinpitämättömyydestä Gazassa palestiinalaisia vastaan tehtyihin sotarikoksiin. Kuvasin tätä asennetta kuin vesi hanhen selästä – kaikki valuu pois jättämättä jälkeä. Tämä välinpitämättömyys ei kuitenkaan ole neutraalia. Sillä on seurauksensa.
Välinpitämättömyydellä toisten kärsimystä kohtaan on seurauksensa. Sen lisäksi, että se on pelkurimaista, siihen syyllistyvät uskovat opportunistisesti, etteivät he itse koskaan joudu samaan asemaan kuin ne, joita nyt sorretaan.
Tuorein esimerkki tästä on Venezuelan presidentti Nicolás Maduron ja hänen vaimonsa Cilia Floresin laiton kaappaus ja sieppaus.
Vaikka Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on uhka kansainväliselle järjestykselle, minua huolestuttaa vielä enemmän eurooppalaisten johtajien – kuten Suomen presidentin Alexander Stubbin – lähes täydellinen hiljaisuus ja päättäväisyyden puute.
Kysyin eräässä viimeaikaisessa julkaisussa, milloin Stubb aikoo mennä pelaamaan golfia Trumpin ja tämän cheerleaderin, Etelä-Carolinan senaattori Lindsey Grahamin, kanssa.
Vaikka Stubb ja hänen kaltaisensa poliitikot saattavat tasapainoilla Suomen etujen ja rikolliseksi tuomitun henkilön kanssa toimimisen välillä, meidän kaikkien tulisi lukea yhdysvaltalaisten poliittisten kirjoittajien Oliveer Krnetzcken kuvauksia Trumpista.
“Katsokaa. Amerikan mädäntynyt ruumis, joka on tungettu huonosti istuvaan pukuun: huijarin siveettömyys, asevelvollisuuden kiertäjän pelkuruus, loisen ahneus, KKK-jäsenen rasismi, takakujan hyypiön seksismi, baarijakkaran juopon tietämättömyys ja hedge-rahaston haaskalinnun ahneus – kaikki spraymaalattu oranssiksi ja esitelty kuin palkittu sika maakuntamessuilla. Ei presidentti. Ei edes mies. Vain sairas tiivistymä kaikesta siitä, mitä tämä maa vannoo olevansa, mutta on aina ollut – ylimielisyys, joka on puettu poikkeuksellisuudeksi, tyhmyys, joka on naamioitu terveeksi järjeksi, julmuus, jota myydään kovuudeksi, ahneus, jota ylistetään kunnianhimoksi, ja korruptio, jota palvotaan kuin evankeliumia. Se on Amerikan varjo lihaksi muuttuneena, mätänevä kurpitsa-idoli, joka todistaa, että kun kansakunta polvistuu rahan, vallan ja katkeruuden edessä, se ei vain menetä sieluaan – se paskoo ulos tämän paisuneen säädyttömyyden ja kutsuu sitä johtajaksi.“
Lähde: Facebook
Trumpia on kuvattu ”Amerikan mädäntynyt ruumis”, mutta vielä huolestuttavampaa on hiljaisuus sortoon ja epäoikeudenmukaisuuksiin, jotka ympäröivät meitä kaikkialla.
Petteri Orpon hallituksen tekopyhyyden ja sen hampaanlomaisen suhtautumisen perussuomalaisten rasismiin lisäksi yksi eduskunnan häpeällisimmistä päätöksistä oli niin sanotun rajalain hyväksyminen ja jatkaminen. Laki sivuuttaa turvapaikanhakijoiden ihmisoikeudet ja murentaa oikeusvaltion perusperiaatteita.
Suomi – kuten monet sen poliitikot – näyttää uskovan, että se voi sortaa ja leimata siirtolaisia etäältä ja turvasta käsin ymmärtämättä, että jonain päivänä he itse saattavat olla samassa asemassa: hakemassa turvapaikkaa ja kohtaamassa kielteisiä päätöksiä.
