Tässä on yksinkertainen kysymys: virallisesti ihminen määritellään suomalaiseksi, jos hän on Suomen kansalainen. Jos hänellä on kansallisuus, miksi jatkuvasti muistutetaan, että hän on ”ulkomaalaistaustainen”?
Tag: Monikulttuurisuus
Otavan Sanomat: Sankarini Rosa Emilia Clay
Somalialaisena, joka on asunut Suomessa neljä vuotta, minulle Rosa Emilia Clay on erittäin tärkeä esimerkki. Clay oli ensimmäinen afrikkalainen, joka Sai Suomen kansalaisuuden vuonna 1899.
Otavan Sanomat: Uusi elämä, uusi ihminen
Minä olen afganistanilainen, vaikka synnyin Iranissa ja asun tällä hetkellä Suomessa. Koska olen asunut monissa maissa, minulle ei ole niin tärkeä tietä mistä kaupungista tai kylästä olet.
Otavan Sanomat: Kunniottaminen on tärkeä
Suomen yhteiskunta moninaistuu nopealla vauhdilla ja viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana on ulkomaalaisten määrä noussut paljon. Suomessa asui vuonna 1986 16 753 ulkomaalaista, Väestörekisterin mukaan. Viime vuonna meitä oli 229 765 ulkomaalaista.
Otavan Sanomat: Maahanmuuttaja Suomessa
Suomeen saapui 32 478 turvapaikanhakijaa vuonna 2015.
AntroBlogi: Terveisiä monikulttuurisesta lähiöstä
AntroBlogi pääsi 30.3.2016 kuuntelemaan yliopistonlehtori Marko Juntusen esitelmää “Muslimiväestöä jakavat konfliktit ja islamia ympäröivä turvallisuuteen ja sosiaalisiin uhkiin kytkeytyvä keskustelu monikulttuurisessa lähiössä” Suomen Antropologisen Seuran vuosikokoukseen Tieteiden Talolla. Esitelmä perustuu hänen meneillään olevaan kenttätyöhönsä Varissuon lähiössä Turussa.
Näkökulma: Kun kättelystä kieltäydyttiin
Lähiaikoina on liikkunut paljon keskustelua liittyen joidenkin muslimien haluttomuuteen kätellä vastakkaista sukupuolta. Naisasialiitto Unioni julkaisi äskettäin pohtivan julkaisun, jonka suosittelen luettavaksi ajatuksella ja ennakkoluulotta, koska se tuo esille monta laajan ja reilun pohtimisen kannalta tärkeää asianydintä. Tässä kuitenkin oma näkökulmani sekä omaa pohdintaani. Ensinnä sanon tämän, jotta ei oma mielipiteeni katoa pohtimisen keskelle. Monelle on…
Otavan Opisto: Yhteisöoppimisen merkitys monikulttuurisuuskoulutuksessa
Otavan Opisto on kansanopisto, joka sijaitse noin 14 km Mikkelistä. Vierailijalle koulu näyttää aivan tavalliselta koululta, joka sijaitsee pienessä kylässä. Koulullamme on kuitenkin poikkeuksellisen paljon monikulttuurisia opiskelijoita.
ENAR: Lehdistötiedote Afrofobiasta Suomessa
Facebook: Tämä on avunhuuto, koska voimani hiipuvat vähä vähältä
Toinen tärkeä mutta huolestuttava kirjoitus Adam Al-Sawadista. “Lyhyesti sanottuna arkielämästäni on tullut sellaista, että minusta tuntuu että yhteiskunta työntää minua koko ajan poispäin. Että en kuulu tänne, että yhteiskunta hylkii minua, että minulta yritetään viedä kotimaani ja turvani,” hän kirjoittaa Facebook seinälle. Lukekaa.