Jouni Karnasaari
Kun tässä kaikessa mediamylläkässä ja ihan ympäristön seuraamisen myötä on tullut melko ilmeiseksi muutama keskeinen seikka jotka antavat luvan vihaan, päätin minäkin kunnostautua ja ryhtyä vihaamaan.
Ainakin suomalaisittain yksi suurimmista vihan aiheista on ihonväri. Mitä tummempi, sen pahempi. Näin ainakin olen päätellyt, sillä miten muuten on selitettävissä se, että vaikkapa saksasta suomeen tullut valkoihoinen maahanmuuttaja on “ihan kiva jätkä”, mutta jos ruotsista muuttaa siellä kasvanut, yhdysvalloissa syntynyt afrikkalaista sukujuurta edustava henkilö, on se saatanan somali täällä viemässä meiltä kaiken! Joulukuusia ja mummun perintögrammaria myöten!
Koska minun on annettu ymmärtää ihan virallisen poliittisen puolueen avustuksella että ihonvärin avulla todella voi jakaa ihmiset hyviin ja huonoihin, olen voittaja! Nimittäin minulla on vitiligo, valkopälveksikin kutsuttu oireyhtymä jonka seurauksena pigmenttini vähenee. Joissain tapauksissa väheneminen saattaa lakata tai pigmenttiä jopa alkaa kehittyä uudelleen mutta sitä en toivo! Vitiligon myötä minusta on pikkuhiljaa tulossa valkoisista valkoisin! Eräänlainen über-valkoinen! On vähintäänkin suotavaa että ainakin pahimmat rasistit korottavat minut jumalakseen, olenhan heitäkin ylempi vähäisine, ellei olemattomine pigmentteineni! Ja koska minulla oikeus vihata kaikkia minua tummahipiäisempiä, vihattavaa riittää!
Toinen vihanaihe on se, että aina joku perkeleen kikkalo tulee ja vie meidän naiset! Myöntäkää pois, niin käy kaikille joskus. Ja koska todennäköisintä on se, että sen naisen vie toinen heteroseksuaalinen mies, olen päättänyt ruveta vihaamaan kaikkia heteroseksuaaleja. Vitun heterot! Tulevat tänne ja vievät meidän naiset!
Kolmas vihan aihe on se, että kaikki jotka tulevat suomeen, tulevat viemään työpaikkani. Ehkä juuri siksi pikkukaupungin lyhyttukkainen, pilottitakkiinsa hellyttävästi intialaista alkuperää olevan hindujen pyhän symbolin kirjaillut rehti nuorukainen päättää rikkoa paikallisen kebab-ravintolan ikkunan. “Siitäs saitte perkeleet, kun veitte mun liikeidean!” Tässäkin haluan laittaa paremmaksi. Ensinnäkin Sauli Niinistö valittiin presidentiksi, ja minua ei edes kysytty! Ihan jo pikkupoikana unelmani oli olla presidentti, ja nyt joku kikkaratukka ruiskukkapuliveivari vei duunin! Laskeutukoon siis vihani paitsi Kokoomuksen, myös kaikkien muidenkin puolueiden päälle jotka ohittivat minut!
Taidan ottaa vihalistalleni myös lihavat ihmiset, ne kun vievät arvokasta lebensraumiani enemmän kuin ei-niin painorajoitteiset. Toisaalta laihoja on syytä vihata myös! Heitä mahtuisi lentokoneessa parhaimmillaan kaksi yhteen istuimeen, mutta ehei! Siinä vaan istutaan reteästi isossa istuimessa yksin! Perkeleen riistäjät! Ja entäs sitten “normaalipainoiset”, nuo niin erinomaiset juuri oikean BMI:n omaavat ihmiset! Aina niin erinomaisina karppauksineen ja tasapainoitettuine ruokavalioineen että! Normaalipainoiset ovat kansaterveydellinen riski sillä he saavat muut masentumaan, mielialalääkkeiden käyttö kasvaa ja itsemurhaluvut synkistyvät aina vaan! Vihalistalle vaan!
Suomi kuuluu suomalaisille, sanovat mm. ne jotka osaavat ihan itse kirjoittaa “wihte pover” tiiliseinään. Siispä olen päättänyt vihata myös kaikkia niitä jotka eivät alkuperältään ole suomalaisia. Jäljelle tosin jäävät silloin vain saamelaiset jotka olivat täällä “meitäkin” ennen, mutta sittenpä saan vihata heitäkin! Saatanan saamelaiset, omat sukujuureni ovat vissiin jostain Puolasta ja nyt te perkeleen poronpurijat olette työntämässä meitä maahanmuuttajia pois!
Kyllä vain, niin paljon vihattavaa ja niin vähän aikaa. Onneksi tuli aloitettua näinkin aikaisin!
Pitää vielä tehdä muistilistaa että mitään ei unohdu:
- Kaljut ja ne joilla on tukka (kaljut muistuttavat minua siitä että minulla ei ole tukkaa ja ne joilla on tukka, muistuttavat minua siitä että minulla ei ole tukkaa. Perkele!)
- Rikkaat ja köyhät, rikkaat siksi että ne on varmaan jotenkin kepulikonstein saaneet rahansa ja köyhät siksi koska ovat todennäköisesti niin kepuleita etteivät edes rahaa saa tienattua. Ja sitten tietenkin ne keskituloiset jotka on niin ketkuja etteivät uskalla olla rikkaita tai köyhiä!
- Naapurit
- Naapurin Esko jolla on isompi pippeli kuin minulla. No vittu kaikillahan niillä on! Lisätään tähän nyt vaan sitten että muista vihata kaikkia joilla on penis.
- Ruotsi
- Hauskat ihmiset, ne kun saavat aina muut tuntumaan tylsiltä. Ja ei-hauskat jotka pilaavat fiiliksen.
- Älykkäät, mitä vittua nekin on olevinaan?! Häh?!
- Tyhmät. Häh?
- Heteromiehet tulikin jo mainittua mutta sitten tietenkin lesbot! Helvetin lepakot, nekin vie meidän naiset!
- Homomiehet. Niiden takia TV:stä ei tule kuin Innoa ja Strömsötä (Strömsökin on homo-ohjelma koska siinä puhutaan ruotsia)
- Lätkäpelaajat. Ne vitun laatikossaluistelijat vie meidän naiset, ja just ne hoteimmat!
- Euro. Ilman euroja minulla olisi 5,94 kertaa enemmän rahaa pankkitililläni! Markka takaisin. Paitsi että vihasin niitä helvetin rumia seteleitä!
Ai niin, varmuuden vuoksi… “vitsi vitsi”!