Perussuomalaiset, kuten jotkut muutkin poliitikot, ovat rasisteja. Heidän ainoa keinonsa on leimata maahanmuuttajia ja vähemmistöjä. Tämä muistuttaa aikaa, jolloin naiset taistelivat kansalaisoikeuksiensa puolesta ja yksi vastaväitteistä oli, etteivät he olleet ”valmiita” kantamaan niitä.
Täysin järjetöntä! Yhtä järjetöntä on johtajiemme hiljaisuus ja varovainen hiippailu Trumpin ympärillä samalla kun hän repii rikki oikeusvaltiota ja kansainvälistä järjestystä.
Hävetkää, MTV! Miksi? Koska taas kerran te innokkaasti hyväksikäytätte nuorten tekemää rikollisuutta, erityisesti niin sanottujen ”maahanmuuttajataustaisten nuorten” tekemiä rikoksia. Raporttisi osoittaa, että olet enemmän kiinnostunut nuorten syyllistämisestä ja leimaamisesta kuin ratkaisujen löytämisestä.
MTV leimaa näitä nuoria yhdessä vanha tuttu Markku Heinikarin kanssa, joka on poliisin rikosyksikön johtaja. Rasistista narratiivia pönkittävät MTV:n tähdet ovat jälleen kaikki paikalla: Ivan Puopolo ja Tiia Palmén, joka ei koskaan vastannut sähköposteihini koskien MTV:n puolueellista uutisointia.
On surullista, jopa vastuutonta, että poliisi ja media leimaavat kaikki nuoret ottamatta huomioon, kuinka raskas tuo leima on näille nuorille. Heinikari kuten myös MTV sivuuttavat Suomen maahanmuuton historian: muistavatko he, kun suomalaisia epäiltiin Ruotsissa lähes kaikista rikoksista 1960- ja 1970-luvulla?
Viimeisimmässä jutussa nuorisorikollisuudesta, jonka väitetään olevan ”enemmistöltään maahanmuuttajataustaisten nuorten” tekemää, MTV kaataa jälleen lisää bensaa liekkeihin rasismillaan. Poliisit kuten Heinikari eivät tee muuta kuin vahvistavat rasistista leimaamista. Kuvitelkaa: KAIKKI ”maahanmuuttajataustaiset” nuoret nähdään rikollisina tai potentiaalisina rikollisina.
Heinikari on ollut pitkään MTV:n vakiovieras nuorisorikollisuutta koskevassa uutisoinnissa. Hän leimasi jälleen häpeilemättömästi, kuten aiemminkin, kaikki ruskeat ja mustat nuoret rikollisiksi. Poliisi toteaa yllä olevassa kuvassa: ”Maahanmuuttajatausta on selkeä yhteys nuorten ryöstöihin, maahanmuuttajatausta ja Ruotsista johdettu rikollisuus.” Hän ei kuitenkaan esitä mitään todisteita mielipiteensä tueksi, jota jotkut pitäisivät rasistisena.
Migrant Tales oli osa työryhmää, joka paljasti raportissaan, kuinka äärioikeistolaiset puolueet kuten Perussuomalaiset (PS) käyttivät nuorisojengi-”ongelmaa” äänestäjien houkuttelemiseen.
Kirjoittaessani Suomen lukua European Islamophobia Report 2024 -raporttiin haastattelin imaamia, joka esitti pysäyttävän havainnon: välinpitämättömyytemme Gazan sotarikoksia ja kärsimystä kohtaan heijastuu siihen, miten kiristämme maahanmuuttopolitiikkaa ja toteutamme leikkauslinjaa. Hänen mukaansa molemmat ilmiöt kumpuavat samasta juuresta – huolestuttavasta sosiaalisesta turtumisesta ja kasvavasta vieraantumisesta toisten kärsimystä kohtaan.
Kiristyvä maahanmuuttopolitiikka tuo epävarmuutta monille Suomessa asuville maahanmuuttajille. Jos hallituksen tavoitteena on tehdä maahanmuuttajista aktiivisia kansalaisia ja yhteiskunnan täysivaltaisia jäseniä, mielestäni valitut keinot vievät kehitystä päinvastaiseen suuntaan. Esimerkiksi maasta poistamisen uhka työttömäksi joutuessa, kansalaisuuden saamisen ajan pidentäminen viidestä vuodesta kahdeksaan sekä pysyvän oleskeluluvan ehtojen kiristäminen ovat esimerkkejä tiukennuksista, jotka vaikeuttavat kotoutumista ja horjuttavat luottamusta.
Yksi eduskunnan häpeällisimmistä päätöksistä oli niin sanotun rajalain hyväksyminen ja jatkaminen. Laki sivuuttaa turvapaikanhakijoiden ihmisoikeudet ja heikentää oikeusvaltion periaatteita.
Sosiaaliturvaleikkaukset osuvat nekin monin tavoin maahanmuuttajiin. Vielä huolestuttavampaa on kuitenkin se, että ne ruokkivat epäluuloa ja vahvistavat mielikuvaa, ettei maahanmuuttajiin voi luottaa. Tällöin kiristyvä maahanmuuttopolitiikka näyttäytyy hyväksyttävänä, vaikka todellisuudessa se lisää jakolinjoja ja vaikeuttaa yhteiskuntaan kiinnittymistä.
Tätä välinpitämättömyyttä ruokkivat media, poliittinen johto, hallitus ja oppositio sekä lähes täydellinen yleisön hiljaisuus. Missä ovat pääkirjoitukset, jotka tuomitsevat rakenteellisen rasismin?Missä ovat poliitikkojen aidot vetoomukset tulitauon puolesta, kun samaan aikaan käymme asekauppaa Israelin kanssa?
Kuinka kauan joudumme kuuntelemaan tyhjää hokemaa Israelin oikeudesta puolustaa itseään? Tai pääministeri Petteri Orpon väitettä, että hallituksen antirasistinen ohjelma todistaa, ettei Suomessa ole sijaa rasismille – vaikka perussuomalaiset toistavat äärioikeistolaisia väitteitä, kuten “väestönvaihtoteoriaa”, ja puhuvat vähemmistöistä, kuten ei-kantasuomalaisista ja muslimeista, ikään kuin nämä eivät olisi tervetulleita Suomeen?
Nämä ilmiöt ruokkivat toisiaan. Kun emme tunne empatiaa ulkomailla tapahtuvaa kärsimystä kohtaan, on helpompi sulkea silmät myös kotimaan epäoikeudenmukaisuudelta. Halu välittää, erityisesti haavoittuvimmista – kuten vähemmistöistä ja turvapaikanhakijoista – on elintärkeää jokaiselle demokraattiselle yhteiskunnalle. Silti moni on oppinut sulkemaan tunteensa. Annamme epäoikeudenmukaisuuden ja julmuuden valua ohitsemme kuin veden hanhen selästä.
Hanhien höyhenet hylkivät vettä, koska ne erittävät rasvaa ja niiden sulkarakenne on ainutlaatuinen. Meidän yhteiskunnassamme tätä “rasvaa” ovat kieltäminen, syntipukkien etsiminen, epäinhimillistäminen, vieraantuminen ja haluttomuus katsoa kärsimystä silmiin. Ajan myötä sydämemme voivat muuttua yhtä vedenpitäviksi – suojautuen empatialta, oikeudenmukaisuudelta ja inhimillisyydeltä.
“Ensin ne tulivat hakemaan sosialistit, enkä puhunut mitään, koska en ollut sosialisti… [–] Sitten ne tulivat hakemaan minut, eikä ollut enää ketään, joka olisi puhunut puolestani.”
Yksi tämän päivän Suomen räikeimmistä epäoikeudenmukaisuuksista on se, miten kohtelemme turvapaikanhakijoita ja näkyviä vähemmistöjä, erityisesti muslimeja. Viime viikon A-studiossa nähtiin jälleen esimerkki siitä, miten muslimeja kohdellaan julkisuudessa. Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja kohdisti ohjelmassa kovaa kritiikkiä islaminuskoisiin ja viittasi puheenvuorossaan väestönvaihtoteoriaan. Keskisarjan mukaan ”pidot eivät parane väkeä vaihtamalla, pikemminkin päinvastoin – siivot suomalaiset pidot muuttuvat kehitysmaalaiseksi sikalaksi ja verilöylyksi”.
Sisäministeri Mari Rantanen lupasi hallituskautensa alussa “paradigman muutosta” maahanmuuttopolitiikkaan. Mutta jos tuo muutos perustuu pelkoon ja epäluottamukseen – kuten se selvästi tekee – millaista yhteiskuntaa olemme rakentamassa? Osallisuuden edistämisen sijaan nämä lait luovat esteitä yhdenvertaisuudelle.
Yhdysvalloista moniin EU-maihin olemme saaneet kokea, miten tuhoisaa polarisoiva politiikka voi olla, mutta meidän ei pidä vajota epätoivoon – juuri sitä toivovat ne, jotka hyötyvät jakolinjoista ja vihasta.
Kotimaassani Argentiinassa, jossa sotilasvallankaappaukset olivat arkipäivää nuoruudessani, meillä oli sanonta: Nada malo dura cien años – “Mikään paha ei kestä sataa vuotta”.
Olin hämmästynyt, mutta en yllättynyt Perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran avaus- ja loppupuheenvuoroista puoluekokouksessa Lahdessa. Jos hänen puheistaan voi jotain oppia, tärkein oivallus on se, että meidän on kaikin keinoin vältettävä hänen tarjoamaansa reseptiä maahanmuuttopolitiikassa.
Jos me Mikkelissä alkaisimme puhua maahanmuutosta samalla tavalla kuin Purra – ja vieläpä ilman niitä lisäkiristyksiä, joita Teemu Keskisarja ja Simo Grönroos ehdottavat – voisimme silti romuttaa kaupungin veto- ja pitovoiman. Meillä on pieni maahanmuuttajaväestö, mutta sen merkitys Mikkelin elinvoimalle on suuri.
Hyvin toimiva kunta muistuttaa monella tapaa menestyvää yritystä: sen on tarjottava hyviä palveluita ja kohdeltava asukkaitaan kunnioittavasti ja tasavertaisesti. Kun katsomme muita Euroopan maita, kuten Hollantia, jotka ovat meitä pidemmällä maahanmuuttopolitiikassa, huomaamme, että siellä ei enää puhuta kotoutumisesta, vaan osallisuudesta.
Meidän on päästävä eroon “me ja ne” -ajattelusta ja löydettävä toisia sanoja kuvaamaan uusia ja vanhoja asiakkaitamme, jotta he voivat tuntea olonsa tervetulleiksi, yhdenvertaisiksi ja voimaantuneiksi. Itse en pidä sanasta “vieraskielinen”, vaikka sitä käytetään yleisesti. Miksi emme kutsuisi uutta tulijaa mieluummin Uudeksi mikkeliläiseksi? Lakataan myös puhumasta heidän lapsistaan “ulkomaalaistaustaisina” ja lopetetaan rajanveto meidän ja heidän välillä. Keskitytään sen sijaan siihen, mikä meitä yhdistää.
Mikkelin kansainvälistyminen ja uusien asukkaiden houkuttelu ja pitäminen kaupungissa on elintärkeää – se on suorastaan kaupunkimme elämän ja kuoleman kysymys. Toivon, että valtuutettukollegani ymmärtävät tämän, ja uskon, että monet heistä ymmärtääkin.
Maahanmuuttajataustaiset kohtaavat usein haasteita politiikassa, työelämässä ja vapaa-ajalla, jotka voivat estää täysipainoisen osallisuuden.
Yhteinen ymmärrys ja kunnioitus voivat kuitenkin muuttaa tämän suunnan. On tärkeää muistaa, että jokainen on yksilö, jolla on oikeus tulla kohdelluksi omana itsenään – ei pelkästään ryhmänsä edustajana.
Kollektiivinen vastuuttaminen pelkän taustan perusteella on syrjivää ja poissulkevaa, sillä se kieltää yksilöltä mahdollisuuden onnistua tai epäonnistua omilla ehdoillaan.
Jokainen on vastuussa itsestään, ja tämä periaate on keskeinen yhdenvertaisuuden edellytys.
Poliittisessa keskustelussa maahanmuuttajataustaiset jäävät usein objektin rooliin – heistä puhutaan, mutta harvoin heidän kanssaan. Sen sijaan, että heitä nähtäisiin riskinä tai ongelmana, tulisi korostaa heidän toimijuuttaan ja rooliaan yhteiskunnan rakentajina.
Tämä vaatii tilaa, jossa he voivat tuoda esiin omia näkemyksiään ja kokemuksiaan.
Työpaikoilla maahanmuuttajataustaiset työntekijät ansaitsevat tulla nähdyiksi täysivaltaisina ammattilaisina, joilla on potentiaalia ja osaamista.
Ammattilaisten tulisi tunnistaa jokainen yksilönä, ei vain osana tilastoja tai ryhmiä. Tämä tarkoittaa rakenteiden ja asenteiden muuttamista niin, että jokaiselle annetaan tilaa kasvaa ja menestyä omilla ehdoillaan.
Kollektiivinen vastuuttaminen, jossa maahanmuuttajataustaiset nähdään yhtenäisenä ryhmänä ilman yksilöllisiä eroja, estää heidän täysivaltaisen osallistumisensa. Se luo ulkopuolisuuden tunnetta ja rajoittaa heidän mahdollisuuksiaan kehittyä ja onnistua omilla ehdoillaan.
Myös vapaa-ajalla on tärkeää, että maahanmuuttajataustaiset, voivat tuntea kuuluvansa yhteisöönsä omana itsenään.
Tämä edellyttää, että yhteisölliset tilat ja palvelut arvostavat heidän moninaisuuttaan ja antavat tilaa eri kulttuureille. Jokaisella nuorella on oikeus tulla nähdyksi yksilönä, jonka arvokkuus ei riipu taustasta vaan omista teoista ja unelmista.
Yhdessä voimme rakentaa yhteiskunnan, jossa maahanmuuttajataustaiset eivät ole vain tukemisen kohteita, vaan täysivaltaisia toimijoita. On aika siirtyä puheista tekoihin ja tunnistaa maahanmuuttajataustaiset ääni ja potentiaali yhteiskunnan voimavarana.
Yhdessä voimme luoda yhdenvertaisemman ja turvallisemman Suomen.
*Mahad Sheikh Musse on monikulttuurisen nuorisotyön ammattilainen, joka omaa vuosien kokemus viranomaisten ja eri yhteisöjen kanssa työskentelmisestä. Hän on myös Migrant Talesin säännöllinen kolumnisti-kirjoittaja ja toimituksen jäsen.
Helsingin kaupunginvaltuustossa on 21 kokoomuksen edustajaa. Heistä kolmannekselta löysin nopealla googlauksella rasistisia kommentteja. Listaan niitä tähän satunnaisessa järjestyksessä ja kommentoin sellaisia, joiden sisältämä rasismi ei ehkä kaikille heti aukea.
”Suomeen on rantautunut kaksi vierasta alkuperää olevaa haitallista ideologiaa: humanitaaristen maahanmuuttajien mukanaan Lähi-idästä tuoma islamismi ja Amerikasta sellaisenaan kopioitu woke. Nämä ideologiat ovat perusteiltaan monessa mielessä vastakkaiset, woke esimerkiksi kanonisoi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä, islamismi sortaa heitä, mutta molempia yhdistää länsimaisen yhteiskunnan vastustaminen. Meidän on uskallettava puolustaa suomalaista ja eurooppalaista kulttuuria näitä haitallisia, vierasperäisiä vaikutuksia vastaan.”
”Haluan kiristää Suomen turvapaikkapolitiikkaa. Maahanmuuton ongelmista ja täytyy voida puhua. Auttaminen täytyy siirtää lähemmäs kriisialueita ja kohdistaa enemmän naisiin ja lapsiin. Meidän täytyy torjua sekä terrorismia että muita rikoksia nykyistä tehokkaammin. Laittomasti maassa oleskelevat pitää poistaa maasta ja rikoksia tehneet täytyy karkottaa. Täällä jo olevia maahanmuuttajia täytyy kotouttaa tehokkaammin yhteiskunnan nettoveronmaksajiksi.”
Tässä kokoomuslainen on käyttänyt yleisiä persufraaseja häveliäästi kokoomuslaisen verhon takaa. Käännän persuksi tai selitän, mitä kokoomuslainen tarkoittanee:Maahanmuuton ongelmista ei muka saa puhua (pitäisi saada vihapuhua). ”Auttaminen täytyy siirtää” = tänne ei pitäisi päästää väärän värisiä. ”Meidän täytyy torjua terrorismia” = maahanmuuttajat ovat terroristeja. ”Laittomasti maassa oleskelevat” = paperittomat pakolaiset, jolla ei ole maata, mihin palata. ”Täytyy kotouttaa tehokkaammin nettoveronmaksajiksi” = maahanmuuttajat eivät halua tehdä töitä ja ovat tulleet tänne vain nauttimaan sosiaaliturvasta.
Maahanmuuttajataustaisten ja monikielisten nuorten kotoutuminen on usein esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa, ja kieli mainitaan toistuvasti suurimpana haasteena. Pitkän urani aikana nuorisotyön ammattilaisena olen kuitenkin nähnyt, että kieli ei suinkaan ole se merkittävin este, jonka nämä nuoret kohtaavat. Haasteet ovat syvemmällä – ne liittyvät asenteisiin, rakenteelliseen syrjintään ja maahanmuuttovastaisuuteen, jotka vaikuttavat monien nuorten elämään.
Kieli on vain osa tarinaa. Monet ajattelevat, että maahanmuuttajataustaisten nuorten haasteet johtuvat siitä, etteivät he osaa riittävän hyvin suomea. On totta, että vastikään Suomeen muuttaneilla nuorilla kielitaito voi olla esteenä esimerkiksi opiskelussa tai työelämään pääsyssä. Kuitenkin suurin osa täällä syntyneistä ja pitkään asuneista nuorista puhuu suomea sujuvasti, ja silti he kohtaavat syrjintää ja ulkopuolisuuden tunnetta. Miksi?
Kieli ei selitä sitä, miksi täällä syntyneet ja kasvaneet nuoret kokevat, etteivät he kuulu tähän yhteiskuntaan. Kielitaito ei suojaa heitä rakenteelliselta rasismilta, ennakkoluuloilta ja syrjinnältä, joita he joutuvat kohtaamaan arjessaan.
Kouluissa ja nuorisotiloissa näemme yhä uudelleen, miten nuoret, jotka ovat syntyneet ja kasvaneet Suomessa, joutuvat taistelemaan saadakseen samanlaisen kohtelun kuin kantasuomalaiset ikätoverinsa.
Muukalaispelko ja maahanmuuttovastaisuus – todelliset haasteet
Yksi suurimmista ongelmista, joita maahanmuuttajataustaiset nuoret kohtaavat, on muukalaispelko ja maahanmuuttovastaisuus. Tämä ei näy pelkästään katukuvassa, vaan se on myös syvällä yhteiskuntamme rakenteissa.
Kun julkinen keskustelu ruokkii maahanmuuttovastaisia asenteita ja jopa parlamentaarikot voivat esittää rasistisia lausuntoja ilman seuraamuksia, ei ole yllättävää, että nuoret tuntevat itsensä ulkopuolisiksi.
Nuoret seuraavat tarkasti, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. He näkevät, miten heidän taustansa vuoksi heidät leimataan ja heihin kohdistetaan ennakkoluuloja. Tämä synnyttää epäluottamusta ja turhautumista.
Yhä useammin maahanmuuttajataustaiset nuoret kokevat, että heitä ei oikeasti haluta osaksi yhteiskuntaa, vaikka he puhuvat kieltä ja pyrkivät sopeutumaan. Kun yhteiskunnallinen ilmapiiri on vihamielinen, on vaikea ylläpitää anti-rasistista työotetta. Viranomaistyössä pyritään tarjoamaan turvallisia ja tasa-arvoisia tiloja kaikille nuorille, mutta kuinka voimme tehdä tämän tehokkaasti, jos yhteiskunta ei tue näitä arvoja?
Jos nuoret näkevät, että rasistinen vihapuhe saa julkisessa tilassa hyväksyntää, heidän on vaikea luottaa siihen, että me aikuiset olemme heidän puolellaan. Rakenteellinen rasismi on tunnustettava On helppo sanoa, että syrjintä johtuu vain kielimuurista tai nuorten sopeutumattomuudesta, mutta tämä on vain osa totuutta.
Todellisuudessa suurin ongelma on rakenteellinen rasismi, jota esiintyy niin työelämässä, koulutuksessa kuin arjen kohtaamisissa. Tämä rasismi ei ole aina avointa, mutta se vaikuttaa siihen, miten nuoret kokevat paikkansa yhteiskunnassa.
Yhteiskuntamme tulisi keskittyä enemmän siihen, miten voimme murtaa nämä rakenteet. Anti-rasismityö ei voi olla vain nuorisotyön ammattilaisten tai koulujen vastuulla – sen täytyy olla koko yhteiskunnan yhteinen tehtävä. Meidän on puututtava asenteisiin, jotka ajavat nuoria marginaaliin, ja vaadittava vastuullisuutta myös niiltä, jotka tekevät päätöksiä yhteiskunnassa.
Nuorilla on oikeus kuulua yhteiskuntaan
Maahanmuuttajataustaisilla ja monikielisillä nuorilla on samat oikeudet kuin kenellä tahansa muulla nuorella tässä maassa. Heillä on oikeus tulla kohdelluksi tasa-arvoisesti, ilman ennakkoluuloja tai syrjintää. Heillä on oikeus tuntea, että he kuuluvat tähän yhteiskuntaan – eivätkä vain vierailijoina, vaan täysivaltaisina jäseninä.
Meidän on yhdessä luotava sellainen yhteiskunta, jossa nuoret voivat kasvaa ja kukoistaa ilman pelkoa tai epävarmuutta siitä, hyväksytäänkö heidät. Tämä ei tapahdu pelkästään kielen oppimisen tai kotouttamistoimenpiteiden kautta. Se vaatii meiltä kaikilta rohkeutta kohdata omat ennakkoluulomme, haastaa rakenteelliset ongelmat ja taistella sen puolesta, että jokainen nuori tuntee olevansa osa tätä yhteiskuntaa.
Maahanmuuttajataustaisilla lapsilla ja nuorilla voi olla raskasta lukea jatkuvasti korkeassa asemassa olevien ihmisten levittämiä rasistisia tai syrjiviä viestejä. Tällaiset puheet saattavat herättää turvattomuuden tunnetta, ulkopuolisuuden kokemusta ja pelkoa.
Kun lapset ja nuoret huomaavat, että heidän taustaansa tai oppimistuloksiaan käytetään perusteena leimata heidät ongelmiksi, he voivat alkaa epäillä omaa arvoaan ja paikkaansa yhteiskunnassa.
Tällaiset puheet voivat johtaa myös siihen, että maahanmuuttajataustaiset lapset pelkäävät kouluun menemistä, koska he kokevat olevansa jo valmiiksi altavastaajia ja leimattuja. He voivat tuntea, että heidän täytyy todistella kykyjään jatkuvasti enemmän kuin muut, ja että heidän epäonnistumistaan käytetään todisteena heidän “kuulumattomuudestaan” tähän maahan.
Tämä voi lisätä paineita ja ahdistusta, ja pahimmillaan estää heitä osallistumasta täysipainoisesti koulunkäyntiin tai muuhun yhteiskunnan toimintaan. Tällaisessa ilmapiirissä kasvaessaan lapset ja nuoret eivät tunne olevansa tuettuja, vaan pikemminkin hylättyjä.
He voivat tuntea, että heitä syyllistetään asioista, joihin he eivät voi itse vaikuttaa, kuten maahanmuutosta tai siitä, kuinka kauan he ovat asuneet maassa. Tämä voi pahimmillaan estää heitä näkemästä tulevaisuudessaan mahdollisuuksia ja uskomasta itseensä.
On tärkeää, että päättäjät ja aikuiset ylipäätään viestivät näille lapsille, että heitä arvostetaan ja tuetaan, ja että heidän taustansa ei määritä heidän arvoaan tai mahdollisuuksiaan.
